
Pohjois-Karjalassa, Lieksan ja Nurmeksen rajalla sijaitsevan Mätäsvaaran kylällä tapahtuu nyt kummia. Pinkiksi maalatun talon, Pikku Alvan pihan laidalla on kokoonnuttu hehkuvan kuuman uunin ääreen. Täällä poltetaan keramiikkaa.
Raku-uunin liekkiä valvovan Anja Sarasojan ostama talo kunnostettiin osin talkoilla. Se palvelee Metka taide- ja kulttuuriyhdistyksen kotipesänä.
Pikku Alvassa on nähty taidenäyttelyjä, pidetty koulutuksia ja kahvilaa, kokoonnuttu monen mukavan äärelle. Samanlaisia Alvar Aallon tyyppitaloja on kylässä muutamia kymmeniä, moni tyhjillään ja vaarassa lahota.

Kylän hiipuneen menneisyyden tunteva Tuula Utriainen on toiveikkaalla mielellä entisen kaivoskylän tulevaisuuden suhteen. ”Hyvä liekin alku”, pohtii Utriainen katsellessaan Mätäsvaaran kylämaisemaa.
Toiveikkuuden liekin sytyttäjäksi hän nimeää Metkan, joka muutaman vuosi sitten osti Mätäsvaaran kaivoksen ja toi samalla kylille elämää ja kulttuuria roppakaupalla.
Utriainen kertoo, kuinka poismuuttaneita näkyy kesällä katsomassa, mitä kaikkea entiselle kotikylälle kuuluu. Hänestä näyttää, että Alvar Aallon kaivoksen työntekijöille suunnittelemissa Mätäsvaaran kylätaajaman taloissa on aiempaa enemmän elämää.
Eläkepäiville Lieksaan paluumuuttanut Utriainen viihtyy kesät puolisonsa lapsuudenkodissa Mätäsvaaran Sertinvaaralla. Kesäkodin pihasta avautuu näkymä muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle entiselle molybdeenikaivokselle, joka työllisti 1940-luvulla puolison sukua.
Sittemmin kaivos ehti palvella vuosia Lieksan Vaskiviikkojen konserttipaikkana. Nyt Metka taide- ja kulttuuriyhdistys kunnostaa sitä kulttuurin tyyssijaksi.

Utriaiset asuivat kylällä 1970-luvun alussa. Nyt kylän laidalla Utriaisen kesäpaikan naapurusto on hiljennyt, karjasta luovuttu tai muutettu kaupunkiin. Utriainen tietää kuitenkin, että kylälle on myös muuttanut uusia ihmisiä.
”Ovat ostaneet talon ja asettuneet.”
Hän uskoo, että Metka taide- ja kulttuuriyhdistyksen luomalla kulttuurin vetovoimalla on vaikutusta asiaan. Itse hän kertoo olevansa innokkaana mukana yhdistyksen tapahtumissa ja talkoissa aina tarvittaessa, kuten kaivoksella entisen katsomon purkutalkoissa.
”Se antaa elämään piristettä.”
Liekki näkyy myös Raku-uunissa, jonka äärellä Utriainen muiden keramiikan harrastajien kanssa jännittää, mitä tynnyristä tulee, kun saviteos on uunissa puolisen tuntia ja lämpöä liki tuhat astetta.
Primitiivistä keramiikkaa polttavaan ryhmään, ”rakulaisiin” kuuluu nyt kolmisenkymmentä osallistujaa kylältä ja kauempaa.
”Ryhmä kokoontuu kylällä epäsäännöllisesti, mutta usein”, kertoo kuvataiteilija Marke Martsola.

Viime vuosina on muutamille taloille löytynyt ostaja. Omistajat palaavat kesäisin kaukaakin kunnostamaan talojaan. Silloin kylä herää eloon.
Yhdistys haluaa nostaa kylän kulttuurihistoriallisen merkityksen kunniaan, ja edesauttaa kyläläisten, mutta myös kylän rakennusten hyvinvointia.
”Meillä voi talkoissakin kuulla sellon soittoa.”
Martsola korostaa, että yhteisöllisyys on yhdistyksen toiminnan ydin, oltiinpa puutarhassa tai retkellä, kulttuurin, purku-urakan tai rakentamisen äärellä. Mukaan on helppo tulla, ilman kynnystä.
”Meillä voi talkoissakin kuulla sellon soittoa”, hän kehaisee.
Pikku Alvan pihamaalla näkyy myös jälkiä yhteistyöstä Maaseudun sivistysliiton kanssa. Viime kesänä kyläpäivässä tehtiin MSL:n kanssa talkoilla risuaitaa, valmistettiin biohiiltä ja käveltiin kylällä.
Yhteistyötä taide- ja kulttuuriyhdistys tekee myös lukuisten muiden yhdistysten, yliopiston ja seurakuntien kanssa.

Metka taide- ja kulttuuriyhdistyksessä on aktiivisia toimijoita kolmisenkymmentä, eri puolilta maakuntaa. Mätäsvaaran kylä kaivoksineen on yhdistyksen toiminnan sydän, mutta yhteistyötä tehdään yli kylärajojen, jopa pitkin maakuntaa.
Tarkoituksena on viedä taidetta sinne, missä sitä ei tavallisesti ole tarjolla. Parin vuoden takainen Mätäsfest kokosi kylälle ja kaivokselle taiteen äärelle satoja kävijöitä. Mätäsvaaran rivitaloissa pidetyssä valokuvanäyttelyssä kävi parissa viikossa yli 200 kävijää.
Erilaisten hankkeiden merkeissä on yhdistys järjestänyt Lieksan kylillä toimintaa lapsiperheille ja kaikenikäisille. Se on onnistunut kutsumaan Mätäsvaaran kylää ja kaivosta kehittämään laajan joukon yhteisöllisyyden nimissä toimivia ihmisiä laajalta alueelta.
Tapahtumissa ja talkoissa mukana näkyy erityisesti lieksalainen maahanmuuttajien yhdistys. Kun kaivoksen laidoille istutettiin puita, oli talkoissa paikalla satakunta käsiparia ja lahjoituksena saatuja puuntaimia kasvaa nyt alueella muutama tuhat.
Talkootyöllä on myös konkreettista taloudellista arvoa, kun yhdistys hakee julkista rahoitusta hankkeisiinsa. Vanhan kaivosmiljöön kunnostamisen turvalliseksi ja esteettömäksi konsertti- ja teatteripaikaksi on arvioitu maksavan 300 000 euroa.
Metka taide- ja kulttuuriyhdistys ei kuitenkaan kompastu kustannuksiin. Porukassa on hankeosaamista, tukea on saatu eri tahoilta, sponsoreitakin on jo jokunen löytynyt, mutta lisää kaivataan.
Kulttuurihistoriallisesti ja arkkitehtonisesti arvokas kylä houkuttelee nyt kävijöitä kaukaakin. Kaivoksella ja kylässä on kuvattu viimeisen kolmen vuoden aikana kahta pitkää elokuvaa, yksi dokumentti ja yksi musiikkivideo.

Mätäsvaarassa hyväksi havaittua mallia primitiivisen keramiikan poltosta viedään kursseina nyt eri puolille maakuntaa. Kurssimaksut yhdistys käyttää kaivosalueen kunnostukseen.
Samaan tarkoitukseen kokoavat yhdistyksen eri alojen ammattilaiset varoja konserteilla, taidenäyttelyillä, luennoimalla koululaisille ja ohjaamalla kursseja. Yhdistyksellä on myös rahankeräyslupa, jolla toivotaan pienistäkin puroista kertyvän tukea hankkeeseen.
Lieksan syrjäiseen metsäkylään 1930-luvun lopulla noussut kaivosyhdyskunta.
Mätäsvaarassa toimi molybdeenikaivos vuosina 1939–1947.
Kylässä on kymmeniä Alvar Aallon suunnittelemia tyyppitaloja.
Kaivostoiminnan loputtua kylä hiljeni.
Suurimmillaan kylässä oli noin 1 000 asukasta, nykyisin alle sata.
Kulttuurihistoriallisesti ja arkkitehtonisesti ainutlaatuinen alue.