

Näyttelijä Eero Ritalan esittämä pastori ottaa muutaman minuutin ajan mittaa Rune Temten esittämästä ”jättiläisestä” Pikku Siperia -elokuvassa, ja katsoja näkee muutaman minuutin ajan talvisen maiseman ja kahden miehen välienselvittelyn.
Voisi helposti jopa kuvitella, että siinäpä ohjaaja, kamera- ja valomies touhuavat taustalla kolmestaan.
Todellisuus on toinen. Ohjaaja Dome Karukoski avaa, mitä kaikkea on tapahtunut ennen kuin kuvaamaan on päästy.
Ensin traktorikuski on käynyt auraamassa tarvittavan tilan lumiselle pellolle, jonne kuljetusyrittäjät ovat tuoneet monenlaista tavaraa. Sitten paikalle on ryhdytty rakentamaan kesäfestivaaliin verrattavaa infraa.
Ruokailuteltat ja -vaunut sekä sosiaalitilat alkavat nousta, ja niihin vedetään sähköjä. Ruokahuollosta vastaavat yritykset valmistautuvat pitämään nälän loitolla.
Eikä siinä kaikki. Paikalle tulee vähitellen turvallisuudesta vastaava henkilökunta ja hoitaja, sillä vahinko ei tule kello kaulassa. Tarvitaan myös kymmeniä liikenteen ohjaajia ja pysäyttäjiä. Jopa sata ihmistä on siis ahertanut yhden kuvauspaikan ja kohtauksen parissa.
Jotta koko elokuva saatiin kuvattua, tarvittiin noin 400 ihmistä ja 150 yritystä pääasiassa Pohjois-Karjalan pienistä kunnista ja kylistä. Jokaiselle maksettiin asiallinen palkka.

Karukoskelle heittäytyminen maalla toimivien yritysten ammattitaidon ja ihmisten vieraanvaraisuuden varaan on tuttua Mielensäpahoittaja- ja Napapiirin sankarit -elokuvista. Asiat hoidetaan mutkattomasti.
Pikku Siperian kuvauksissa kameramies harmitteli, että valotolppa oli kuvauksen kannalta vaikeassa paikassa. Paikallinen yrittäjä totesi, että ”pylväs on ihmisen laittama ja se saadaan kyllä pois”.
Niinpä valotolppa sahattiin ja siirrettiin pois. Kuvausten jälkeen se taas asennettiin sijoilleen.
”Tällainen ei yksinkertaisesti onnistuisi Helsingissä”, Karukoski toteaa.
”Pohjois-Karjalaan jäi rahaa seitsennumeroinen summa.”
Yhdysvaltalainen suoratoistopalvelu Netflix ei venytä penniä. Pikku Siperian budjetti on salaisuus, mutta Karukosken mukaan puhutaan joka tapauksessa miljoonabudjetista.
”Rahaa oli käytettävissä noin puolitoista kertaa enemmän kuin yleensä kotimaisessa elokuvassa.”
Niillä investoitiin kuvauskaluston määrään ja laatuun sekä muun muassa huippuluokan kuvaajiin, valaisijoihin ja näyttelijöihin. Budjetti on myös suorassa suhteessa käytettävissä olevaan työaikaan, joten nyt ei tarvinnut pilata asioita liialla kiireellä.
Merkittävä osa budjetista jäi Pohjois-Karjalaan, joka tapauksessa seitsennumeroinen summa.
”Sitä ei helposti ymmärrä, kuinka hirveästi rahaa jätetään kuvauspaikkakunnille.”

Projekti alkoi Pohjois-Karjalassa jo talvella 2023, kun Karukoski työryhmineen kiersi kartoittamassa kuvauspaikkoja.
Kuvitteellinen Hurmevaara päätettiin luoda useista paikkakunnista, joten kohteiksi valikoituivat muun muassa Nurmes, Ilomantsi, Mätäsvaara, Juuka ja Oilola.
Hotellit täyttyivät aikana, jolloin muuten olisi ollut hiljaista.
Hotelliyrittäjien tilauskirjat täyttyivät kuitenkin toden teolla vasta helmi- ja maaliskuussa 2024.
”Hotelliöitä tarvittiin työryhmällemme alakanttiin arvioituna noin 2 500. Ilomantsissa jokainen majapaikka buukattiin täyteen aikana, jolloin muuten olisi ollut tyhjää.”
Kahvilat ja kaupat saivat lisää asiakkaita, kun kaikkea piti hankkia vaatteita myöten.
Jokaisella paikkakunnalla tarvittiin lisäksi varastoja kuvausrekvisiitalle, jota paikalliset puusepät työstivät. Lisäksi elokuvassa hajosi 32 autoa, joten niiden paikkaamiseen ja muiden autojen ylläpitoon tarvittiin mekaanikkoja. Autonkorjaajille oli hetkellisesti totisesti töitä.

Karukoski on sekoitus maailmankansalaista ja maaseudun miestä. Hän vietti ensimmäiset vuodet Kyproksella ja muutti äitinsä kanssa alle viisivuotiaana Lepsämälle, joten kotimaisten elokuvien kylähulluutta lähentelevät hahmot ovat tuttuja omasta elämästä.
”On iso asia, etten lähde tekemään elokuvaa maaseudun ihmisistä helsinkiläisen näkökulmasta. En naura heille vaan yhdessä heidän kanssaan.”
Pikku Siperian kuvausten aikaan Karukoski piipahti lauantai-iltana ravintolassa Ilomatsissa. Paikallinen isäntämies tuli juttelemaan ja kysyi, miltä tuntuu tulla Helsingistä pikkukylään.
”Sanoin, että Ilomantsi on Lepsämään verrattuna New York.”
Pikku Siperia voi hyvin menestyä ja parhaassa tapauksessa muodostua klassikoksi. Silloin pienen kielialueen maa Suomi saa helpommin jatkossakin Netflix-elokuvia tuotettavakseen ja alueet samanlaisia piristysruiskeita kuin Pohjois-Karjala nyt.
Mahdotonta ei olisi sekään, että turisteja tulisi etsimään Hurmevaaraa ja katsomaan elokuvassa nähtyjä paikkoja hiljaisimpaan vuodenaikaan.