• Lättähatun rättänä on herkullinen perinnejälkiruoka

    Ruista, sokeria, mustikoita ja voita – siinäpä perustarpeet kunnon jälkiruokaan.
    Mustikkakukko eli rättänä valmistuu oman maan antimista: mustikoista, ruisjauhoista, voista ja sokerista.
    Mustikkakukko eli rättänä valmistuu oman maan antimista: mustikoista, ruisjauhoista, voista ja sokerista. Kuva: Pentti Vänskä
    Koti|Resepti
    12.3.202517:41
    Riitta Mustonen

    Rantasalmen Kolkontaipaleen kylällä toimii miesten kokkikerho joka keskiviikko. Siellä äijät ovat oppineet kokkaamaan maistuvaa, simppeliä kotiruokaa kerhon vetäjän Pauli Kärkkäisen johdolla.

    Ensin valmistetaan ateria, mihin kuluu yleensä pari tuntia, ja sen jälkeen herkutellaan yhdessä. Tällä kertaa jälkiruokana oli rättänää eli mustikkakukkoa.

    Rättänän juna-aiheinen nimi viittaa paikan historiaan: nykyinen kylätalo, jossa kokkikerhokin kokoontuu, oli ennen Kolkontaipaleen seisakkeen asemarakennus.

    Lättähatun rättänä

    • Kuori
    • 200 g voita
    • 1 dl sokeria
    • 4 dl ruisjauhoja
    • 1 tl leivinjauhetta
    • Täyte
    • 1 litra mustikoita
    • ½-1 dl sokeria
    • ½ dl perunajauhoja

    Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi.

    Sekoita leivinjauhe ruisjauhoihin ja lisää rasva-sokeriseoksen joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

    Voitele korkeareunainen uunivuoka voilla ja painele kolme neljäsosaa taikinasta vuoan pohjalle ja reunoille.

    Sekoita täytteen ainekset ja levitä ne taikinapohjalle. Muotoile lopusta taikinasta kukolle kansi.

    Paista 200 asteessa noin 35–40 minuuttia. Tarjoa kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kanssa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle