• Katso vinkit lemmikin kanssa matkustamiseen

    Joka neljäs koiranomistaja jättää automatkan tekemättä koiran vuoksi. ABC:n koirakysely selvitti parhaat vinkit koirien kanssa matkustamiseen.
    Koirat kurkkimassa auton ikkunasta. Kuvituskuva.
    Koirat kurkkimassa auton ikkunasta. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Wiehn
    Koti|Eläimet ja kasvit
    27.6.202615:00
    Tilda Karhumaa

    Joka neljäs koiranomistaja (27 prosenttia) on jättänyt automatkan kokonaan tekemättä koiran vuoksi. Syynä tähän on ollut muun muassa koiralle soveltuvien taukopaikkojen löytämisen vaikeus.

    ABC:n kyselytutkimuksen mukaan matkanteko on kuitenkin mieluisaa. Jopa 84 prosenttia vastaajista kertoo matkustavansa koiransa kanssa autolla joko erittäin tai melko mielellään.

    Kyselytutkimuksessa kerättiin myös vinkkejä koiran kanssa matkustamiseen.

    Vastauksissa korostui liikkuminen koiran ehdoilla, sekä turvalliset kuljetusolosuhteet. Esimerkiksi lukittu häkki mahdollistaa samalla takakontin jättämisen auki pysähdyksen ajaksi.

    Aurinkoa ja lämpöä pois heijastava "foliopeite" auton päällä taas pitää auton viileämpänä pysähdysten aikana.

    Vastaajat vinkkasivat myös koirille suunnitellusta autoistuimesta, jossa on mukana myös turvavyö.

    Mukaan automatkalle kannattaa ottaa vettä, vesiastia, varahihna, matkajuomapullo, viilennysalusta sekä aurinkosuojat. Koira kannattaa ottaa huomioon myös ajankäytön suunnittelussa, sillä koira vaistoaa turhautumisen ja hermostuneisuuden.

    Mikäli koira voi autossa pahoin, kannattaa koiran ruokkiminen jättää väliin ennen matkaa.

    Perillä koiran kanssa kannattaa tehdä jotain mukavaa ja koiraa viihdyttävää.

    Lisää aiheesta
    • Koira matkustaa autossa turvallisesti joko takapenkillä turvavyövaljaissa tai auton tavaratilan rakenteisiin kiinnitetyssä oikean kokoisessa kuljetushäkissä.

      Liikenne | Uusi opas neuvoo, miten koira matkustaa turvallisesti autossa

    • Autossa mukana matkaavan koiran on hyvä päästä säännöllisesti jaloittelemaan.

      Lemmikit | Varmista lemmikin turvallinen matkustaminen – vapaana autossa oleva koira on turvallisuusriski

    Artikkelin aiheet
    lemmikin kanssa matkustaminen
    koira
    automatkailu
    matkailuvinkit
    ABC
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta