Ahmattikissa Sulon tarina viihdyttää myös isoa lasta

Runebergin päivänä eli torstaina 5.2. olin juuri ennättänyt ruokkia alati nälkäisen maatiaiskissamme Sulon viidettä tai ehkä kymmenettä kertaa, kun sähköpostiini tuli tiedote Runeberg Junior -kilpailun voittaneesta lastenkirjasta, Ted Forsströmin kirjoittamasta ja Åsa Lucanderin kuvittamasta runokirjasta Stivens fat är utan mat.

Osuvasti kirjan nimi on suomennettuna Sapuskaa Sulolle! Suora käännös alkukielisestä nimestä olisi Stivenin kupissa ei ole ruokaa, mutta ytimekäs käännös on jopa mukaansatempaavampi kuin alkuperäinen.

Kirjan kannessa komeilee sinne tänne sojottavassa punaisessa turkissaan komean pulska maatiaiskissa. Aivan samanvärinen ja muotoinen kuin oma Sulomme. Nälkäiseltäkin se näyttää aivan samalla tavalla.

Tiesin heti, että kirja on saatava ja luettava.

Runeberg Junior -palkinnon voittajan valitsivat porvoolaiset päiväkotiryhmät ja ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat. Kirja on voittonsa ansainnut.

Ylipainoiseksi itsensä ahminut ja painostaan tiukasti kiinni pitävä lemmikkikissa ei välttämättä ole ihan harmiton ilmiö, sillä ylipaino on haitallista kissoillekin.

Kirja on kuitenkin iloinen ja useimmissa kissaperheissä varmasti myös hyvin samastuttava tarina.

Se ei siis pureudu maailman ahdistaviin ilmiöihin, onnettomuuksiin ja lapsen elämän suruihin, kuten hämmentävän moni lastenkirja nykyisin.

Päinvastoin: viekkaasti kaikilta perheenjäseniltä lisää ruokaa vaativasta kissasta kertova kirja on riemastuttava sekä kuvituksensa että kerrontansa osalta.

Kuvissa on piilotettuna hauskoja yksityiskohtia, ja jopa aikuisenkin käsissä kirja kestää hyvin useamman lukukerran, kun jokaisella kerralla monesta kuvasta osuu silmiin jokin uusi hauska yksityiskohta.

Luin kirjasta nimenomaan Johannes Ekholmin suomennoksen, eli en voi ottaa kantaa alkuperäiseen ruotsinkieliseen tekstiin. Käännöksessä on lennokasta ja runollista ilmaisua, mutta orjallista riimirunoutta se ei ole.