• USU: Tippuritartuntoja todettu Suomessa jälleen ennätysmäärä − lääkäri arvioi, mikä sitä selittää

    Tartuntoja on raportoitu tänä vuonna sunnuntaihin mennessä yhteensä noin 1 880. Koko viime vuonna määrä oli noin 1 860.
    Epidemia leviää erikoislääkärin mukaan aiempaa enemmän nuorten aikuisten keskuudessa. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen.
    Epidemia leviää erikoislääkärin mukaan aiempaa enemmän nuorten aikuisten keskuudessa. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen.  
    Koti|Hyvinvointi
    24.11.202508:18
    STT–

    Tippuritartuntoja on todettu Suomessa taas ennätyksellisen paljon, kertoo Uutissuomalainen.

    Tartuntoja on raportoitu tänä vuonna sunnuntaihin mennessä yhteensä noin 1 880. Koko viime vuonna määrä oli noin 1 860. Luvut selviävät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautirekisteristä.

    Uutissuomalaisen mukaan todellisuudessa tartuntoja on vielä enemmän, sillä kaikki tartunnat eivät näy tilastossa.

    Myös viime ja toissa vuosi olivat tippuritartuntojen ennätysvuosia. THL:n tilastojen mukaan tartuntoja todettiin toissa vuonna runsaat 1 300.

    Syitä tartuntojen määrän kasvuun voi Uutissuomalaisen haastatteleman Hus-yhtymän iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Backin mukaan olla useita.

    ”Tippuri on muuttunut aika vähäoireiseksi, jolloin testeihin ei välttämättä tule hakeuduttua ja tartuntaa voi tietämättäänkin levittää. Toisaalta osa voi hakeutua testeihin aiempaa herkemmin”, Hiltunen-Back pohtii.

    Epidemia leviää Hiltunen-Backin mukaan aiempaa enemmän nuorten aikuisten keskuudessa. Hän arvioi Uutissuomalaiselle, että tämä voi tarkoittaa, että nuorilla on aiempaa enemmän satunnaisia seksikumppaneita.

    Artikkelin aiheet
    tippuri
    lääkäri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa