• Hihnalan suku on tunnettu huopahatuistaan: ”Omaa persoonallisuuttaan ilmentävät ihmiset hankkivat hatun”

    Hihnalan suvun tekemiä huopahattuja näkyy katukuvan lisäksi elokuvissa. Nykyisten yrittäjien tavoitteena on kasvattaa hatun suosiota.
    Tilaajalle
    Henna ja Jouni Hihnalan mukaan hattua voi käyttää muuallakin kuin hautajaisissa. Hyvin tehty ja hyvin istuva huopahattu taipuu moneksi. Hatulla voi ilmentää myös käyttäjänsä persoonallisuutta.
    Henna ja Jouni Hihnalan mukaan hattua voi käyttää muuallakin kuin hautajaisissa. Hyvin tehty ja hyvin istuva huopahattu taipuu moneksi. Hatulla voi ilmentää myös käyttäjänsä persoonallisuutta.  Kuva: Anne Anttila
    Koti|Käsityöt
    28.12.202511:30
    Anne Anttila
    Kalajoki

    Hatun ei tarvitse olla tylsä. Pienillä twisteillä päähineestä saadaan yksilöllinen ja käyttäjänsä näköinen. Esimerkiksi kalamiehen hattua voidaan somistaa aiheeseen sopivalla nauhalla sekä värikkäällä perholla, valaiset hatuntekijät.

    Kalajokinen Hihnalan suku tunnetaan läpi Suomen yksilöllisistä huopahatuistaan. Nykyiset yrittäjät Henna ja Jouni Hihnala sanovat astuneensa suuriin saappaisiin.

    ”Vanhempani, Annikki ja Heimo Hihnala ovat hatuttaneet myös suomalaisia näyttelijöitä. Yksi suurimmista töistä oli aikoinaan elokuva Lapin kullan kimallus, johon vanhempani työstivät kaikki hatut”, Jouni Hihnala kertoo.

    Hatunteko lukeutuu käsityöläisammatteihin, jossa taidot siirretään mestari-kisälli-periaatteella sukupolvelta toiselle. Hihnalan perheessä hatuntekoketju on siirtynyt aina anopilta miniälle.

    Myös Henna Hihnala on ollut anoppinsa Annikki Hihnalan opissa.

    ”Olen ollut aina kiinnostunut käsityöperinteestä ja sen vaalimisesta. Alkujaan innostuin kansallispuvuista, mutta matkassa oli lisäksi iso onnenkantamoinen, kun pääsin miniäksi kuuluisaan hatuntekijäsukuun.”

    Anopin opissa hän sisäisti hatun valmistuksen moniulotteisen maailman.

    ”Viimeisen kahden vuoden aikana olen oivaltanut, että ihmiset, jotka haluavat ilmentää omaa persoonallisuuttaan, hankkivat hatun. Niinpä meitä hatuntekijöitä voidaan kutsua oman tyylin tekijöiksi”, Henna Hihnala luonnehtii.

    ”Ihmiset, jotka haluavat ilmentää omaa persoonallisuuttaan, hankkivat hatun. Niinpä meitä hatuntekijöitä voidaan kutsua oman tyylin tekijöiksi.”

    Henna Hihnala

    Hatun suosio on pariskunta Hihnalan mukaan hyvin kaksijakoinen.

    ”Osa ei edes tiedä, että hattua voi käyttää muuallakin kuin hautajaisissa. Lisäksi löytyy heitä, joilla on hattuja joka lähtöön, väreistä ja malleista puhumattakaan. Vaikka suomalaiset ovat tunnetusti pipo- ja lippiskansaa, niin hattu on kuitenkin erinomainen keino ilmentää omaa persoonallisuutta. Lisäksi joku viisas on joskus sanonut, että hatun käyttäminen kohottaa jopa itsetuntoa.”

    Ensimmäiset kaksi vuotta Henna Hihnala valmisti hattuja vain harrastuksenaan.

    Vuoden 2025 kesällä musiikkipedagogiopiskelija vakautti toiminnan ja perusti ympärille toiminimellä kulkevan Sävelhatun.

    ”Vaikka alkuunsa tein harrastuspohjalta lähinnä härmäläishattuja, niin elämäni ensimmäinen tilaustyö oli kuitenkin niin sanottu rokkiukon hattu. Asiakas tuli luokseni ja sanoi, että hän haluaa samanlaisen hatun kuin Dave Lindholmilla. Toteutin toiveen ja hän sai oman näköisensä rokkiukkohatun”, Hihnala muistelee.

    "Olen tavattoman kiitollinen, että Hennan myötä hatuntekijöiden tarina saa ansaitsemaansa jatkoa.”

    Jouni Hihnala

    Hihnalan hattuateljee on vielä lähtökuopissaan, mutta etenkin härmäläishatuille löytyy oma tilaajakuntansa.

    ”Toki kaikkia tehdään mitä tilataan ja lähtökohtaisesti oman perheen voimin. Jounin lisäksi hatuntekoapua tarjoilee myös poikamme Jaakko. Osa työvaiheista, kuten hattutukille asettelu vaatii käsivoimia, joten nämä osuudet hoitelevat meidän perheessä joko aviomies tai poika”, Henna sanoo.

    Jouni Hihnalalle hatunteko on tuttua jo nuoruusvuosista lähtien.

    ”Tiedän miten hattu tehdään ja myös nykyinen pitohattuni on omatekemä, mutta päätoimisen hattutaiteilijan roolin jätän kuitenkin vaimolleni. Olen tavattoman kiitollinen, että Hennan myötä hatuntekijöiden tarina saa ansaitsemaansa jatkoa”, Jouni Hihnala kiteyttää.

    Hihnalan hattuateljeesta lähtee muun muassa härmäläis- ja länkkärihattuja. Huopahattumateriaali tulee hattumaana tunnetusta Englannista.
    Hihnalan hattuateljeesta lähtee muun muassa härmäläis- ja länkkärihattuja. Huopahattumateriaali tulee hattumaana tunnetusta Englannista. Kuva: Anne Anttila

    Englanti on tunnettu hattumaa ja sieltä saapuvat myös materiaalina käytettävät huopa-aihiot. Hatun tekeminen vaatii lukuisia eri työvaiheita, joista jokainen täytyy tehdä ajatuksella ja suurella huolella.

    ”Huopa tottelee käsittelijäänsä, mutta tekijän täytyy olla tietoinen tekemisistään”, Hihnalat muistuttavat.

    Valmistus alkaa aihion pehmittämisellä.

    ”Haluamme hatuista mukavia ja pehmeitä, joten hattuaihiot pehmitetään aina kuumassa vedessä.”

    Kuumakylvyn myötä huopa saa tarvittavaa notkeutta.Tämän jälkeen aihio vedetään hattutukin päälle.

    ”Vaikka työvaihe on raskas, niin märkänä huopa kuitenkin venyy hyvin ja myös käsiteltävyys on kuin marsipaanilla. Kun muoto ja malli on tehty, päähine kuivatetaan, ommellaan sisä- ja ulkonauhat ja lopuksi höyrytetään sekä tehdään viimeistelymuotoilu”, Henna Hihnala kertoo.

    Hihnalan perheessä hatuntekoketju on siirtynyt aina anopilta miniälle. Perinne saa jatkoa, sillä myös Annikki Hihnala (oik.) on opettanut hatuntekotaidot miniälleen Henna Hihnalalle (vas.). Kuvassa myös Helmi Hihnala.
    Hihnalan perheessä hatuntekoketju on siirtynyt aina anopilta miniälle. Perinne saa jatkoa, sillä myös Annikki Hihnala (oik.) on opettanut hatuntekotaidot miniälleen Henna Hihnalalle (vas.). Kuvassa myös Helmi Hihnala. Kuva: Anne Anttila

    Hatuntekijän täytyy olla työssään luova ja rohkea.

    ”Jokaisesta hatusta täytyy tehdä käyttäjänsä näköinen, mukava pitää ja myös hyvän näköinen. Hatun kuuluu olla mukava, mutta sitä täytyy myös käyttää.”

    Villa elää ja esimerkiksi hatun kastuessa, käyttäjän kannatta pitää sitä päässään, jotta päähine muotoutuu sopivaksi.

    ”Hattu paranee käytössä ja lisäksi on muistettava, että hattu on myös on kaveri, josta täytyy pitää hyvää huolta.”

    Hattuun voidaan lisätä persoonallisuutta pienillä yksityiskohdilla.
    Hattuun voidaan lisätä persoonallisuutta pienillä yksityiskohdilla.  Kuva: Anne Anttila

    Hihnalan ateljeesta löytyy valmiuksia myös hattujen muokkaamiseen.

    ”Olemme erittäin kiitollisia, jos esimerkiksi vanha perintökalleus voidaan päivittää tähän hetkeen ja uuteen käyttöön. Tarvittaessa hattuja voidaan myös pienentää tai suurentaa”, Henna Hihnala sanoo.

    Jokainen hatuntekijä tekee työtä omalla persoonallaan ja jättää lierin mutkaan oman käden jälkensä.

    ”Jokainen hattu tehdään laatu edellä, asiakasta kuunnellen ja ennen kaikkea yksilöllisesti. Lisäksi kaikki mahdollinen, kuten esimerkiksi nauhojen ompelut, tehdään käsin. Tavoitteista suurin on tehdä hattu, jota käyttäjä voi kantaa rohkeasti omana itsenään.”

    Lisää aiheesta
    • Jouni Tiuraniemi (vas.) ja Olavi Haapaporras Sodankylästä työskentelivät Auvojärven savotalla pitkään.

      Auvojärven savotta Sodankylässä kesti vuosikymmeniä – lue metsätyömiesten muistot savotoiden kulta-ajasta

    • Hattu jahtiin – metsästäjien päähineitä -näyttely avautuu Suomen Metsästysmuseossa 27. tammikuuta.

      Myssy, hattu, pipo... rakkaalla lätsällä on monta nimeä! Metsästysmuseon uusi näyttely esittelee eränkävijöiden päähineitä vuosien varrelta

    Artikkelin aiheet
    huopahattu
    Hihnalan suku
    käsityö
    Hihnalan hatut
    Henna Hihnala
    Annikki Hihnala
    Jouni Hihnala
    Suomalainen Maaseutu
    Yrittäjyys
    Vaatekappaleet, kengät ja asusteet
    Näyttelijät (teatteri ja elokuva)
    Tekstiili- ja vaatetusteollisuus
    Kalajoki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja