
Quiche on ranskalaisen keittiön juustoinen klassikkoleivonnainen. Juuston lisäksi täytteeseen sopii savustettu kala tai liha.
8 annosta
Valmistusohje
Nypi voin joukkoon kuivat aineet. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi.
Taputtele taikina voideltuun, halkaisijaltaan noin 28 cm:n piiras- tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka kylmään täytteen valmistamisen ajaksi.
Hienonna purjo ja hauduta voissa pehmeäksi.
Hienonna lohi. Levitä purjo ja lohi taikinapohjalle. Sekoita loput täytteen ainekset keskenään. Kaada vuokaan.
Paista 200 asteessa uunin alaosassa noin 30 minuuttia. Peitä piiras leivinpaperilla, kun pinta on saanut sopivasti väriä. Leikkaa sitruunasta ohuita viipaleita koristeeksi.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.