Jussin torppa rakennettiin entiseen tennishalliin, kun klassikkoelokuvaa kuvattiin 1960-luvulla

Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa pidettiin merkkiteoksena jo ilmestyessään. Elokuvan tekemisestä olikin kirjailijan ja ohjaaja Edvin Laineen välillä sovittu ennen ensimmäistenkään kirjojen julkaisua vuosina 1959‒1960.

Viivästysten takia kuvaukset alkoivat vasta seitsemän vuotta myöhemmin. Aina työ ei ollut helppoa.

”Ylen puolelta tuotantopäällikkönä toiminut Matti Kassila turhautui ja irtisanoutui tehtävästään kahdesti”, kertoo mediatutkija Heidi Keinonen.

Kirkkaat värit oli kielletty, mutta Työväenyhdistys Riennon lippu sai heilua punaisena. Tuskin sitä olisi voitu muulla värillä korvatakaan. Kuva: Fennada-Filmi Oy

Ajalleen suuren, miljoonan markan budjetin vaatinut elokuva tehtiin yhteistyössä elokuvatuotantoyhtiö Fennada-Filmin ja Yleisradion välillä. Keinonen on kirjoittanut kumppanuuden haasteista Fennadan tuoreessa historiakirjassa Unelmatehdas Kulosaaressa.

”Pienemmän Fennadan yhteisöllinen, jopa kotoisa työkulttuuri törmäsi Yleisradion byrokratiaan”, Keinonen kuvailee.

”Työkulttuurit törmäsivät Pohjantähdessä ‒ nyt Fennada on historiaa ja Yle vuorostaan navigoi yhteistyössä Netflixin tapaisten mediajättien kanssa”, vertaa mediatutkija Heidi Keinonen. Kuva: Sami Reivinen

Yleisradion lähes ennenkuulumattomana ehtona oli, että elokuva julkaistaisiin myös televisiosarjana. Koska televisio oli vuonna 1967 vauhdilla siirtymässä värilähetyksiin, myös Pohjantähti piti kuvata värifilmille.

Väreissä kuvaaminen eroaa mustavalkoisesta filmistä yllättävän paljon. Lavastus, maskeeraus ja puvustus oli muutettava. Mustavalkoisen ajan näyttelijä olisi näyttänyt värifilmillä erikoiselta, sillä esimerkiksi meikeissä käytettiin paksuja aineita ja luoviakin sävyjä.

Koska suurimmalla osalla TV-katsojista oli tuolloin vielä mustavalkoinen televisio, piti elokuvassa vältellä kirkkaita värejä. Ne olisivat näyttäneet kotiruudulla kummallisilta. Työväen punaiset liput erottuvat kerronnan harvinaisena väripilkkuna.

Pentinkulman työväentalon sisätilat rakennettiin Fennada-Filmin studioon Kulosaareen. Kuva: Fennada-Filmi Oy

Yleisradiosta löytyi elokuvaan paljon tarpeita ja materiaalia, mukaan lukien tehosteääniä.

”Radioon oli kerätty äänitehosteita jo 30-luvulta asti. Vuonna 1957 vastikään perustettu Ylen Tehosto kävi Rovajärvellä äänittämässä armeijan harjoittelua.”

Näitä nauhoitteita saattoi päätyä elokuvaankin, sillä tuotannolle tarjottiin sopivia ääniraitoja erikseen hinnoiteltuina: 30 sekunnin pikakiväärisarja maksoi 34 markkaa, kaksi ja puoli minuuttia raskasta tykkitulta 102 markkaa sekä puun murtumisen ja räjähtämisen äänet 64 markkaa.

Reilun vartin mittainen nauhoite ”suo-akustiikkaa” maksoi peräti 889 markkaa.

Hämeeseen sijoittuvan tarinan ulkokohtaukset kuvattiin pitkälti Uudellamaalla, enimmäkseen Sipoossa. Sisäkohtauksia lavastettiin entiseen tennishalliin rakennetussa Fennadan studiossa Helsingin Kulosaaressa.

Studioon rakennettiin muun muassa Koskelan tuvan sisänäkymät, Leppäsen tupa, pappilan sisätilat, Kivivuoren tupa sekä työväentalo. Myös Yleisradion tilat olivat käytössä: Akselin hairahdus Leppäsen saunassa tapahtui tosiasiassa Helsingin Pasilassa.

Maskeerauksessa voi vielä nähdä mustavalkoisten elokuvien voimakkuutta. Etualalla Elina (Titta Karakorpi), takana vanhemmat Otto (Kauko Helovirta) ja Anna Kivivuori (Mirjam Novero). Kuva: Fennada-Filmi Oy

Vuonna 1968 julkaistu lopputulos oli Jussi-palkittu menestys ja Suomen teattereiden historian neljänneksi katsotuin elokuva. Kriittisimmät äänet pitivät teosta elähtäneenä.

”60-luvun lopulla moderni suomalainen elokuva kuvasi yhteiskunnan ja nuorison murrosta. Esimerkiksi Mikko Niskasen ohjaamaan Käpy selän alla -elokuvaan verrattuna Pohjantähti saatettiin kokea vanhanaikaiseksi”, Keinonen arvioi.

Viivästykset ja rajoitteet saattoivat kuitenkin olla Pohjantähdelle eduksi. Värifilmin, Ylen suurten resurssien ja historiallisen tarinan ansiosta teos on kestänyt aikaa kohta 60 vuotta.