Haaveeni unelmien kodista hautautuvat riskilaskelmiin – uskaltaako nyt ostaa mitään?

Ostaisin omakotitalon, mutta en ole varma uskallanko tai edes jaksanko.

Asuntomarkkinoilla tilanne on jatkunut vaisuna jo pitkään. Asuntohintojen lasku on luonut asunnonvaihtajille ristiriitaisen tilanteen, jonka kanssa meidänkin taloutemme painii.

Pari vuotta sitten ajatuksenamme oli myydä ensin vanha asunto pois ja vasta sitten lähteä ostamaan uutta.

Homma tyssäsi, koska puolentoista vuoden yrityksen jälkeen asunnostamme ei ollut käytännössä ollenkaan kysyntää.

Päätimme kokeilla uutta strategiaa. Tähtäimessä olisi iso autotalli pienellä omakotitalolla jostain kaupungin laitamilta. Myyntitappion välttämiseksi nykyinen asumus jätettäisiin vuokralle.

Jos vain saamme asiaa edistettyä. Eniten huolestuttaa se, että into uuden kodin etsimisestä on karissut ja tilalle on tullut pelkkä kylmä laskelmointi.

Tuntuu, että mitä tahansa tekee, kaikki vaihtoehdot ovat huonoja.

Löytyykö vuokralaista vai pitäisikö asunto sittenkin myydä tappiolla? Entä, jos uusi koti onkin homeessa tai katto vuotaa? Paljonko kuntokartoitus maksaa? Onko varaa maksaa sähkölämmitteisen omakotitalon sähkölaskua? Onko varaa ruokaan, jos Euribor nousee? Mahtuisimmeko sittenkin loppuelämäksi keskustakaksioon?

Yksi iso motivaation tappaja on asuntolainan kilpailuttaminen.

Lainaneuvottelut ovat uuvuttavia. Ensin pankkivirkailija tivaa potentiaaliselta asiakkaaltaan kaikki elämäntilanteeseen liittyvät kysymykset, mikä on ymmärrettävää. Virkailija varmaankin arvioi, minkälainen riski me ja lainamme pankille olisivat.

En ole varma, mitä kannattaisi vastata kysymykseen ”huolestuttaako tulevaisuus?”. Tietysti se huolestuttaa, oletko lukenut uutisia?

Vasta tässä kohtaa käydään läpi talouden tulot ja varallisuus. Vastailemme jälleen erinäisiin kysymyksiin, ja meille esitellään turvia, vakuutuksia sekä muita himmeleitä.

Nämä tietysti ovat tärkeitä, mutta tässä vaiheessa aikaa on kulunut jo yli tunti emmekä vieläkään tiedä, paljonko lainaa meidän olisi mahdollista saada, ja mitä se maksaa.

Mielestäni pankkien pitäisi neuvottelun alussa kysyä asiakkailtaan, haluavatko pitkän vai lyhyen kaavan, kuten kirkollisessa vihkimisessä konsanaan.

Kun asunnonvaihdosta on tullut lähinnä riskien puntarointia, ei ole ihme, että moni jää odottamaan ja kokonaiset markkinat pysähtyvät. Ehkä on aika miettiä, mikä tekee kodin ostamisesta taas aidosti mahdollisen ja innostavan.

Oman asunnonvaihtotilanteeni voisi ehkä vielä pelastaa jokin hurmaava pitsihuvila. Sellainen, joka ei välttämättä olisi sijoittajan unelma, mutta tuntuisi kodilta.

Voisinpa hetkeksi unohtaa riskilaskelmat ja antaa itselleni luvan innostua. Ainakin sen aikaa, että sydän ehtii kuiskia järjen yli.