Kaiken tarkasti mittaava insinööri ja ”sinnepäin” soveltaja törmäyskurssilla keittiössä

Ruoanlaitto on usein pakollinen paha, ja keskittyy pohdintaan siitä, mitä tällä kertaa ruoaksi tehtäisiin.

Ennen parisuhdetta en kuitenkaan hoksannut sitä, miten vahvasti oma persoona ja perheestä omaksutut tavat ja perinteet näkyvät kokkaamisessa.

Muistan lapsuudestani erään tähän liittyvän tapauksen. Olin ystävälläni kylässä, ja leivoimme porukalla keksejä. Yksi kavereista totesi, että yksi keksi pitää koepaistaa.

Me suurpiirteiset ihmettelimme ja kauhistelimme, että miten tarkkaa nyt voi yksien keksien leipominen olla.

Lopputulema oli, että keksit olivat hieman epäonnistuneet, ja maitoa lisäämällä saimme loput kekseistä pelastettua.

Olen itse kokatessa hyvin suurpiirteinen ja tykkään soveltaa. Välillä tuotokset epäonnistuvat, mutta välillä päästä kehitetyistä resepteistä syntyy hittejä.

Kumppanini puolestaan on tarkempi, ja mittaa ainekset tarkkaan reseptin mukaan. Hän mittaa veden lämpötilan lämpömittarilla, kun taas itse luotan omaan vaistooni.

Yhteentörmäykset ruoanlaitossa ovat herättäneet siihen, miten vahvasti persoonallisuuspiirteet ja perheistä tulevat tavat kulkeutuvat myös omaan ruoanlaittoon.

Pidän tiukasti kiinni oman perheen jouluruoista ja ruoanlaiton tavoista, mutta parisuhde on pakottanut kompromisseihin. Nykyään käytän valkosipulia hyvin harvoin ruoanlaitossa ja syön sika-nauta jauhelihaa. Puolisoni taas syö tätä nykyä pestopastaa (jossa on valkosipulia) ja muitakin kuin liharuokia.

Ehkä soveltajan suurpiirteisyyden ja insinöörin tarkkuuden yhdistelmä on juuri se paras.