• Lemmikkien nimipäiväkalenterit uudistuivat: Mukana muun muassa Mauri, Myy ja Lucifer

    Kissoilla, koirilla ja hevosilla on kullakin oma nimipäiväkalenterinsa.
    Kissojen ja hevosten nimipäiväkalentereissa on noin 650 ja koirien nimipäiväkalenterissa yli 700 nimeä.
    Kissojen ja hevosten nimipäiväkalentereissa on noin 650 ja koirien nimipäiväkalenterissa yli 700 nimeä.  Kuva: Lari Lievonen
    Koti|Lemmikit
    8.11.202522:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Lemmikkien nimipäiväkalenterit ovat täydentyneet 176 uudella nimellä.

    Kissojen, koirien ja hevosten nimipäiväkalentereiden päivittämisestä vastaa Helsingin yliopisto. Uudet kalenterit astuvat voimaan vuonna 2027. Edellinen uudistus oli tehty vuonna 2012.

    Yliopiston almanakkatoimisto keräsi nimiehdotuksia kuluneen kesän aikana. Niitä tuli yli 7 000. Lisäksi kissojen ja koirien nimiä saatiin Agria Eläinvakuutuksen ja Suomen Kennelliiton toimittamilta listoilta. Kalentereihin valitut uudet nimet ovat arkisia kutsumanimiä, eivät virallisia rekisterinimiä.

    Helsingin yliopiston nimipäiväasiantuntijan Minna Saarelma-Paukkalan mukaan nimet on sijoitettu samoille päiville kuin millä ne ovat suomalaisessa tai suomenruotsalaisessa nimipäiväkalenterissa.

    ”Nimiä sijoitettiin tietyille päiville myös niiden äänneasun tai merkityksen samankaltaisuuden perusteella. Tärkeä periaate oli myös, että kalenterinimien tulee edustaa mahdollisimman monipuolisesti suomalaista kissojen, koirien ja hevosten nimistöä”, hän sanoo tiedotteessa.

    Kissojen ja hevosten nimipäiväkalentereissa on noin 650 ja koirien nimipäiväkalenterissa yli 700 nimeä.

    Kissojen nimipäiväkalenterin uusien nimien joukossa ovat muun muassa Kiki, Nana, Nekku, Pikki, Nala, Yoda, Elsa, Miisa, Simo ja Urho.

    Uutena mukaan pääsi myös paholaiseen viittaava Lucifer. Keskiajan Euroopassa kissoja pidettiin pahuuden edustajina, jopa valepukuisina noitina.

    Koirien nimipäiväkalenterin uudet nimet ovat pääosin tavallisia ihmisten etunimiä, kuten Aino, Iines, Mauri ja Väinö.

    Muita kalenteriin valittuja nimiä ovat muun muassa Jedi, Lilo, Myy, Nipsu, Nasu, Rölli, Halla, Halti, Kuura, Lysti ja Ruuti.

    Hevosten nimipäiväkalenteri sisältää muista poiketen sekä hevosten virallisia nimiä että epävirallisia hevosten kutsumanimiä.

    Monet hevoskalenteriin hyväksytyt uudet nimet kuvaavat hevosen luonnetta tai ulkonäköä. Tällaisia ovat esimerkiksi Luoti, Merry, Snadi, Termiitti ja Vitamiini.

    Osa uusista nimistä on tavallisia suomen kielen sanoja, kuten Hattara, Lanttu, Rommi, Rosmariini ja Timjami. Englanninkielistä nimistöä edustavat Dancy, Fame, Queen ja Twinkle.

    Oman lemmikin mahdollista nimipäivää voi etsiä Almanakkatoimiston nimipäivähausta.

    Lisää aiheesta
    • Suurten ikäluokkien nimet saattavat nousta pian suosioon koirilla ja sen myötä myös lapsilla.

      Lemmikit | Koirat ja lapset saavat samoja nimiä – suosituimpia ovat Luna, Kerttu ja Hilla

    • Parka, Surku ja Rukka nauttivat metsästysreissuista, mutta koirakolmikko osaa myös ottaa rennosti.

      Metsästys | Koirakolmikon nimet hakevat surkeudessaan vertaistaan, mutta metsästystä ne eivät haittaa

    Artikkelin aiheet
    lemmikkien nimipäiväkalenterit
    kissat
    koirat
    hevoset
    Helsingin yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin