

Vuoden 2023 jälkeen Suomen valtionosuusjärjestelmässä on tapahtunut suuri periaatteellinen muutos. Valtionosuudet ja veroprosentit eivät selity enää vain kunnan nykyisillä tehtävillä. Niihin vaikuttavat myös kunnan entiset sote-kustannukset.
Kun sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisvastuu oli vielä kunnilla, suuret sote-kustannukset olivat useimmiten selityksenä suuriin valtionosuuksiin ja samalla korkeaan kunnallisveroprosenttiin.
Nyt Suomessa on kuntia, joilla on suuret sivistystoimen kustannukset ja suuret valtionosuudet, mutta matalat veroprosentit ja päinvastoin.
”Monilla kunnilla sote-menneisyys määrittää kunnan valtionosuuksia merkittävästi joko lisäämällä tai leikkaamalla niitä”, Kuntaliiton erityisasiantuntija Olli Riikonen kertoo.
Esimerkiksi Kemissä kuntaveroprosentti oli tänä vuonna 9,6 ja kunnan asukaskohtainen valtionosuus -92 euroa. Se tarkoittaa, että kaupungin täytyy maksaa valtiolle kaikkineen 1,93 miljoonaa euroa valtionosuuksia.
Valtionosuuksien kärkipaikalla on Espoo. Siellä veroprosentti on 5,3 ja asukaskohtainen valtionosuus tänä vuonna 1 478 euroa. Espoon kokoiselle kaupungille tämä tarkoittaa yli 455 miljoonan euron pottia.
”Monilla kunnilla sote-menneisyys määrittää kunnan valtionosuuksia merkittävästi joko lisäämällä tai leikkaamalla niitä.”
Tilanne on seurausta sote-uudistuksen rahoitusmallista. Kun uudistusta tehtiin, sen haluttiin olevan valtiolle kustannusneutraali. Tämä ratkaistiin siirtämällä kunnilta saman verran tuloja ja menoja hyvinvointialueille.
Uudistuksen piti olla myös veronmaksajille kustannusneutraali, eli kuntaveroprosenttien muutos ei saanut näkyä veronmaksajan lompakossa. Tämän vuoksi kaikkien kuntien kuntaveroprosentteja laskettiin 12,64 prosenttiyksiköllä.
Lisäksi kuntien talouden tasapaino ei saanut merkittävästi muuttua.
Näistä periaatteista seurasi nykyinen tilanne ja sen absurdit piirteet.
Matalan veroprosentin kunnille lasku oli suhteellisesti suurempi kuin korkean veroprosentin kunnille. Sen vuoksi Espooseen, Helsinkiin ja Kauniaisiin lapioidaan rahaa valtionosuuksien muodossa, jotta sote-uudistuksen lupaukset veronmaksajan ja kunnan taloudellisen aseman säilymisestä täyttyvät.
Sote-menneisyys jäi kummittelemaan sekä kuntien valtionosuuksiin että veroprosentteihin.
Kuntatalouden tasausmekanismit tarkoittavat, että edullisten sote-menojen kunta voi hoitaa suuret sivistysmenonsa ja säilyttää edullisen veroprosenttinsa.
Vastaavasti vanhusvoittoinen kunta, jossa kulukuorma keventyi soten poistuttua, ei pääse alentamaan veroprosenttiaan. Ei, vaikka lapsia on vähän ja sivistystoimen menot ovat asukasta kohti laskettuna merkittävästi lapsirikasta kuntaa pienemmät.
Sote-menneisyys jäi kummittelemaan sekä kuntien valtionosuuksiin että veroprosentteihin.
Olli Riikonen mainitsee verrokkeina Laukaan ja Muuramen. Molemmat ovat Jyväskylän kehyskuntia, joissa on varsin samankaltainen väestö ja palvelutarpeet.
Laukaassa sote-menot olivat vuoden 2022 lopussa yläviistossa verrattuna Muurameen. Niinpä kunnan valtionosuuksien sote-erät leikkaavat valtionosuuksia. Samaan aikaan Laukaan 9,9 prosentin kuntavero on koko maakunnan korkein.
Laukaan pitäisi olla väestörakenteensa ja sijaintinsa puolesta hyvinvoiva kunta työssäkäyvine lapsiperheineen. Silti se painiskelee säästölistojen, alijäämien ja kolme prosenttiyksikköä Muuramea korkeamman kunnallisveron kanssa.
”Jos korkean kuntaveroprosentin kunta ajautuu pakon edestä kuntaliitokseen sote-menneisyytensä vuoksi, vaikka se olisi muuten elinkelpoinen, niin onhan se melko omituinen seuraus sote-uudistuksesta”, Riikonen sanoo.
Laukaa, Pukkila ja Tuusniemi ovat tehneet sote-eristä kantelun oikeuskanslerille. Paine tilanteen muuttamiseksi on muutenkin kova.
Tämän vuoden huhtikuun alussa 13 kaupunkia kirjelmöi soten siirtoeristä kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikoselle (kok.). Mukana olivat muun muassa Tampere, Turku, Jyväskylä, Oulu ja Vantaa.
Aloitteen teki Kouvola, joka tilasi Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojaselta lausunnon valtionosuusjärjestelmästä.
Ojasen mukaan nykyinen järjestelmä ei toteuta keskeistä tehtäväänsä eli kuntien peruspalveluiden kustannusten tasaamista. Pikemminkin tilanne on niin vääristynyt, että se on jo perustuslaillinen ongelma.
Vuosina 2023–2026 järjestelmän uudistus on vienyt allekirjoittajakaupungeilta 1,4 miljardia euroa valtionosuuksia. Vuodesta 2028 eteenpäin vuotuiset siirtoerät asettuvat 315 miljoonaa euroa aiempaa matalammalle tasolle, jos järjestelmä pysyy entisellään.
Tilanne on niin vääristynyt, että se on jo perustuslaillinen ongelma.

Ministeri Ikonen kritisoi sitä, että sote-uudistuksen valmistelussa keskityttiin liikaa hyvinvointialueiden rahoitukseen. Silloin ei nähty, että kuntien valmiiksi monimutkainen rahoitusmalli menee uudistuksen myötä rikki.
Hänen mielestään tilanteen korjaaminen vaatii kuntarahoituksen kokonaisuudistuksen. Samalla ministeri painottaa, että kuntien talous ei korjaannu yksin valtionosuuksia säätämällä: ne kattavat vain noin 12 prosenttia kuntien tuloista.
Tällä hallituskaudella esillä oli yksi korjausmalli, mutta sen edistämisessä aika loppui kesken. Uudistus kaatui viime syksynä. Valtionosuuksiaan menettäneissä kunnissa tilanne aiheuttaa paljon epäreiluuden kokemusta.
”Viestini esimerkiksi näille kolmelletoista kaupungille on, että on tärkeää pitää asiaa esillä ja kertoa ongelmista, joita tilanne aiheuttaa”, Ikonen sanoo.
Hän huomauttaa, että selvitystyö uudistusta varten on tehty ja sen tulokset ovat tulevaisuudessakin käytettävissä. Lisäksi oikeuskanslerin kanta sote-eristä tuo toivon mukaan oikeudellista perustaa kokonaisuudistuksen tekemiseen.
Ennen sitä valtionosuusjärjestelmää kehitetään muuttamalla perustoimeentulotuen kunnan rahoitusosuuden laskutus reaaliaikaiseksi. Kuntien rahoitusjärjestelmää käsitellään myös kuntien tulevaisuuden parlamentaarisessa työryhmässä.
”Viestini esimerkiksi näille kolmelletoista kaupungille on, että on tärkeää pitää asiaa esillä ja kertoa ongelmista, joita tilanne aiheuttaa.”
Kuntaliitosten oletettavasta lisääntymisestä Ikonen sanoo, että joissain tilanteissa se on oikea päätös. Kriisikuntamenettelyä tai kuntaliitosta ei pitäisi nähdä mörkönä.
Kuntien tarkkaa lukumäärää hän ei silti tahdo määritellä, sillä se veisi keskustelua väärään suuntaan. Olennaisempaa on miettiä, millaisilla malleilla kunnat voivat turvata asukkaidensa palvelut jatkossakin.
”Onko se sitten kuntaliitos, yhteistyörakenne tai kuntien erilaistumisen hyväksyminen. Pitää olla sellainen palvelulupaus, että syntyy lapsi mihin tahansa kuntaan Suomessa, niin hänelle taataan samat sivistykselliset perusoikeudet”, ministeri sanoo.
Hänen mielestään kuntalaisten arkea olisi hyvä tarkastella ennemmin palveluiden saatavuuden kuin kuntarajojen näkökulmasta.
Esimerkkinä Ikonen mainitsee Tampereen ja Kangasalan rajalle rakennetun koulun, johon tulee oppilaita molemmista kunnista.