• Kerron kalajutun, jota kukaan ei kuitenkaan usko

    Jokainen netin keskustelupalstoilla käynyt tietää, mitä seuraa, jos laittaa muiden arvioitavaksi liian suuren saaliin.
    Hauki on armoton taistelija ja välillä myös ahmatti.
    Hauki on armoton taistelija ja välillä myös ahmatti.  Kuva: Risto Jussila
    Koti|Kalastus
    10.9.202521:30
    Kolumni
    Jarmo Hankivaara

    Kesä on ohi, ja on hyvä aika muistella suven huippuhetkiä kotona ja mökillä. Kalajutut ovat niitä parhaita.

    Liityin hiljan erääseen harrastajakalastajien ryhmään Facebookissa. Kuvia kaloista ja kalastajista on jos minkälaista, ja erityisesti olen jäänyt koukkuun kommenttien lukemiseen.

    Pienet saaliit tunnutaan kestävän aina mukisematta ja kannustaen, mutta annapa olla, jos joku saa sen suuren ja kertoo punnituksen tuloksen. Alkaa hurja kalabaliikki siitä, että voiko tuon mittainen kala painaa väitetysti.

    Toinen ikuinen vääntö on, vapauttiko kuvan lähettäjä kalan ja olisiko se pitänyt tehdä.

    Otin muutaman vedon kohti rantaa, kun verkossa loiskahti.

    Kerron oman kalajutun tältä kesältä, vaikka kukaan ei sitä usko.

    Heittelin uistinta mökkilaiturilla, kun nappasi. Kelasin hetken, kunnes kala siiman toisessa päässä teki omat johtopäätöksensä. Siima kelassa hupeni kuin tuhlaripojan palkka, joten tiukensin hieman jarrua – ja ehkä liikaa. Samassa siima rapsahti poikki.

    Mietin tunnin syntyjä syviä, ja päätin ottaa ylös tuon kalan ja etenkin rakkaaksi käyneen uistimen. Vedimme ystäväni kanssa pari verkkoa pitkinpoikin noin 30 metrin päähän lähelle lumpeiden valtakuntaa varsin matalaan veteen.

    Otimme sen jälkeen muutaman aironvedon kohti rantaa, kun verkossa loiskahti kunnolla.

    Palasimme katsomaan, ja varovasti vedin verkkoa veneeseen. Julmettu hauki oli hampaistaan kiinni ja nostin sen haavilla veneeseen. Suussaan sillä oli juuri menettämäni vaappu perukkeineen.

    Järvi on Keski-Suomen soiden ympäröimä, joten ilman tutkimuksiakin voi päätellä suurten kalojen olevan elohopeapommeja. Siksi oli varsin helppo päätös napata uistin irti ja laskea kala takaisin pitämään särkikantoja kurissa.

    Kalan koko jätetään nyt salaisuudeksi. Muuten alkaa arvuuttelu, että mies se vaan kertoilee kalajuttuja.

    Lisää aiheesta
    • Jutun toimittajalla on paljon omakohtaista kokemusta suurhaukien narraamisesta. Tämä möhkäle on yksi hänen suurimpiaan.

      Luonto | Hauki on kalakunnan kuningas ‒ näin isoksi ja vanhaksi se voi kasvaa

    • Kalastus | Jättihauki innosti MT:n lukijat kertomaan omia kalatarinoitaan – lue ja päätä itse mikä on kalajuttu ja mikä ei

    • Tuulastukseen kannattaa odottaa sysipimeää, sillä valon heijastukset järven pinnasta estävät näkyvyyden pohjaan.

      Kalastus | Pisto pimeässä

    • Haukea fileoidessa kannattaa kiinnittää huomiota leikkuulaudan puhtauteen.

      Ruoka | Hauki on aliarvostettu kala, josta saa valmistettua erittäin maistuvaa ruokaa – ”Ei jää toiseksi kuhalle”

    Artikkelin aiheet
    hauki
    hauenpyynti
    ennätyskala
    ennätyskalarekisteri
    Kalat
    Kalastus
    Kalastajat
    Harrastustoiminta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen