Koristekaalit sopivat syksyn kausi-istutuksiin kauniiden väriensä ja kylmänkestävyytensä vuoksi. Kasvien eri sävyt pääsevät oikeuksiinsa vasta, kun ilmat viilenevät.
Koristekaalit ovat samaa lajia kuin syötävät kaalit, parsakaali ja kukkakaali. Niiden lehdet ovat kuitenkin huomattavasti näyttävämpiä ja värikkäämpiä.
Periaatteessa koristekaalin lehtiä voi syödä, mutta niiden maku on yleensä kitkerämpi kuin syötäväksi kasvatettavien lajikkeiden. Kauniit vaaleanpunaisen, violetin ja punaisen värisävyt muuttuvat kypsennettäessä harmaiksi.
Lisäksi koristekasveiksi kasvatettujen kasvien viljelyssä voidaan käyttää torjunta-aineita, joten kaupasta ostettu koristekaali kannattaa jättää koristeeksi.
Koristekaali istutetaan aurinkoiselle tai puolivarjoiselle paikalle ravinteikkaaseen, kosteutta pidättävään multaan.
Koristekaaleja voi kasvattaa myös itse, ja niiden siemeniä on saatavissa monia erilaisia. Kasvi kylvetään esikasvatukseen sisällä jo maalis–huhtikuussa.
Värien lisäksi koristekaalit koreilevat erilaisilla lehtimuodoillaan: lehdet voivat olla röyhelöisiä, kiharia tai aaltoilevia.
Koristekaalit eivät kehitä voimakkaita värejä ennen viileitä säitä. Valkoiset, vaaleanpunaiset ja punaiset sävyt syvenevät erityisen kirkkaiksi alle kymmenen asteen lämpötiloissa. Koristekaalit kestävät jopa pikkupakkasia.
Koristekaali istutetaan aurinkoiselle tai puolivarjoiselle paikalle ravinteikkaaseen, kosteutta pidättävään multaan. Kaali näyttää hyvältä niin ruukussa kuin kukkapenkissäkin.
Ruukkuasetelmiin ei tarvitse jättää tyhjää tilaa, sillä syyskasvit eivät kasva enää kylmässä.
Koristekaali kastellaan säännöllisesti, kunnes mullan pinta jäätyy. Kastelun tarvetta vähentää, jos istutuksen paljaat pinnat suojataan esimerkiksi koristesoralla, jäkälällä tai sammaleella. Ylikastelua kannattaa välttää.
Kaalit voivat houkutella tuholaisia, esimerkiksi kaaliperhosen toukkia. Poimi toukat pois käsin. Poista myös yksittäiset ruskistuneet lehdet.
Koristekaalit eivät kestä yli talven, vaan jossain vaiheessa ne jäätyvät kokonaan.