• Helpot peltisämpylät ihastuttavat – sopivat sekä arkeen että juhlaan

    Pellillisestä taikinaa saa monta sämpylää tarjottavaksi. Paina taikinaruutuihin halutessasi oliiveja, kapriksia tai kirsikkatomaatin puolikkaita.
    Parhaimmillaan sämpylät ovat leivontapäivänä, mutta muovipussissa ne säilyvät myös seuraavaan päivään.
    Parhaimmillaan sämpylät ovat leivontapäivänä, mutta muovipussissa ne säilyvät myös seuraavaan päivään. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Resepti
    15.5.202606:00
    Kati Pohja

    Itse leivotut sämpylät ovat herkku vailla vertaa. Isolle porukalle sämpylät ovat vaivattomat valmistaa kaulitusta pellin kokoisesta taikinasta, jolloin vältytään jokaisen sämpylän erilliseltä pyörittelyltä. Kohotuksen jälkeen taikina leikataan ruutuihin, joiden keskelle voi halutessaan painaa oliiveja, kapriksia tai kirsikkatomaatinpuolikkaita.

    Peltisämpylät

    30 palaa

    Ainekset

    • 25 g hiivaa
    • 5 dl vettä
    • ½ rkl sokeria
    • 1 ½ dl perunasosejauhetta
    • 1 dl vehnäjauhoja

    Alustukseen

    • ½ dl rypsiöljyä
    • ¾ tl suolaa
    • 6 dl sämpyläjauhoja

    Päälle

    • oliiveja, kapriksia, kirsikkatomaatteja

    Valmistusohje

    1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sokeri, perunasosejauhe sekä jauhot. Sekoita vellimäiseksi juureksi ja nosta kulho peiteltynä lämpimään vesihauteeseen heräilemään.
    2. Kun juuri kuplii noin 10 minuutin kuluttua, alusta joukkoon öljy, suola ja loput jauhot. Taikinan tulee olla napakka.
    3. Kauli taikina leivinpaperin päällä uunipellin kokoiseksi levyksi ja nosta paperin kanssa pellille. Anna kohota peiteltynä lämpimässä paikassa vähintään 30 minuuttia.
    4. Jaa kohonnut peltileipä taikinapyörällä tai pizzaleikkurilla ruuduiksi. Paina halutessasi jokaiseen ruutuun oliivi, kapris tai kirsikkatomaatin puolikas.
    5. Paista peltisämpylät 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

    Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.

    Artikkelin aiheet
    peltisämpylät
    leivonta
    resepti
    sämpylä
    ruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin