Rautavaaran kunnanjohtaja ja keskustan entinen kansanedustaja Mikko Kärnä julkaisi Facebookissa vuokrailmoituksen koskien omistamaansa hirsitaloa.
”Haemme vuokralaista noin 300 vuotta vanhaan, persoonalliseen ja kalustettuun hirsitaloon ulkosaaristossa Houtskarissa”, Kärnä kirjoittaa tilillään.
Syy talon vuokraamiselle on sen liian vähäinen käyttö.
Kunnanjohtajan mukaan talo sopii ihmiselle, joka arvostaa rakennusperinteitä ja saaressa asumista sekä sen suomaa rauhaa.
Vaikka talo itsessään on vanha, on se modernisoitu täyttämään kaikki nykyajan vaatimukset.
Rauhaisan asuinympäristön lisäksi mielenkiintoa voi herättää talon edullinen vuokra. Sähkölaskun ja muiden asumiseen liittyvien kustannuksien lisäksi uuden vuokralaisen tulisi maksaa vain 200 euroa kuukaudessa.
Rauhaisan asuinympäristön lisäksi mielenkiintoa voi herättää talon edullinen vuokra. Sähkölaskun ja muiden asumiseen liittyvien kustannuksien lisäksi uuden vuokralaisen tulisi maksaa vain 200 euroa kuukaudessa.
Kärnän mukaan vuokran olisikin tarkoitus kattaa ainoastaan talon ylläpitämiseen menevät kiinteät kulut, kuten verot ja vakuutukset. Kunnanjohtaja painottaakin, että talolle haetaan ensisijaisesti huolenpitäjää.
Vuokranmaksun lisäksi uudelta asukkaalta edellytettäisiin pihapiirin istutuksien ja kukkien hoitoa.
”Etsimme ihmistä tai ihmisiä, jotka osaavat käyttää maalaisjärkeä, tarttua toimeen eivätkä säikähdä vanhan talon pieniä yllätyksiä. Jos jokin lista irtoaa tai hana alkaa tiputtamaan, ensimmäinen ajatus ei ole soittaa vuokranantajalle. Pieni kädentaito ja omatoimisuus ovat tässä paikassa suuri etu, jopa ehkäpä edellytys”, Kärnä kuvailee ilmoituksessaan.