• Mökkiläinen muutti kirjat mökilleen hetkeksi ja elämä vaikeutui yllättävästi ‒ ”Tällaista on arki, kun tietojärjestelmät luulevat irtolaiseksi”

    Moni miettii seurauksia, jos muuttaa kirjat mökille ja luopuu vakituisesta asunnosta. Kari Heiskanen teki sen uutta asuntoa odotellessa ja koki, millaista on olla irtolainen Suomessa vuonna 2022.
    Tilaajalle
    Kari Heiskasen irtolaisuus päättyy pian, kun hän pääsee muuttamaan kaupunkiasuntoonsa.
    Kari Heiskasen irtolaisuus päättyy pian, kun hän pääsee muuttamaan kaupunkiasuntoonsa. Kuva: Pentti Vanska
    Koti|Mökki
    5.6.202215:45
    Jarmo Hankivaara

    Edessä saattaa olla yllättäviä tilanteita, jos ainut osoite on vain mökillä eikä siellä saisi asua vakituiseen. Tahkon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Kari Heiskanen koki asian omakohtaisesti tänä keväänä, kun hän myi Kuopiossa sijaitsevan asunnon ja alkoi asua omakotitasoisessa mökissään uutta asuntoa odotellessa.

    Tietojärjestelmät viestivät eri tahoille, että kyseessä on irtolainen.

    ”Mobilepay lakkasi toimimasta, enkä voinut tilata verkosta tavaroista tai maksaa laskuja luottokortilla. Olipa melkoinen rumba, kun yritin todistaa verkkokauppojen pitäjille, että pystyn hoitamaan laskut.”

    Heiskasen ongelmat ovat monelle mökkiläiselle Tahkolla tuttuja. Vuoteen 2013 asti Nilsiä antoi muuttaa kirjat mökille melko sujuvasti, mutta kuntaliitos Kuopioon toi uuden isännän ja aiempaa kovemman komennon. Käyttötarkoituksen muutokset mökeille ovat nyt kiven alla.

    Niinpä naapureilla voi olla täysin samanlainen mökki, mutta heistä toinen voi olla täällä kirjoilla mutta toiselle vakituinen asuminen ei onnistu.

    ”Tätä täällä ihmetellään, sillä Tahkon mökeillä ovat infra, tiet ja kunnallistekniikka valmiina. Kuluja mökkiläistä ei ole juuri lainkaan, vaan olemme päin vastoin hyviä veronmaksajia.”

    Heiskanen sanoo jutelleensa taannoin Kuopion kaupunginjohtajan kanssa ja saaneensa vaikutelman, että kaupunki saattaa tulevaisuudessa ottaa suopeamman asenteen Tahkon mökkien käyttötarkoituksen muutoksiin.

    Hänen mukaansa aika moni mökkiläinen toivoo voivansa tulevaisuudessa asua mökillään pysyvästi ja luopua vakituisesta asunnosta.

    Näinä päivinä Heiskanen pääsee kirjoille juuri valmistuneeseen kerrostaloasuntoon Kuopiossa, joten irtolaisuus loppuu.

    Lue lisää:

    Kunta maksoi 500 euroa mökkiläisille, jotka päättivät selvittää loma-asunnon muuttamista vakituiseksi kortteeriksi – toisaalla taas rakennuksen käyttötarkoituksen muutos ei onnistu edes rahalla

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle