• Katso, oletko sinä oikeutettu ilmaiseen rokotukseen puutiaisaivokuumetta vastaan

    Puutiaisaivotulehduksen tapausmäärät kasvoivat viime vuonna. Kansallinen rokotusohjelma laajenee nyt uusille riskialueille.
    Keskimäärin pari prosenttia riskialueiden punkeista kantaa TBE-virusta.
    Keskimäärin pari prosenttia riskialueiden punkeista kantaa TBE-virusta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Terveydenhuolto
    29.1.202611:09
    Mari Ikonen

    Puutiaisaivotulehdustapauksia esiintyi viime seurantakaudella enemmän kuin aikaisempina vuosina Suomessa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tapauksia todettiin eniten rannikkoalueilla ja saaristossa.

    THL on määritellyt nyt uusia kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvia riskialueita, joilla puutiaisaivotulehdusrokotteen perussarjan saa maksutta.

    Puutiaisaivotulehdus (puutiaisaivokuume, TBE) on punkkien pureman välityksellä tarttuva virustauti. Kaikki punkit eivät kanna virusta, ja sen esiintyminen on Suomessa alueellista. Keskimäärin noin 1–2 prosenttia riskialueiden punkeista kantaa tätä virusta.

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi kansallista rokotusohjelmaa vuosittain tartuntatautirekisteriin raportoitujen uusien puutiaisaivotulehdustapausten ja sairastuneiden haastattelujen perusteella.

    Kansallisen rokotusohjelman perussarjan TBE-rokotukset ovat maksuttomia. Rokotteen saavat kaikki yli kolmevuotiaat alueella vakituisesti asuvat sekä henkilöt, jotka oleskelevat pitkäaikaisesti näillä riskialueilla, kuten pitkäaikaiset loma-asukkaat.

    “Rokote on sitä tarpeellisempi, mitä enemmän oleskelee ja liikkuu luonnossa sulan maan aikana”, sanoo THL:n ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg.

    Puutiaisaivokuume on vakava tauti, mutta siltä voi suojautua rokotuksella.
    Puutiaisaivokuume on vakava tauti, mutta siltä voi suojautua rokotuksella. Kuva: Satu Lehtonen

    Rokotuksen saa siltä hyvinvointialueelta, jolla rokotusohjelmassa mainittu riskialue sijaitsee, eli esimerkiksi kesämökkiläiset voivat saada rokotteen mökkipaikkakuntansa hyvinvointialueelta.

    Uusien riskialueiden rokotukset alkavat hyvinvointialueiden aikataulun mukaisesti. Ohjeita ajanvaraukseen voit katsoa hyvinvointialueen verkkosivuilta.

    THL antaa rokotussuosituksia myös kansallisen rokotusohjelman ulkopuolisille alueille, joilla suositellaan ottamaan rokote omakustanteisesti, jos liikkuu paljon luonnossa ja viheralueilla.

    Näillä alueilla riski sairastua puutiaisaivotulehdukseen on kohonnut, joskaan ei niin korkeaksi kuin kansallisen rokotusohjelman alueilla.

    THL suosittelee myös omakustanteisia rokotuksia uusille riskialueille.

    Uusia riskialueita omakustanteisen rokotteen ottamiselle ovat Helsingin Santahaminan, Östersundomin, Malminkartanon ja Viikin postinumeroalueet, Kuopion Kettulanlahden, Särkiniemen ja Puijonlaakson postinumeroalueet sekä Liminka, Pyhäjoki ja Raahe.

    Puutiaisaivotulehduksen tapausmäärät ovat olleet kasvussa jo kymmenen vuoden ajan. Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa osaltaan punkkien ja niiden levittämien tautien yleisyyteen.

    Suurin ilmaantuvuus seurantajaksolla 2021–2025 oli jo ennestään kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvilla alueilla Kustavissa, Paraisilla ja Ahvenanmaalla. Korkea ilmaantuvuus kertoo siitä, että rokotuskattavuus ei ole alueilla riittävä.

    Kaikki kansalliseen rokotusohjelmaan aiemmin määritellyt TBE:n riskialueet pysyvät ennallaan. Niistä löytyy lisätietoa THL:n verkkosivuilta.

    Uusi karttaesitys TBE-riskialueista on nyt julkaistu THL:n verkkosivuilla. Siitä voi tarkastella TBE:n kansallisen rokotusohjelman ja rokotussuositusten riskialueita sekä kuntakohtaisia tapausmääriä ja ilmaantuvuutta viiden vuoden seurantajaksolla.

    Maksuttoman TBE-rokotuksen uudet alueet

    Hangon Lappohjan (10820) postinumeroalue

    Helsingin Länsi-Herttoniemen (00800) postinumeroalue

    Kirkkonummen Jorvaksen (02420) postinumeroalue ja Myllykylän, Sepänkylän ja Överbyn kaupunginosat Kirkkonummen Keskuksen (02400) postinumeroalueella

    Kemiönsaaren Dragsfjärdin (25870), Hiittisten (25940), Kasnäsin (25930) ja Rosala-Kasnäs-Hiittisten (25950) postinumeroalueet

    Kuopion Saarijärven (70460) postinumeroalue

    Oulun Kaakkurin (90410) postinumeroalue

    Pyhäranta

    Raaseporin saaristo Tammisaaren keskuksen (10600) postinumeroalueella.

    Lisää aiheesta
    • TBE-virus voi häiritä koiran sikiön normaalia kehitystä ja kasvua kohdussa.

      Lemmikit | Tutkimus: Puutiaisaivokuume voi siirtyä koiraemosta pentuun ja aiheuttaa kuoleman jo sikiövaiheessa

    • Useimmiten sairastuneet ovat rokottamattomia tai rokotussuoja on puutteellinen, THL:n asiantuntija Anni Koivisto sanoo.

      Terveydenhuolto | Puutiaisaivotulehdusta tänä vuonna aiempaa enemmän – Pohjois-Pohjanmaalla jo useita kuollut

    • Punkki on hämähäkkieläimiin kuuluva pieni niveljalkainen.

      Terveydenhuolto | Nainen kuoli punkin puremaan

    Artikkelin aiheet
    puutiaisaivotulehdus
    rokotusohjelma
    THL
    TBE-rokote
    riskialueet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle