• 20 euron pizza ei maistunut oikein miltään, halvin ihastutti – testissä Euroopan parhaimpiin listattu Pizzeria Luca

    Pohjoismaiden parhaanakin palkittu pizzeria vakuutti, kunhan lautasella oli punaista eikä valkoista pizzaa.
    Margherita (vas.) oli todella maukas yksinkertaisuudessaan. Valkoinen Gamberetti e zucchine jätti toivomisen varaa.
    Margherita (vas.) oli todella maukas yksinkertaisuudessaan. Valkoinen Gamberetti e zucchine jätti toivomisen varaa. Kuva: Janiko Kemppi
    Koti|Ravintolat
    15.2.202518:00
    Arvio
    Janiko Kemppi

    Helsingin Lauttasaaressa sijaitseva Pizzeria Luca on valittu kahtena vuonna Suomen parhaaksi pizzeriaksi sekä italialaisessa 50 top Pizza -listauksessa myös parhaimpien joukkoon. Testasimme, millaista pizzaa palkitusta ravintolasta saa.

    Lucan listalta löytyy 12 erilaista pizzaa, joista yhdeksän on punaista ja kolme valkoista, mutta valittavissa on myös alkuruokia, salaattia ja muutama jälkiruoka. Hinnat vaihtelevat 15 eurosta 20 euroon.

    Ravintola on sisustettu mukavasti ja asiakkaat näkevät, kun heidän pizzojaan valmistetaan.
    Ravintola on sisustettu mukavasti ja asiakkaat näkevät, kun heidän pizzojaan valmistetaan. Kuva: Janiko Kemppi

    Koska yksinkertainen margherita kertoo usein pizzerian laadusta, tilasimme sen. Margherita oli havin ja maksoi 15 euroa. Tämän lisäksi tilasimme 20 euron valkoisen pizzan (ilman tomaattikastiketta), jossa oli mozzarellaa, katkarapuja, kesäkurpitsaa, chiliä ja persiljaa.

    Pitsojen pohjat olivat todella maukkaita, niissä oli hieno sitko ja reunat olivat kohonneet herkullisiksi. Margheritan tomaattikastike oli ensiluokkaista ja maistui vahvasti tomaatilta. Pizza oli erinomainen.

    Vaalean pizzan kohdalla tilanne oli toinen. Marinoidut katkaravut eivät maistuneet juuri miltään, kuten eivät paistetut kesäkurpitsatkaan. Chili ei juuri erottunut ja persiljaakin oli todella niukasti. Odotin saavani makujen ilottelua, mutta lopulta mikään ei tuntunut oikein maistuvan miltään. Liekö marinointi jääneen lyhyeksi tai väliin, siitä en osaa sanoa.

    Ulkoa katsottuna pizzeria voi mennä sivu suun, jos ei tiedä, mitä etsii.
    Ulkoa katsottuna pizzeria voi mennä sivu suun, jos ei tiedä, mitä etsii. Kuva: Janiko Kemppi

    Valkoinen pizza ei tällä esityksellä ollut mielestäni 20 euron arvoinen, kun taas margheritasta maksoi mieluusti 15 euroa.

    Jälkiruoaksi tilattu tiramisu oli aivan täydellinen, ei liian kostea tai kuiva. Se oli yksi parhaimpia, mitä olen Suomessa syönyt. Pieni pala maksoi kuitenkin yhdeksän euroa, mikä myös mietitytti laskua maksaessa.

    Pizzeria Luca, Kauppakeskus Lauttis, Lauttasaarentie 28 Helsinki.
    Lisää aiheesta
    • Grilli-Poriin riitti asiakkaita sekä sisälle että noutotilauksia tekemään.

      Ravintolat | Söin täällä: Porilaisgrillin kasvisruuat olivat pettymys, mutta porilainen ja makkaraperunat vailla vertaa

    • Kympin viinilautanen, kuuden euron lohkoperunat ja parinkympin possunleike ruokkivat helposti vaikka kaksi.

      Ravintolat | Kyllä pubissakin voi syödä hyvin, gastropubissa varsinkin – mutta tiedätkö, mikä ero on samalta näyttävällä schnitzelillä ja wienerleikkeellä?

    • Iittiläinen Pizzeria Rehtori löytyy listauksen sijalta seitsemän.

      Ravintolat | “Paikallisuus ja lähiruoka ovat pysyvä trendi” – Pieni kuopiolaisravintola ja iittiläinen pizzeria nousivat Suomen parhaiden listalle

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle