Hellani kulma on täynnä liima-ansoja – tämän opin taistelustani keittiön riesan kanssa

Hellani kulmalla on kolme feromoniansaa. Odottelen niihin koisia.

Loppukesästä ajattelin, että sisään on päässyt yöperhosia. Pieniä, tummanharmaita perhosia tuli kuitenkin aina vain lisää.

Sitten seinillä ja katossa alkoi ryömiä pieniä vaaleita toukkia. Ei mennyt kauaa, kun kaurahiutaleista ja vehnäjauhoista löytyi tahmeaa seittiä ja lisää toukkia.

Koisa oli tullut taloon. Jauho- vai keittiökoisa, en tiedä. Kumpikin laji viihtyy keittiössä.

Suuntasin heti markettiin hakemaan lasi- ja muovipurkkeja. Siivilöin kaikki jauhot. Toukkaiset ja seittiset heitin pois.

Yhteensä jauhoja, hiutaleita ja siemeniä lähti kompostiin kilokaupalla. Sydän itki verta, kun hintavat gluteenittomat jauhot saivat lähtöpassit.

Purkitin ja pussitin kaikki kuivaruuat.

Sitten vuorossa olivat lemmikkieläinten ruuat. Epäilen, että koisat pääsivät meille gerbiilien kuivaruuan mukana.

Koisia ei ole hankala saada kiinni. Ne ovat hitaita ja kömpelöitä lentäjiä.

Kattoon mäiskäistessä perhonen hajoaa tummanharmaaksi kuivaksi jauhoksi. Läiskä on yllättävän hankala saada pois.

Imuri on huomattavasti kätevämpi. Koisien lisäksi sillä kannattaa imuroida leipäkaapin ruuvinreiät. Koisat viihtyvät niissä.

Olen alkanut ostaa kaupasta ruokaa sen mukaan, mitkä pakkauskoot sopivat purkkeihini.

Torjuntahommia vaikeuttaa lapsiperhe-elämä. On melkein mahdotonta saada siivottua kaikki murut ja pölyt pinnoilta.

Vaikka pyyhkisi pöytiä ja imuroisi lattiaa joka päivä, jonnekin jää aina joku pieni murunen. Ilmeisesti se riittää.

Puoli vuotta myöhemmin tunnelin päässä näkyy vihdoin valoa.

Kaupan liima-ansat ovat houkutelleet parissa viikossa ison kasan koisia satimeen. Pikkuperhosia ei enää näy seinillä eivätkä ne pölähdä lentoon, kun leipäkaapin avaa. Taistelu on ohi.