Mökkionkijat tekevät nämä kaksi virhettä ja ihmettelevät surkeaa saalista − toimi sinä toisin

Onkiminen on mukavaa ja rentoa kesästä nauttimista. Se sopii kaikille vauvasta vaariin.

Kalastusmuotoon liittyy kuitenkin yksi ongelma: saaliit jäävät usein vaisuksi.

Pelkkään kalaonneen ei tule luottaa, vaan kannattaa noudattaa hyväksi koettuja niksejä. Näin ahdin antimia voi saada onkimalla riittävästi jopa ruokapöytään.

Yleisin virhe on kalastaa siellä, missä ei ole kalaa. Onkimaan lähdetään perinteisesti mökkilaiturille, ja vain harvoin se on erinomainen apaja.

Kalat voi onneksi houkutella luokseen mäskillä. Menetelmä on kilpaonkijoiden suosiossa.

Valmista mäskiä voi ostaa kalastustarvikeliikkeistä tai sen voi tehdä itse. Oivia värkkejä ovat esimerkiksi kaurahiutaleet, leivän palat sekä vehnä- ja korppujauho. Ainesosat pistetään kulhoon veden kanssa ja niistä muodostetaan taikina. Taikinasta pyöritellään halutun kokoisia palloja, jotka heitetään onkipaikkaan tunteja ennen kalastusta.

Mäskiin voi myös sekoittaa hiekkaa, jotta pallot varmasti painuvat pohjaan. Kalojen noutopöytää voi ylläpitää vaikka koko mökkiloman ajan.

Erityisesti särkikalat, kuten lahna, säyne ja särki tulevat mäskiruokinnalle. Lahnaparvi tomuttaa pohjaa syödessään. Kalojen läsnäolosta voi olla varma, jos vesi on samentunut mökkirannassa.

Pienempien särkikalojen perässä voi tulla myös niitä syöviä ahvenia.

Eväkkäiden kiinnostusta voi herättää vetämällä kohoa veden pinnassa. Kun kala käy maistamassa matoa, kannattaa odottaa aikansa, jotta se on varmasti tarttunut. Kuva: Jussi Vehkala

Toiseksi yleisin virhe onginnassa on liian suurten koukkujen käyttö. Jos syöttiä käydään jatkuvasti närhimässä mutta kala ei jää kiinni, tämä on yleensä syynä. Koukun tulisi olla varsin pieni, esimerkiksi koko 10 on hyväksi todettu.

Valmiissa onkilaitteissa on liian isot koukut. Kalastajan kannattaa nähdä hieman vaivaa ja vaihtaa ne pienempiin. Ainoa poikkeus on ahven, joka hotkaisee koostaan huolimatta hieman isommankin koukun.

Kohoja on moneen lähtöön. Kilpaonkijat suosivat pitkiä ja kevyitä kohoja.

Olennaisinta on oikea painotus. Lyijypainoja tulee laittaa niin paljon, että koho juuri ja juuri pysyy pystyssä pinnalla eikä uppoa. Näin vastus on matoa maistavalle kalalle pieni eikä se pelästy.

Tämän suurempia koukkuja ei tavallisessa onginnassa tarvita. 

Turhan kurkottelun välttämiseksi onkivavan on hyvä olla pitkä.

Edullisten hiilikuituvapojen sopiva pituus on 3–5 metriä. Tätä pidemmät vavat ovat yleensä liian painavia. Pienelle lapselle kolmen metrin vapa on sopiva.

Lyhyen onkivavan voi myös valmistaa itse taipuisasta pihlajasta. Vapavalinta on makukysymys.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, on syötin valinta. Vaihtoehtoja on monia, mutta perinteinen kastemato on voittamaton.

Mato tulee ujuttaa koukkuun niin, että koukun kärki tulee näkyviin. Isoille kaloille kannattaa tarjota mahdollisimman kookasta lieroa. Toinen vaihtoehto on laittaa koukkuun useita pienempiä matoja.

Jos haluaa pyytää erityisesti säynettä, madon kylkiäiseksi voi laittaa säilykepurkista maissinjyvän.

Kesällä kalasaalis pilaantuu hetkessä. Tämän vuoksi onkikaloille kannattaa varata iso vesisaavi tai sumppu, jossa ne pysyvät elossa.

Isompia kaloja ei kannata nostaa ongella, vaan vetää ne rauhallisesti rantaan. Kuva: Jussi Vehkala

Onkijan saalis koostuu monesti särkikaloista, joiden käyttöä arastellaan suotta.

Viranomaiset suosittelevat särkikalojen syömistä. Ne ovat vähärasvaisia ja niiden ympäristömyrkkykertymät ovat petokaloja alhaisemmat.

Iso lahna ja säyne ovat erinomaisia ruokakaloja savustettuina. Säynettä voi jopa graavata. Pienemmistä särjistä saa tehtyä esimerkiksi kalapullia.

Vastoin yleistä harhaluuloa särkikaloissa ei ole ihmiseen tarttuvaa lapamatoa.