• Video: Erkku‒vasikka seuraa hapuilevin askelin Veera‒emäänsä muutaman tunnin ikäisenä

    Vasikat lähtevät liikkeelle nopeimmillaan vartissa. Kulkeminen on kuitenkin alkuun hapuilevaa hoipertelua.
    Tilaajalle
    Kuvassa Veera-emo ja Erkku-vasikka, oikealla Yölintu-hieho.
    Kuvassa Veera-emo ja Erkku-vasikka, oikealla Yölintu-hieho. Kuva: Leena Kivelä
    Koti|Eläimet ja kasvit
    6.7.202619:30
    Tilda Karhumaa

    Veera-lehmä pysähtyy vähän väliä ja päästää matalan kutsuäänen. Ihastuttavalla Facebook-videolla pieni vasikka köpöttelee sinnikkäästi emänsä perässä.

    ”Siinä on Veera, emä, ja lehmävasikka Eerika, eli Erkku. Meidän Elli-tyttären yksi kaveri on Eerika, ja hänen lempinimensä on Erkku, mutta meillä on jo ennestään Elli-vasikka, joten tytöt nimesivät vasikan Erkuksi. Myös Veera on saanut nimensä Ellin kaverin mukaan”, tilan emäntä Leena Kivelä kertoo.

    Vasikka oli ehtinyt olla maailmassa arviolta muutaman tunnin, kun se seurasi emäänsä laitumella. Tarkkaa syntymähetkeä ei tiedetä, sillä emä poiki laitumella itsekseen.

    ”Kun laskin lehmät aamulla ulos, niin ei Veera näyttänyt siltä, että se poikisi. Ja vaikka olisi näyttänytkin, niin kyllä minä ne kesällä laitan tuonne laitumelle. Se on musta ihanaa ja parasta, että ne poikivat sinne”, Kivelä sanoo.

    Videossa emä oikaisi tutulta polulta hieman sivuun, ja maassa oli tiellä vanhoja aidanseipäitä.

    ”Veera vähän kompasteli, ja samasta kohdasta se pikkuinenkin sitten meni. Onneksi ei käynyt mitään pahempaa. Olihan siinä vähän sellaista köpöttelyä, mutta mielestäni oli ihanaa katsella, kun sieltä tuli Typykkä-lehmä vastaan ja kohtaaminen sujui”, Kivelä toteaa.

    Veera-emä piti huolta siitä, että vasikka pysyi mukana. Veera ohjaa ja kaitsee jälkeläistään jatkuvilla kutsuäänillä ja odottaa tarvittaessa.

    Erkku nousi jaloilleen ripeästi, kuten terveet vasikat yleensäkin.

    ”Vasikat ovat nopeimmillaan vartissa jaloillaan. Saaliseläiminä ne nousevat äkkiä, jos vain kaikki on kunnossa. Ne alkavat pian etsimään maitoa itselleen”, Kivelä sanoo.

    Lehmien hoivavietti vaihtelee paljon.

    ”Varsinkin ensimmäistä kertaa poikineet saattavat pelätä vasikkaa tai ovat jopa vihamielisiä. Joku voi yrittää puskea vasikkaa pois, toinen taas ei välitä siitä yhtään. Mutta enimmäkseen emät kyllä nuolevat ja pitävät huolta vasikastaan”, Kivelä sanoo.

    Kivelä kertoo myös, että lauman vanhimmista lehmistä käy toisinaan hoivaamassa muidenkin vasikoita.

    ”Meidän Netti-rouva tykkää mennä hoitamaan toisten vasikoita. Muutkin lehmät kohtelevat vieraita vasikoita yleensä todella hyvin.”

    Artikkelin aiheet
    vasikka
    lehmä
    poikiminen
    laidun
    Facebook
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle