Halusin tietää, mistä olen tullut ja päätin tehdä dna-testin – arviolta 40 000 suomalaista on tehnyt saman

Vuosi sitten hieroin vanupuikoilla posken sisäpintaa. Näytteet sujautettiin kirjekuoreen, jossa ne matkasivat Atlantin tuolle puolen tutkimuksiin. Arviolta 40 000 suomalaista on tehnyt saman, eli ostanut kaupallisen geenitestin, jolla voi selvittää sukujuuriaan. Maailmalla testin tehneitä arvioidaan olevan yli 30 miljoonaa.

Sukututkijat ovat kutsuneet kuluttajille suunnattuja dna-testejä uteliaisuustutkimukseksi, ja niitähän testit juuri ovat. Testin tehneillä on monenlaisia motiiveja. Osa pyrkii löytämään elossa olevia sukulaisia tai vahvistamaan jo olemassa olevaa sukututkimusta.

Odottelun jälkeen selvisi, että olen 91,6 prosenttisesti suomalainen, jonka juuret ovat vahvasti Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla. Mitään varsinaisesti uutta tietoa testi ei tuottanut, eikä osumien tai haploryhmien pläräys kiinnostanut muutenkaan kauaa. En yksinkertaisesti jaksanut paneutua genetiikkaan enkä oikein perinteiseen sukututkimukseenkaan, vaikka olisihan se kiva tietää, mistä tulee yksi prosentti italialaista verta perimääni. Toisaalta jos mennään tarpeeksi ajassa taaksepäin, on yhdellä ihmisellä esivanhempia enemmän kuin Suomessa on asukkaita.

Oma motivaationi oli ehkä vain tyydyttää uteliaisuus. Halusin selvittää, mistä testeissä on kyse ja osuvatko ne oikeaan. Omalla kohdalla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö isäni olisi isäni, vaikka hiusten ja silmien väri eivät olekaan samat. Luonteenpiirteet nimittäin ovat.

Kaikille ei kuitenkaan käy näin.

SVT:n ohjelma kertoo, mitä tapahtuu, kun dna-testi yllättäen paljastaa, ettei isäksi oletettu henkilö olekaan biologinen isä.

”Silloin koko maailmani romahti”, kertoo Ann-Christene ääni väristen.

”Oliko äidillä toinen mies vai oliko hän raskaana, kun meni naimisiin? Miksi hän ei kertonut minulle?”

Vaikka elämä on sujunut kasvatti-isän huomassa hyvin, Ann-Christine kertoo tunteneensa itsensä koko elämänsä erilaiseksi. Nyt hän on pitkään etsinyt tietoa siitä, kuka hänen oikea, biologinen isänsä on.

Dna-sukututkija Peter Sjölund auttaa Ann-Christinea saamaan vastauksen häntä pitkään vaivanneeseen kysymykseen. Tehtävä ei ollut helppo. Myös dna-kartoitukseen perustuva sukututkimus voi vaatia enemmän tai vähemmän tutkimustyötä ja todisteiden etsimistä esimerkiksi sähköisistä arkistoista ja kirkonkirjoista.

Samalla ruotsalainen dna-sukututkija Peter Sjölund kertoo ohjelmassa käytännön esimerkein siitä, kuinka uusi dna-tekniikka auttaa sukututkijoita löytämään vastauksia aiemmin ratkaisemattomiksi jääneisiin arvoituksiin.

Ann-Christinen kohdalla vastauksen löytäminen oli poikkeuksellisen hankalaa, mutta lopulta isän nimi on selvillä. Biologinen isä, Sixten, on jo kuollut, mutta siskopuoli haluaa tutustua Ann-Christineen.

Geenitestin tekeminen on nykyään helppoa, ja sellaisen voi tehdä hetken mielijohteesta. Ennen testin tekemistä pitäisikin pysähtyä miettimään, haluaako oikeasti tietää asiasta. Onko tieto hyödyllistä vai lisääkö se vain tuskaa? Aina kun kaivelee menneitä, voi tulla yllätyksiä. Testin tekemällä kaivaa esiin myös tietoa sukulaisista, jotka eivät välttämättä haluaisi saada tietoa.