
Loppiaisena 6. tammikuuta Juvalla lämpömittari osoittaa parinkymmenen asteen pakkaslukemia. MT:n lukija Petri Martikainen tallentaa metsästä näyn, joka pistää silmään poikkeavuudeltaan.
Metsän etäällä näkyvä puurivistö on noussut vuorimaiseksi harjanteeksi, jonka yksittäiset puut näyttävät venyneen mittaansa ylös kohti taivasta.
Kyseessä on kangastuksenomainen näky, joka on yleinen kesällä asvaltoitua maantienäkymää katsovalle. Tällä kertaa on talvi ja pakkasesta johtuen täysin kesästä poikkeava ilmanala.
Meteorologi Iiris Idoko Ilmatieteen laitokselta antaa selityksen erikoiselle ilmiölle. Kyseessä on hyytävä kangastus sanan varsinaisessa merkityksessä.
”Kangastus syntyy, kun valo taittuu ilmakehässä erilämpöisten ilmakerrosten välillä luoden näköharhaa. 6.1. eteläisessä Suomessa Jokioisista tehdyn luotauksen perusteella on ollut voimakas pintainversio”, Idoko sanoo.
Inversiolla tarkoitetaan ilmakehän sulkukerrosta, joka estää alimman ilmakerroksen leviämisen ylöspäin.
Juvan lämpötilainversiossa kylmä pakkasilma jää maanpinnan tasolle ja lämpimämpi ilma on sen yläpuolella, eikä ilma pääse sekoittumaan. Ilmiö saattaa pahentaa kaupungeissa saasteongelmia.
”Maanpintainversiossa maanpinta ja sen lähellä oleva ilma jäähtyy niin, että kylmempi ilma jää ylempänä olevan lämpimämmän ilman alle. Kylmä pintailma ei raskaampana pääse kohoamaan yläpuolellaan olevan lämpimän kerroksen läpi. Tällöin ilmakehän pystysuuntainen liike lakkaa.
”Inversion vallitessa lämpötila nousee korkeuden mukana. Tyynellä säällä kylmin piste on aivan maan pinnassa", Idoko tarkentaa.
Kylmä ilma on tiheää ja sen takia se pyrkii laskeutumaan ympäristön matalimpaan kohtaan.
Juvaa pohjoisempana Lapissa lämpötila laskee voimalla sään ollessa selkeää. Ilmakehän alimmat kerrokset jäähtyvät voimakkaasti, ellei taivaalla ei ole suojelevaa pilvipeitettä.
Kylmeneminen on voimakkainta alavalla maalla ja tuntureiden välisissä laaksoissa. Kylmä ilma on tiheää ja sen takia se pyrkii laskeutumaan ympäristön matalimpaan kohtaan, Foreca kertoo sivustollaan.
Viime viikkoina tämä ilmiö on nähty toistuvasti: heikkotuulisessa ja selkeässä säässä maanpinta kylmenee nopeimmin ja voimakkaan inversion aikana pakkanen voi paukkua laaksoalueilla 30–40 asteessa.
Laaksoissa pakkanen on kireää, mutta tunturin laella on yleensä tätä lauhempaa. Jo muutaman sadan metrin korkeudella pakkanen voi lauhtua jopa yli kymmenessä asteella laaksoalueen lukemista.
Korkeammalla tunturissa tuuli tyypillisesti viriää inversiokerroksen yläpuolella, mikä pääsee sekoittamaan ilmaa ja lauhduttaa pakkasta.
Foreca antaa esimerkin Kilpisjärveltä. Kyläkeskuksessa pakkanen voi pudota 20 asteeseen, mutta Saana-tunturin huipulla lukema on kymmenen astetta pienempi. Tätä selittää tuuli, joka harvoin tyyntyy kokonaan korkeimmilla tuntureilla.