Matti Tolvanen oli tervaamassa Sonkajanrannan Pyhän Hannan kirkon sovituksen ristiä. Ristin a tarkoittaa alkua ja w loppua. Kuva: Jarno ArtikaMetsästä löytyi voimaa
Entinen syyttäjä Matti Tolvanen uskoo perineensä maaseudulta rehellisyyden. Vapaa-ajallaan hän hoitaa metsätilaansa, soittaa kirkonkelloja ja kalastaa.TilaajallePellonlaidalla seisoo ainakin satavuotias koivu, joka on nähnyt monet myrskyt. Vuosien aikana sille on kertynyt läpimittaa yli metri. Puu sijaitsee Tuupovaaran metsässä, jonka omistaa yksi tunnetuin rikosasioiden asiantuntija.
”Tämä on yksi niistä pyhistä puista, joita ei kaadeta ikinä. Niin suurta rahapulaa ei meille velipojan kanssa tule”, Matti Tolvanen vakuuttaa.
Tolvasen kasvot ovat mediasta tutut. Hän antaa usein haastatteluja rikos- ja oikeusaiheisiin uutisiin.
Tolvanen on myös metsänomistaja. Hänen metsätilansa sijaitsee Joensuun Tuupovaarassa, noin 1 300 asukkaan pitäjässä.
Tolvanen puhuu leppoisasti savolaismurretta. Hän laskee välillä leikkiä, mutta silti vitsit eivät saa häntä juurikaan nauramaan. Silti mielessä voi kuvitella, kuinka veret seisahtuvat, kun hän on aikoinaan astunut oikeussaliin syyttäjänä. Niin vakuuttava on hänen olemuksensa.
Tolvanen pukee päälleen perinnepaidan, kun hän käy soittamassa kirkonkelloja vapaa-ajallaan. Kuva: Jarno ArtikaKuusivaltaiset, Vaara-Karjalan mäkiset metsät tulivat tutuiksi miehelle jo lapsena. Niissä leikittiin poliisia ja rosvoa.
”Minä olin aina vapaaehtoinen rosvo leikeissä”, hän sanoo nyt hieman huvittuneena.
1960-luvulla lapsuudenperheessä kuunneltiin radiosta urheilulähetyksiä. Pienen pojan ensimmäinen haaveammatti oli urheiluselostaja.
Kipinän lakimiehen ammattiin Tolvanen sai Mauri Sariolan rikosromaaneista. Sariola osasi kuvata loistavasti oikeussalin ilmapiiriä. Tarinoissa oikeussalin ikkunoista kajastanut auringonvalo sai pölyn esille pöydillä.
”Minä tunnen sen tuoksun. Olen istunut juuri sellaisissa oikeussaleissa, joita Sariola kuvasi.”
Tolvanen on tehnyt aiemmin pienimuotoista hankintakauppaa, mutta nyt lähinnä pystymyyntinä kuitupuu- ja tukkikauppaa. Puunostajia hän kiittelee rehellisiksi. Kuva: Jarno ArtikaViimeisen lukiovuoden syksyllä Tolvanen päätti hankkia oikeustieteen pääsykoekirjat. Innostus vei mukanaan.
”Juridiikka on vähän kuin suhde metsään, se on tunne. On mielenkiintoista ajatella, mitä seuraa, kun joku jättää velan maksamatta, lyö tai varastaa.”
”Joku voisi ajatella, että hulluhan tuo on, kun lukee jotain rikosoikeutta. Minä vain tykkään siitä.”
Metsätilalleen Tolvanen haluaisi istuttaa lisää koivuja, mutta siinä on yksi este. Alueella liikkuu niin paljon hirviä, että on mietittävä tarkoin, minne puunsa laittaa.
”Meillä on oma hirvi siellä, varsin läheltä olen nähnyt sen. Katkenneita koivuja ja hirven jälkiä siellä näkyy.”
Matti Tolvasen metsätilalla Joensuun Tuupovaarassa tehtiin pieni hakkuu. Yli 150 vuotiaan kuusen kannon päältä löytyi variksen viimeinen sija. Kuva: Jarno ArtikaTolvanen on saanut metsäpalstan perintönä veljensä kanssa ja ostanut metsää itse lisää.
”Ostan vieläkin, jos joku myy sopuhintaan.”
Suurin ongelma alueella on tykkylumituhot, joiden vuoksi hän on joutunut harventamaan metsää.
”Olemme saaneet vakuutuksesta korvauksia tuhoista, mutta eivät ne tunnepuolta korvaa. Puut eivät ole pelkästään rahaa vaan niissä on jokin syvempi tunnearvo.”
Tolvasen mielestä Suomessa muokataan liian voimakkaasti avohakkuualueita.
”Ymmärrän vielä laikuttamisen, mutta kun aletaan kyntää metsää, niin ei helvetti sentään. Se on huonoksi vesistöille. Kevyt muokkaus on ihan tervettä.”
Tällaisia kiviä on aikoinaan haljottu talojen perustuksiin, Tolvanen muistaa. Kuva: Jarno ArtikaMetsätöitä tehdessään mies ehtii ajattelemaan paljon lähiseudun asioita. Eniten hän ihmettelee sitä, miksi poikkeusluvilla ammuttuja valkoposkihanhia ei saa käyttää ravinnoksi.
Valkoposkihanhi on luonnonsuojelulailla rauhoitettu.
”On jotenkin järjetöntä, että hyvää ruokaa heitetään menemään. Jos mummoni olisi elossa, hän sanoisi, että se on syntiä.”
Valkoposkihanhet aiheuttavat suuria vahinkoja pelloilla.
”Meidänkin alueen viljelijät ihmettelevät, kun poliitikot levittelevät käsiään hanhiongelmalle. Tunnen jotenkin myötätuntoa maanviljelijöitä kohtaan, kun he yrittävät tuottaa meille ruokaa. Maanviljelijät ovat kunniakansalaisia.”
Tolvanen ihmettelee poliitikon saamattomuutta valkoposkihanhien tuhoissa.
”On kyse siitä, masentuvatko viljelijät jossain vaiheessa ja heittävät homman sikseen”, hän sanoo vakavana.
”On jotenkin järjetöntä, että hyvää ruokaa heitetään menemään. Jos mummoni olisi elossa, hän sanoisi, että se on syntiä.”
Sonkajanrannan Pyhän Hannan kirkkon pihalla seisoo sovituksen risti, jota Matti Tolvanen oli tervaamassa. Ristin a tarkoittaa alkua ja w loppua. Kuva: Jarno ArtikaYleensä oikeusjutut eivät jääneet painamaan kokeneen juristin sielua. Mutta vuonna 2000 sattunut perhesurma Ilomantsin kirkonkylässä jäi mieleen. Viisikymppinen perheenisä oli sytyttänyt lastenhuoneen tuleen. Palossa kuoli kaksivuotias poika ja kolmevuotias tyttö.
Tolvanen työskenteli silloin Joensuun kihlakunnan syyttäjänä.
Tolvasen mukaan rikoksen näyttö oli erityisen vaikea: sitä oli hankala osoittaa toteen. Syyttäjän tehtävänä on muun muassa osoittaa tuomioistuimelle, että syytteessä kuvattu teko on tapahtunut ja huolehtia, että rikoksesta seuraa asianmukainen rangaistus.
Tolvasen mukaan mies kiisti syyllistyneensä tappoon.
”Paikkakunnalla suunnilleen kaikki olivat sitä mieltä, että mies oli syytön. Yleensä en ole välittänyt, mitä suuri yleisö sanoo. Mutta kyllähän se vähän kierroksia lisää ajatteluun, kun väitetään, että väärää miestä syytetään.”
Rikokseen vaikuttaneita taustatekijöitä olivat todennäköisesti perheongelmat.
Tolvasen metsätilalla on suojelualueena yksi suoalue ja pari lehtometsäistä aluetta. Hän aprikoi, että vanhojen haapojen seassa on viihtynyt myös liito-orava. Kuva: Jarno ArtikaTapauksen viimeisessä oikeusistunnossa käräjäoikeus tuomitsi surmaajan taposta. Käsittelyn jälkeen Tolvanen ajoi Ilomantsista Tuupovaaran kotiinsa. Hän laittoi maastosukset jalkaansa ja suuntasi syvälle metsään.
Kuuset tuoksuivat, aurinko heijasteli puiden läviköstä ja palasi sitten välillä pilveen.
”Minä painoin pari tuntia umpihangessa. Se jälkeen olin sinut itseni kanssa enkä enää sitä muistellut.”
Moni asia on ratkennut juoksu- tai hiihtolenkillä.
”Liikkuessa ajattelen aika paljon työasioita, eikä se ole mitenkään huono juttu. Metsässä liikkuminen on minulle vähän kuin työväline.”
”Maanviljelijät ovat kunniakansalaisia.”
Matti Tolvanen tekee metsässään eniten harventamista ja taimikon heinäämistä. Välillä hän istuttaa koivua ja kuusta. Kuvassa yli satavuotias koivu, jota hän ei suostu kaatamaan. Kuva: Jarno ArtikaTolvanen on myös innokas kalastaja. Pyynti alkoi jo kuusivuotiaana mato-ongella. Suurta iloa tuotti, kun keväisin jäät sulivat ja pääsi veneellä vesille.
Katiska- ja verkkopyynti sopivat hänelle: niillä kalaa saa aina, ja verkolla voi kalastaa talvellakin.
”Järvikala on ekologisin ruoka, se ei ole varmaan tuottanut hiiltä yhtään.”
Ahvenia, haukea ja kuhaa hän saa eniten Sonkajanrannanjärvestä, made on siellä vähentynyt.
Maaseudulta Tolvanen uskoo perineensä rehellisyyden.
”Maaseudun ihmiset ovat rehellisiä. Petos oli joskus maalla rikoksista pahimpia. Siinä petetään luottamus.”
Terveen järjen ajatteluun hän on saanut myös maalta.
”Maaseudulla ihmiset osaavat suhteuttaa asiat toisiinsa aika hyvin. Jalat pysyvät hyvin maan pinnalla”, Tolvanen sanoo.
Sonkajanrannanjärven rannassa ovat Tolvasen kalastus- ja lenkkimaisemat. Kuva: Jarno ArtikaMatti Tolvanen
Asuu Joensuussa. Vapaa-ajan asunto Tuupovaarassa.
Syntynyt 7. tammikuuta 1956 Tuupovaarassa.
Työskentelee neuvottelevana lakimiehenä asianajotoimisto Kontturi & co:ssa.
Työskennellyt kaupunginviskaalina eli raastuvanoikeuden yleisenä syyttäjänä 1986–1995.
Johtavana kihlakunnansyyttäjänä Joensuussa 1996–2002.
Perheeseen kuuluu vaimo, kaksi lasta ja kolme lastenlasta.
Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori. Jäi eläkkeelle vuoden 2024 alussa Itä-Suomen yliopistosta.
Harrastaa metsänhoitoa, hiihtoa, kalastusta, sienestystä ja marjastusta.
Yllättävä tieto: Kiinnostui neljävuotiaana kirkonkellojen soittamisesta, jota on harrastanut aktiivisesti 15 vuotta. ”Se on vähän kuin rumpujen soittoa. Parasta, mitä ihminen voi tehdä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
