
Pohjois-Pohjanmaan Siikajoella Ahon tilalla kesä on alkanut ja limousin-rotuinen lihakarja on päässyt nauttimaan ulkoilmasta. Erityisesti ihastusta tilan sosiaalisen median kanavilla on herättänyt nuori siitossonni Uffe.
Uffen saapuminen laitumelle herätti välittömästi siellä laiduntavan lauman mielenkiinnon. Korvat höristyvä ja askel kohti sonnia käy rivakasti.
Ahon tilalle Uffe on viihtynyt noin vuoden verran. Nyt 2,5 -vuotias nuorukainen on tilan emännän Helena Kukkosen mukaan lempeä ja rauhallinen, kuten siitossonnin sopii ollakin.
”Muutamia vasikoita Uffelle on jo ehtinyt syntyäkin. Se periyttää näköjään aika pieniä vasikoita, ja vaikuttaa kaikin puolin oikein hyvältä”, Kukkonen kertoo.
Videolla Uffe ottaa vastaan noin kolmikymmenpäisen emolauma. Toiveena Kukkosen mukaan on, että kaikki tiinehtyisivät kesän aikana ja poikimakausi pysyisi siten tiiviinä.
”Joskus laumassa saattaa olla joku, joka ei välttämättä tiineydy vielä siinä vaiheessa, mutta totta kai toivotaan parasta. Muuttujia voi aina tulla, kuten sonnillekin sorkkavaivaa mutta niitä sitten seurataan.”
Limousin-rotuisia emoja Ahon tilalla on tällä hetkellä noin 100. Kun mukaan lasketaan nuorkarja sekä sonnit, on eläimiä yhteensä noin 200.
Siitossonneja tilalla on neljä, eli Uffen lisäksi kaksi vanhempaa ja yksi aloitteleva vuoden vanha sonni.
Limousin on rotuna siro ja vahva. Täysi-ikäinen limousin-lehmä painaa keskimäärin 700 kiloa ja täysi-ikäinen sonni voi painaa jopa yli tuhat kiloa.
Uffe itse on vielä nuori ja kasvava yksilö.
”Ihan komea sonni se on ikäisekseen, mutta varmasti menee vielä ehkä noin vuosi pari, että se miehistyy ja kasvaa aikuiseksi”, Kukkonen arvelee.