• Hellepäivien kylmät keitot – 4 raikasta reseptiä kesän sesonkiraaka-aineista

    Kylmät keitot hyödyntävät kesän parhaita raaka-aineita ja sopivat yhtä hyvin alkuruoaksi kuin kevyeksi ateriaksi. Monet niistä voi valmistaa jo edellisenä päivänä, jolloin maut ehtivät tasaantua jääkaapissa.
    Tilaajalle
    Kylmät keitot tuovat kesän parhaat maut lautaselle herneistä, kurkuista, punajuurista, mansikoista ja vesimelonista.
    Kylmät keitot tuovat kesän parhaat maut lautaselle herneistä, kurkuista, punajuurista, mansikoista ja vesimelonista. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Ruoka
    9.7.202617:30
    Tiina Rantanen

    Kylmät keitot kuuluvat monen maan kesään. Espanjassa syödään gazpachoa, Liettuassa kylmää punajuurikeittoa ja Välimeren maissa kurkusta, jogurtista ja yrteistä valmistettuja keittoja. Niiden suosio perustuu yksinkertaiseen ajatukseen: kun ulkona on kuuma, ruoan pitää olla raikasta.

    Kylmien keittojen sesonki osuu keskelle kesää, jolloin monet niiden tärkeimmistä raaka-aineista ovat parhaimmillaan. Kurkut, tomaatit, yrtit, herneet, mansikat ja punajuuret tuovat keittoihin makua, väriä ja raikkautta.

    Suomessa kylmiä keittoja näkee edelleen melko vähän, vaikka raaka-aineita olisi tarjolla runsaasti. Kesän kasvikset ja marjat sopivat niihin erinomaisesti, ja monet keitot voi valmistaa jo edellisenä päivänä. Jääkaapissa maut ehtivät tasoittua ja keitto viilentyä sopivan kylmäksi.

    Kylmä keitto toimii alkuruokana, lounaana tai osana kesäbuffetia. Annoksesta saa ruokaisamman lisäämällä joukkoon esimerkiksi savulohta, fetaa, kananmunaa, krutonkeja tai uusia perunoita.

    Miksi kylmä keitto virkistää helteellä?

    Monet kesän kasvikset sisältävät runsaasti vettä, mikä tekee niistä erinomaisia raaka-aineita kylmiin keittoihin.

    – Kurkku noin 96 % vettä

    – Tomaatti noin 95 % vettä

    – Vesimeloni noin 92 % vettä

    – Mansikka noin 91 % vettä

    – Punajuuri noin 87 % vettä

    – Herne noin 78 % vettä

    Runsaan vesipitoisuuden lisäksi kasvikset sisältävät vitamiineja, kivennäisaineita ja kuitua. Kylmä keitto onkin hellepäivänä kevyt tapa nauttia sekä nestettä että kasviksia.

    Lähde: Fineli, Luonnonvarakeskus (Luke)

    Kylmä herne-kookosmaitokeitto hurmaa kirkkaanvihreällä värillään ja raikkaalla maullaan. Helposti etukäteen valmistuva keitto sopii kesäjuhlien alkuruoaksi tai hellepäivän kevyeksi lounaaksi.
    Kylmä herne-kookosmaitokeitto hurmaa kirkkaanvihreällä värillään ja raikkaalla maullaan. Helposti etukäteen valmistuva keitto sopii kesäjuhlien alkuruoaksi tai hellepäivän kevyeksi lounaaksi. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Kylmä herne-kookosmaitokeitto

    4 annosta

    Ainekset

    • 400 g pakasteherneitä
    • 5 dl vettä

    Lisäksi

    • 2–3 dl herneiden keitinlientä
    • 1–1½ dl kookoskermaa
    • 2 rkl limetti- tai sitruunamehua
    • 2 rkl oliiviöljyä
    • 1½ tl suolaa
    • mustapippuria myllystä

    Koristeluun

    • herneenversoja tai mintunlehtiä
    • limettilohkoja

    Valmistusohje

    1. Keitä herneitä runsaassa vedessä noin 10 minuuttia. Siivilöi herneet ja ota keitinlientä talteen 3 desilitraa.
    2. Soseuta herneet sileäksi ja lisää joukkoon osa keitinliemestä. Halutessasi voit siivilöidä soseen, jolloin lopputuloksesta tulee erityisen samettinen.
    3. Lisää kookoskerma, sitrusmehu, oliiviöljy, suola ja mustapippuri. Sekoita tasaiseksi. Lisää keitinlientä vähitellen, kunnes keitto on sopivan paksuista.
    4. Jäähdytä keitto jääkaapissa vähintään 30 minuuttia.
    5. Tarjoile keitto pienistä laseista tai murokulhoista. Koristele herneenversoilla tai mintunlehdillä. Tarjoa sitruslohkojen kanssa.
    Kylmä punajuurikeitto on Baltian maiden kesäherkku. Raikas piimäpohjainen keitto saa värinsä punajuuresta ja tarjoillaan perinteisesti kananmunan ja uusien perunoiden kanssa.
    Kylmä punajuurikeitto on Baltian maiden kesäherkku. Raikas piimäpohjainen keitto saa värinsä punajuuresta ja tarjoillaan perinteisesti kananmunan ja uusien perunoiden kanssa. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Šaltibarščiai eli kylmä punajuurikeitto

    4–5 annosta

    Ainekset

    • 1 tlk (700/470 g)
    • punajuurikuutioita mausteliemessä
    • 1 dl punajuuritölkin lientä
    • 2 avomaankurkkua
    • 2 varhaissipulia
    • 7 dl rasvatonta piimää tai maustamatonta jogurttia
    • 1 rkl sokeria
    • ¾ tl suolaa
    • ripaus mustapippuria
    • 1 dl tilliä hienonnettuna
    • 1 dl sipulinvarsia hienonnettuna

    Pinnalle

    • 1 avomaankurkku kuutioituna tai raastettuna
    • tilliä
    • 2 kovaksi keitettyä kananmunaa

    Lisäksi

    • keitettyjä tai paahdettuja varhaisperunoita

    Valmistusohje

    1. Huuhtele ja valuta punajuurikuutiot. Ota desilitra lientä talteen.
    2. Kuori kurkut. Paloittele kaksi kurkkua ja varhaissipulien valkoinen osa.
    3. Mittaa piimä tai jogurtti tehosekoittimeen. Lisää punajuuret, kurkku ja varhaissipuli. Soseuta tasaiseksi.
    4. Lisää sokeri, suola, mustapippuri, tilli ja sipulinvarret. Sekoita kuohkeaksi.
    5. Jäähdytä keitto hyvin jääkaapissa ennen tarjoilua.
    6. Kuutioi tai raasta pinnalle tuleva kurkku. Jaa keitto kulhoihin ja viimeistele kurkulla, tillillä ja puolikkaalla kananmunalla annosta kohti.
    7. Tarjoa kylmä punajuurikeitto keitettyjen tai paahdettujen varhaisperunoiden kanssa.
    Mansikka-melonigazpacho tarjoillaan jääkaappikylmänä. Feta tai rapeat krutongit tuovat keittoon rakennetta ja tekevät siitä ruokaisamman.
    Mansikka-melonigazpacho tarjoillaan jääkaappikylmänä. Feta tai rapeat krutongit tuovat keittoon rakennetta ja tekevät siitä ruokaisamman. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Mansikka-melonigazpacho

    4 annosta

    Ainekset

    • 4 dl mansikoita
    • 5 dl vesimelonia kuutioina
    • 2 tomaattia
    • ½ kurkku
    • 1 punainen suippopaprika
    • 1 valkosipulinkynsi
    • ½ sitruunan tai 1 limetin mehu
    • 3 rkl neitsytoliiviöljyä
    • 1 tl suolaa
    • ¼ tl mustapippuria
    • ½ tl chilihiutaleita

    Lisäksi

    • tuoretta minttua
    • murenneltua fetaa ja/tai krutonkeja

    Valmistusohje

    1. Poista mansikoista kannat. Leikkaa vesimeloni kuutioiksi. Kuori kurkku. Kuori valkosipulinkynsi.
    2. Pilko kurkku, tomaatit ja paprika.
    3. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen ja soseuta sileäksi keitoksi.
    4. Lisää sitrusmehu, oliiviöljy, suola, chilihiutaleet ja mustapippuri. Sekoita tasaiseksi.
    5. Nosta keitto jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi viilenemään.
    6. Jaa gazpacho kulhoihin tai syville lautasille. Viimeistele annokset murennetulla fetalla tai krutongeilla ja tuoreella mintulla.
    Kylmä kurkku-jogurttikeitto valmistuu ilman keittämistä. Raikas keitto sopii kesäjuhlien alkuruoaksi tai kevyeksi lounaaksi lämpiminä päivinä.
    Kylmä kurkku-jogurttikeitto valmistuu ilman keittämistä. Raikas keitto sopii kesäjuhlien alkuruoaksi tai kevyeksi lounaaksi lämpiminä päivinä. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Kylmä kurkku-jogurttikeitto

    4 annosta

    Ainekset

    • 3 avomaankurkkua
    • 5 dl kreikkalaista jogurttia (10 % rasvaa)
    • 2–3 valkosipulinkynttä
    • 2 rkl sitruunamehua tai valkoista balsamicoa
    • 2 rkl oliiviöljyä
    • 1 tl suolaa
    • ¼ tl mustapippuria
    • 1 dl tilliä
    • ½ dl tuoretta minttua hienonnettuna

    Lisäksi

    • 100 g kylmäsavulohta tai savulohta
t
    • tilliä tai minttua

    Valmistusohje

    1. Kuori kurkut. Kuutioi yksi kurkku ja raasta kaksi karkeaksi raasteeksi.
    2. Laita kuutioitu kurkku, jogurtti, valkosipuli, sitruunamehu, oliiviöljy, suola ja mustapippuri tehosekoittimeen. Soseuta sileäksi.
    3. Sekoita joukkoon raastetut kurkut, silputtu tilli ja minttu. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sitruunamehua tai suolaa.
    4. Anna keiton maustua jääkaapissa vähintään tunnin ajan.
    5. Jaa keitto kulhoihin. Viimeistele annokset savulohisuikaleilla ja yrteillä.

    Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.

    Artikkelin aiheet
    kylmä keitto
    resepti
    kesäruoka
    gazpacho
    punajuuri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle