200 g etikkapunajuuria tai tuoreita punajuuria keitettynä
1½ dl korppujauhoja
1½ dl lihalientä tai vettä
800 g naudan tai peuran jauhelihaa
3 kananmunaa
2 rkl pieniä kapriksia
2 tl suolaa
1 tl timjamia
1 tl mustapippuria
Täyte
1–1½ l tuoreita suppilovahveroita
150 g purjoa
2 rkl voita
1 tl timjamia
ripaus suolaa
150 g savujuustoviipaleita
Valmistusohje
Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota silppu rasvassa.
Raasta punajuuret karkealla terällä.
Pane korppujauhot turpoamaan nesteeseen hetkeksi.
Lisää korppujauhojen joukkoon sipulit, punajuuret, jauheliha, munat, kaprikset ja mausteet. Vaivaa taikina sekaisin. Nosta kulho jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Puhdista sienet ja paloittele ne. Haihduta neste sienistä paistinpannulla.
Halkaise, huuhtele ja silppua purjo. Lisää sienten joukkoon rasva ja purjo. Mausta timjamilla ja suolalla.
Taputtele mureketaikina vedellä kostutetuin käsin 40 x 30 cm kokoiseksi levyksi öljytylle leivinpaperille. Levitä päälle juustoviipaleet ja sienitäyte.
Kääri mureke rullalle kääretortun tapaan leivinpaperia apuna käyttäen. Jätä mureke leivinpaperin sisään ja nosta uunipellille. Kypsennä mureketta 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Näin kypsennettynä mureke pysyy mehevänä. Ota mureke uunista ja anna sen vetäytyä kääreessään 10 minuuttia.
Poista paperi ja viipaloi mureke vadille. Koristele timjamilla ja kapriksilla. Tarjoa voissa paistettujen sipulirenkaiden kanssa. Lisäkkeenä maistuu perunasose ja sinappinen kermaviilikastike.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisitilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myösFacebookissa.