• Toimi näin, jos koira on syönyt ksylitolia – jo yksi pastilli voi aiheuttaa vakavan myrkytyksen

    Mitä pienempi koira on, sitä vaarallisempaa ksylitoli on sille.
    Kaikki ksylitolipitoiset tuotteet on säilytettävä koiran ulottumattomissa. Erityisesti lapsiperheissä asiassa tulee olla tarkkana.
    Kaikki ksylitolipitoiset tuotteet on säilytettävä koiran ulottumattomissa. Erityisesti lapsiperheissä asiassa tulee olla tarkkana. Kuva: Carolina Husu
    Koti|Lemmikit
    15.8.202523:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Koulujen ja päiväkotien alkaminen näkyy vakuutusyhtiön vahinkotilastoissa koirien ksylitolimyrkytyspiikkinä, kertoo Agria Eläinvakuutus.

    Lapsien ja myös monien aikuisten repuissa ja laukuissa kulkee usein mukana ksylitolipastillipurkki tai purkkapussi. Jos laukku jää kotiin palatessa koiran ulottuville, voivat seuraukset olla kohtalokkaat.

    Ksylitoli on eläimille vaarallista, koska se voi aiheuttaa hengenvaarallisen voimakkaan verensokerin laskun.

    Agria Eläinvakuutuksen mukaan yleisimpiä ksylitolimyrkytyksen oireita ovat oksentelu, heikotus, tärinä, jäykkyys ja kouristelu.

    Oireilu alkaa yleensä heti ensimmäisen tunnin aikana. Oireiden voimakkuus vaihtelee syödyn ksylitolin määrän sekä koiran koon mukaan.

    Jos koira löytää maasta jo pureskellun purukumin ja syö sen, myrkytyksen riski on hyvin pieni.

    Alle 10-kiloisen koiran verensokeri laskee vaarallisesti jo yhden purukumin tai ksylitolipastillin syömisestä, kun taas jättirodun edustaja oireilee vasta useamman purukumin syötyään.

    Mahdollisen maksavaurion riski on sitä suurempi, mitä enemmän ksylitolia koira on syönyt painoonsa nähden. Maksavaurion oireet näkyvät vasta ensimmäisen parin vuorokauden aikana myrkytyksestä.

    Paras tapa ksylitolin aiheuttamien myrkytysten ennaltaehkäisemiseen on ksylitolituotteiden säilyttäminen koiran ulottumattomissa. Erityisesti lapsiperheissä asiaan tulee kiinnittää huomiota.

    Jos koira syö jotain ksylitolipitoista, kannattaa tilanteesta olla yhteydessä eläinlääkäriin.

    Mikäli ksylitolimäärä on suuri koiran kokoon nähden tai koiran vointi on heikko, tulee se viedä suoraan eläinlääkärin hoitoon.

    Jos koira löytää maasta jo pureskellun purukumin ja syö sen, myrkytyksen riski on hyvin pieni.

    Pureskeltu purukumi ei yleensä sisällä koiralle vaarallisia määriä ksylitolia, sillä ksylitoli on jo liuennut ihmisen suussa purukumin pureskelun aikana.

    Lisää aiheesta
    • Ksylitoli on koiralle vaarallista eli säilytä aina ksylitolipitoiset tuotteet koiran ulottumattomissa.

      "Ei ota" -käsky voi pelastaa lemmikkisi hengen – jo muutama ksylitoli-pastilli tai -purukumi voi aiheuttaa koiralle vaarallisen myrkytyksen

    • Jouluna kannattaa miettiä, mitä syötävää lemmikilleen antaa.

      Ethän anna näitä jouluherkkuja lemmikillesi? Seurauksena pahimmillaan jopa rakkaan karvakaverin kuolema

    • Fazerilla työskentelevä Anna Nicol on kotimaisesta kaurankuoresta valmistettavan ksylitolin idean äiti.

      Talous | Fazer valmistaa kotimaisesta kaurasta ksylitolia Lahdessa

    Artikkelin aiheet
    koira
    ksylitoli
    myrkytys
    eläinlääkäri
    Agria Eläinvakuutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän