• Miksi haava suussa ei jätä arpea, kuten haava iholla?

    Arvet voivat olla esimerkiksi palovammojen jälkeen todella hankalia, Heikki Arvilommi muistuttaa.
    Tutkimuksessa suun haavoihin ilmestyi vähän tulehdussoluja. Ihon haavoihin niitä ja immuunisoluja vaelsi runsaasti.
    Tutkimuksessa suun haavoihin ilmestyi vähän tulehdussoluja. Ihon haavoihin niitä ja immuunisoluja vaelsi runsaasti. Kuva: Jasmin Kokko
    Koti|Terveydenhuolto
    30.8.202516:00
    Heikki Arvilommi

    Elämä jättää jälkiä, muun muassa arpia sekä mieleen että etenkin nahkaan. Haavat ja vammat jättävät pysyviä arpia ihoon. Joillakin arpikudos jopa kasvaa poikkeuksellisen paksuksi keloidiksi. Mutta jälkiä ei jää joka paikan haavoista. Suun ja kohdun limakalvoilla haavat paranevat jättämättä arpia. Suussa haavat jopa paranevat puolet nopeammin kuin iholla. Miksi ihmeessä?

    Tuore tutkimus on verrannut suun ja ihon haavojen paranemista ja löytänyt eroja paranemiseen osallistuvien solujen toiminnassa ja viestinnässä.

    Kaliforniassa Stanfordin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa seurattiin hiirien suun limakalvolle ja suun viereen iholle tehtyjen pienten haavojen paranemista viikon ajan. Suussa haava parani neljässä päivässä jättämättä arpea. Haavan kohdalla limakalvo näytti aivan normaalilta. Iholla paraneminen kesti koko viikon ja haavasta jäi arpi. Tutkijat seurasivat paranevissa haavoissa paikalle vaeltavia soluja ja niiden välistä viestintää. Suun haavoihin ilmestyi vähän tulehdussoluja. Ihon haavoihin niitä ja immuunisoluja vaelsi runsaasti.

    Paikalle saapuneiden sidekudossolujen viestittelyssä oli eroja. Suun soluissa aktiivisina oli kaksi välittäjäainetta, joiden toiminnan seurauksena sidekudoksen eli tavallaan arven muodostuminen estyi. Arven sijasta paikalle kehittyi normaali limakalvo. Manipuloimalla näitä välittäjäaineita ihon haavassa tutkijat saivat arven kehittymistä hillittyä.

    Alustavissa kokeissa ihmisten haavoilla havaittiin samojen periaatteiden pätevän.

    Kirjoittajat eivät pohdi, miksi haavan paraneminen tapahtuu eri lailla suussa ja iholla. He toivovat, että havainnot johtaisivat menetelmiin haitallisten arpien ehkäisemiseksi. Paitsi keloidimuodostusta arvet voivat olla esimerkiksi palovammojen jälkeen todella hankalia.

    Sikiön iho muuten paranee ilman arpikudoksen muodostumista raskauden ensimmäisen ja toisen kolmanneksen aikana.

    Tutkimukseen pääset tutustumaan tarkemmin tästä.

    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.
    Artikkelin aiheet
    haavan paraneminen
    arvet
    suun limakalvo
    tutkimus
    Stanfordin yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle