• Jussin torppa rakennettiin entiseen tennishalliin, kun klassikkoelokuvaa kuvattiin 1960-luvulla

    Täällä Pohjantähden alla oli aikansa suurtuotanto, jota modernimpi väki piti jo valmiiksi vanhentuneena.
    Tilaajalle
    Jussi Koskelan (Risto Taulo) ojitusta taustoitti Yleisradion nauhoittama ”suo-akustiikka.”
    Jussi Koskelan (Risto Taulo) ojitusta taustoitti Yleisradion nauhoittama ”suo-akustiikka.” Kuva: Fennada-Filmi Oy
    Koti|Elokuva
    22.6.202622:00
    Taneli Laine

    Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa pidettiin merkkiteoksena jo ilmestyessään. Elokuvan tekemisestä olikin kirjailijan ja ohjaaja Edvin Laineen välillä sovittu ennen ensimmäistenkään kirjojen julkaisua vuosina 1959‒1960.

    Viivästysten takia kuvaukset alkoivat vasta seitsemän vuotta myöhemmin. Aina työ ei ollut helppoa.

    ”Ylen puolelta tuotantopäällikkönä toiminut Matti Kassila turhautui ja irtisanoutui tehtävästään kahdesti”, kertoo mediatutkija Heidi Keinonen.

    Kirkkaat värit oli kielletty, mutta Työväenyhdistys Riennon lippu sai heilua punaisena. Tuskin sitä olisi voitu muulla värillä korvatakaan.
    Kirkkaat värit oli kielletty, mutta Työväenyhdistys Riennon lippu sai heilua punaisena. Tuskin sitä olisi voitu muulla värillä korvatakaan. Kuva: Fennada-Filmi Oy

    Ajalleen suuren, miljoonan markan budjetin vaatinut elokuva tehtiin yhteistyössä elokuvatuotantoyhtiö Fennada-Filmin ja Yleisradion välillä. Keinonen on kirjoittanut kumppanuuden haasteista Fennadan tuoreessa historiakirjassa Unelmatehdas Kulosaaressa.

    ”Pienemmän Fennadan yhteisöllinen, jopa kotoisa työkulttuuri törmäsi Yleisradion byrokratiaan”, Keinonen kuvailee.

    ”Työkulttuurit törmäsivät Pohjantähdessä ‒ nyt Fennada on historiaa ja Yle vuorostaan navigoi yhteistyössä Netflixin tapaisten mediajättien kanssa”, vertaa mediatutkija Heidi Keinonen.
    ”Työkulttuurit törmäsivät Pohjantähdessä ‒ nyt Fennada on historiaa ja Yle vuorostaan navigoi yhteistyössä Netflixin tapaisten mediajättien kanssa”, vertaa mediatutkija Heidi Keinonen. Kuva: Sami Reivinen

    Yleisradion lähes ennenkuulumattomana ehtona oli, että elokuva julkaistaisiin myös televisiosarjana. Koska televisio oli vuonna 1967 vauhdilla siirtymässä värilähetyksiin, myös Pohjantähti piti kuvata värifilmille.

    Väreissä kuvaaminen eroaa mustavalkoisesta filmistä yllättävän paljon. Lavastus, maskeeraus ja puvustus oli muutettava. Mustavalkoisen ajan näyttelijä olisi näyttänyt värifilmillä erikoiselta, sillä esimerkiksi meikeissä käytettiin paksuja aineita ja luoviakin sävyjä.

    Koska suurimmalla osalla TV-katsojista oli tuolloin vielä mustavalkoinen televisio, piti elokuvassa vältellä kirkkaita värejä. Ne olisivat näyttäneet kotiruudulla kummallisilta. Työväen punaiset liput erottuvat kerronnan harvinaisena väripilkkuna.

    Pentinkulman työväentalon sisätilat rakennettiin Fennada-Filmin studioon Kulosaareen.
    Pentinkulman työväentalon sisätilat rakennettiin Fennada-Filmin studioon Kulosaareen. Kuva: Fennada-Filmi Oy

    Yleisradiosta löytyi elokuvaan paljon tarpeita ja materiaalia, mukaan lukien tehosteääniä.

    ”Radioon oli kerätty äänitehosteita jo 30-luvulta asti. Vuonna 1957 vastikään perustettu Ylen Tehosto kävi Rovajärvellä äänittämässä armeijan harjoittelua.”

    Näitä nauhoitteita saattoi päätyä elokuvaankin, sillä tuotannolle tarjottiin sopivia ääniraitoja erikseen hinnoiteltuina: 30 sekunnin pikakiväärisarja maksoi 34 markkaa, kaksi ja puoli minuuttia raskasta tykkitulta 102 markkaa sekä puun murtumisen ja räjähtämisen äänet 64 markkaa.

    Reilun vartin mittainen nauhoite ”suo-akustiikkaa” maksoi peräti 889 markkaa.

    Hämeeseen sijoittuvan tarinan ulkokohtaukset kuvattiin pitkälti Uudellamaalla, enimmäkseen Sipoossa. Sisäkohtauksia lavastettiin entiseen tennishalliin rakennetussa Fennadan studiossa Helsingin Kulosaaressa.

    Studioon rakennettiin muun muassa Koskelan tuvan sisänäkymät, Leppäsen tupa, pappilan sisätilat, Kivivuoren tupa sekä työväentalo. Myös Yleisradion tilat olivat käytössä: Akselin hairahdus Leppäsen saunassa tapahtui tosiasiassa Helsingin Pasilassa.

    Maskeerauksessa voi vielä nähdä mustavalkoisten elokuvien voimakkuutta. Etualalla Elina (Titta Karakorpi), takana vanhemmat Otto (Kauko Helovirta) ja Anna Kivivuori (Mirjam Novero).
    Maskeerauksessa voi vielä nähdä mustavalkoisten elokuvien voimakkuutta. Etualalla Elina (Titta Karakorpi), takana vanhemmat Otto (Kauko Helovirta) ja Anna Kivivuori (Mirjam Novero). Kuva: Fennada-Filmi Oy

    Vuonna 1968 julkaistu lopputulos oli Jussi-palkittu menestys ja Suomen teattereiden historian neljänneksi katsotuin elokuva. Kriittisimmät äänet pitivät teosta elähtäneenä.

    ”60-luvun lopulla moderni suomalainen elokuva kuvasi yhteiskunnan ja nuorison murrosta. Esimerkiksi Mikko Niskasen ohjaamaan Käpy selän alla -elokuvaan verrattuna Pohjantähti saatettiin kokea vanhanaikaiseksi”, Keinonen arvioi.

    Viivästykset ja rajoitteet saattoivat kuitenkin olla Pohjantähdelle eduksi. Värifilmin, Ylen suurten resurssien ja historiallisen tarinan ansiosta teos on kestänyt aikaa kohta 60 vuotta.

    Täällä Pohjantähden alla, Yle Teema & Fem tiistaina 23.6. kello 22.46
    Kirja: Unelmatehdas Kulosaaressa ‒ Fennada-Filmi Oy:n tarina, SKS, lukuisia kirjoittajia
    Lisää aiheesta
    • Simo Häyhästä kertovan elokuvan nimiroolia näyttelee Jarkko Lahti.

      Elokuva | Talvisodan legendan tarinaa aletaan kuvata Pohjois-Savossa – Simo Häyhä -elokuva etsii nyt avustajia

    • Liki 30 tonnin hamppukasan ja rakennuksen pamauttamiseen käytettiin vajaat sata kiloa räjähteitä.

      Kulttuuri | Kurikan pamaus löi kaksi kärpästä yhdellä iskulla

      Tilaajalle
    • Pekko Aikamiespojan luoja ja näyttelijä Timo Koivusalo ja vastanäyttelijä Satu Silvo Pekko-elokuvan kuvauksissa Kuhmoisissa kesällä 1993.

      Elokuva | Muistatko millä mopolla aikamiespoika ajeli? Testaa oletko Pekko-tietäjä

    Artikkelin aiheet
    Täällä Pohjantähden alla
    Fennada-Filmi
    Yleisradio
    suomalainen elokuva
    Heidi Keinonen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin