

Marras- ja joulukuun pimeys ei kuvataiteilija Outi Piiroiselle merkitse ankeaa aikaa.
”Se on inspiroivaa ja mukavaa. Tunnen itseni virkeäksi ja idearikkaaksi.”
Jouluajan taika tekee taiteilijasta aikaoptimistin. ”Usein on paljon töitä, ja samalla yritän tehdä omia jouluvalmisteluja.”
Ennen juhlapäivien lepoa voi työhuoneella syntyä jouluisia teoksia, kuten tonttuja.
Piiroisen tontut ovat mielikuvituksen tuotetta, mutta sukua kansanperinteen tontuille.
”Ne edustavat eräänlaista perusmaalaista ja niillä on sanoma. Ne elävät omanlaistaan elämää tyytyväisen oloisina ja epäitsekkäinä. Pitävät muita vähän silmällä hyvällä tavalla.

Joulukorteissa esiintyy tallitonttuja, saunatonttuja ja metsätonttuja. ”Kaikki tontut elävät metsien keskellä. Ne tietävät paikkansa elonkirjossa ja niillä on tasapainoinen ja kunnioittava luontosuhde.”
Metsät ovat hänelle erityisiä joulun ympäristöjä.
Kuvataiteilija perheineen asuu itsekin metsän keskellä. Piiroisen entinen isomummola Luostarinvaaran laella, Tuupovaarassa on ollut perheen koti viitisentoista vuotta.
”Joku aina kyseenalaistaa, miksi asun täällä. Vaikka paikka voi tuntua syrjäiseltä, en koe jääneeni mistään paitsi, päinvastoin. Täällä voin toteuttaa itselleni merkityksellisiä asioita, ja elää lähellä luontoa.”
Maalla asumisen merkitystä Piiroinen onkin töissään käsitellyt, kuin vastauksena ihmettelijöille. Eri tekniikoin toteutettujen teosten aiheina on vuosien mittaan näkynyt suomalaisuus ja sen muutos kaupungistumisen jaloissa.
”Lintujen tapaan myös ihmisten tarpeet ja kyky sopeutua muutoksiin ovat erilaiset, eikä tasapäistäminen sovi jokaiselle.”
Taiteilijan syksy on kulunut installaatioteos Lintukotoa viimeistellen. Se syntyi taiteilijan pohtiessa ihmisen luontosuhdetta ja yhteiskunnan keskittämisvimmaa. Ihmisen ja luonnon suhde tulee näkyväksi, kun taiteilija sulauttaa toisiinsa ihmisen ja linnun.
Lintuihmisistä ja ihmisasumusten näköisistä linnunpöntöistä koostuva teos on kiertänyt näyttelyissä ja on pian päätymässä osaksi museokokoelmaa.
Linnut on teokseen poimittu harkiten. Jokaisella yksilöllä on hätä elinympäristön kaventumisesta. Hömötiainen ja töyhtötiainen pohtivat apeina mistä löytyisi asuinsijaksi vanhan metsän laho puupökkelö.
Vaikka aiheet ovat vakavia, tulvivat Piiroisen teokset oivaltavaa, lämmintä huumoria. Taiteilija näkee ihmisessä ja linnuissa samankaltaisuutta.

”Meillä on yhteisiä ongelmia. Ihmisen toimet muuttavat ympäristöä ja linnut joutuvat ahtaalle. Lintujen tapaan myös ihmisten tarpeet ja kyky sopeutua muutoksiin ovat erilaiset, eikä tasapäistäminen sovi jokaiselle.”
Kotikylällä hän näkee ihmisillä paineita lähteä maalta pois.
”Vaikka koti on täällä ja ympärillä on rauha. Ihminen tarvitsee oman reviirinsä, kuten linnutkin.”
Piiroisen teoksissa näkyy huoli kylien asukkaista ja talojen autioitumisesta, maaseudun arjesta ja elämisen edellytyksistä. Teokset puhuvat oikeudesta omannäköiseen elämään luonnon keskellä, mutta myös monimuotoisuuden katoamisesta ja ilmastonmuutoksesta.
”En ole keskustelija, en kirjoittaja, enkä politikoija, mutta taiteella voin osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tehdä ongelmia näkyväksi.”

Töissä korostuvat myös kotipaikan ja juurien merkitys. Lintukodon pöntöt ovat lainanneet hahmonsa kotikylän vanhalta koululta, kyläkaupalta ja kotitalolta. Käki on puettu karjalaismiehen perinnepaitaan. Korppi ja palokärki mittelevät elintilasta karjalaisten runonlaulajien tapaan.
Aiheet teoksiin löytyvät arjesta ja läheltä. Usein kotia ympäröivästä luonnosta. Pian katse tarkentuu ihmisen metsäsuhteeseen. Kotipihan laidasta katosi kesällä vanha kuusikko. Työhuoneen suurista ikkunoista avautuva näky hakkuuaukolle on taiteilijalle lohduton muistutus metsän monista käyttötarkoituksista. Metsämaiseman menetys sattuu.
”Se oli suuri suru. Se oli omaa kotimaisemaa.”

Hän ihmettelee, että hakkuissa ei kysellä lähinaapurilta lupia, vaikka työhuoneen piharakennusta rakentaessa piti kysyä lupa metsänomistajalta.
Joulun alla kääntyy katse tuokioksi tulevaan juhlaan. Parasta joulussa on taiteilijalle joulusauna ja joulukuusi.
”Kuusen haen itse pihan laidasta.”
Työhuoneen nurkassa on itsetehtyjä kauralyhteitä pihan linnuille. Tyttärien kanssa tehdään piparkakkutalo. Jouluun kuuluu myös kylän oma perinne; pieni aattohartaus jouluseimen äärellä tsasounan pihalla. Seimen karjalaistyyliset hahmot ovat Outi Piiroisen käsialaa.
”On hellyttävä hetki, kun joku kylän lapsista vie jouluaattona Jeesus-lapsen seimeen.”
Joensuun maaseudulla, Koveron kylässä asuva kuvataiteilija, taidegraafikko, taidepiirtäjä.
Syntynyt vuonna 1986. Valmistunut kuvataiteilijaksi 2010, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta. Takana myös huonekalupuusepän opintoja. Valmistuu pian puutarha-alan opinnoista Joensuun Riveriasta.
Perheeseen kuuluvat puoliso sekä 14- ja 11-vuotiaat tyttäret.
Arvostaa työssään monipuolisten kädentaitojen hallitsemista, kekseliästä ja kestävää materiaalinkäyttöä sekä yllätyksellisyyttä.
Tutkii teoksissaan suomalaisuutta, suomalaisten luontosuhdetta sekä ihmisen paikkaa ekososiaalisessa kokonaisuudessa.
Maaseudun rauha ja vapaus omannäköiseen elämään luonnon keskellä ovat taiteilijan arvopohjan perusta.