• Hartwallille sattui nolo moka: Otto Virtanen eksyi väärään paikkaan – nyt nimi vaihtuu

    Otto-lonkeron nimi vaihdettiin, jotta se ei menisi sekaisin suomalaisen tennispelaajan kanssa.
    Otto Virtanen sai vahingossa itselleen nimikkolonkeron.
    Otto Virtanen sai vahingossa itselleen nimikkolonkeron. Kuva: si.robi, CC BY-SA 2.0 / Mikko Soini
    Koti|Ruoka
    7.4.202516:03
    Janiko Kemppi

    Hartwall toi vuonna 2002 markkinoille Otto-lonkeron, jonka yhtiö toi alkoholilakimuutoksen myötä takaisin markkinoille vahvempana, 8-prosenttisena versiona.

    Lonkerosarjaan kuului Otto Virtanen -lonkero, jonka nimi on tuttu tenniksen ystäville. 23-vuotias Otto Virtanen on kuulunut jo pitkään maamme ykköspelaajiin ja marraskuussa hän oli kaksinpelin maailmanlistalla sijalla 91.

    Hartwallin mukaan lonkerolla ei ole yhteyttä tennispelaajaan.

    ”Uutta Ottoa nimetessämme emme tarkoituksellisesti valinneet samaa nimeä – onhan Virtanen Suomen toiseksi yleisin sukunimi”, Hartwallin tiedotuksesta kerrotaan.

    Otto-lonkeron ystävät ovatkin saattaneet nyt huomata, että juoman nimi on muutettu Otto Kultaseksi.

    ”Välttääksemme kuitenkin sekaannuksen tennispelaaja Oton ja lonkero-Oton välillä, päätimme muuttaa nimen Otto Kultaseksi.”

    Hartwallin mukaan ensimmäiset uudella nimellä olevat juomat ovat jo kauppojen hyllyillä ja ne vaihtuvat liukuvasti Otto Virtasen tilalle.

    Kuvassa oikealla uusittu lonkerotölkki.
    Kuvassa oikealla uusittu lonkerotölkki. Kuva: Mikko Soini
    Lisää aiheesta
    • Helsinki Distilling Companyn valikoimaan kuuluu viisi lonkeroa.

      Ruoka | Pikkutislaamon ensimmäiset lonkerot vietiin 9 vuotta sitten käsistä: Suomalainen lonkero voisi olla hitti Japanissa asti – haasteita kuitenkin riittää

    • Hartwall tunnetaan virvoitusjuomien ja mietojen alkoholijuomien valmistajana. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA.

      Elintarviketeollisuus | Hartwall ostaa juomatehtaan Turussa – kaupassa siirtyy muun muassa Minttu-likööri

    Artikkelin aiheet
    Hartwall
    Otto-lonkero
    Otto Virtanen
    nimenmuutos
    juomamarkkinointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle