• Pohjanmaalla riehuneet tappajat tekivät alkeellisia virheitä, mutta tyhmästi toimi myös poliisi

    Niko Jutila on piirtänyt 1900-luvun alkupuoliskon ajankuvaa sen vastenmielisimmästä päästä.
    Tilaajalle
    Lakeuksilla tapettiin naisia, lapsia ja miehiä. Arkistoja penkoi tietokirjailija Niko Jutila.
    Lakeuksilla tapettiin naisia, lapsia ja miehiä. Arkistoja penkoi tietokirjailija Niko Jutila. Kuva: Tomi Saarijärvi, Avain
    Koti|Kirjallisuus
    2.4.202623:00
    Arvio
    Mari Ikonen

    Rikokset kiinnostavat, olipa kyse dekkareista tai todellisen maailman veriteoista. Kyllikki Saaren ja Tulilahden murhat myyvät yhä lehtiä ja kirjoja.

    Teuvalla syntynyt, nykyisin Hyvinkäällä asuva tietokirjailija Niko Jutila on kaivanut Paha Pohjanmaa -teostaan varten esiin valtavan pinon viranomaisten asiakirjoja 1900-luvun alkupuoliskolta.

    Jutila korostaa, että mikään yksityiskohta kirjassa ei ole sepitettyä. ”Kun mainitaan auringon sarastaneen taivaanrannassa, on sekin tieto peräisin kuulustelupöytäkirjasta.”

    Aikaisemmissa rikoskirjoissaan Jutila on käsitellyt muun muassa Kytäjän kartanon kolmoissurmaa sekä sodanjälkeisen Suomen murhamiehiä.

    Paha Pohjanmaa -kirjan julmien rikostapausten todistusvoimaa tukee eleettömän asiallinen kerronta, mutta välillä tekstissä horjahdellaan puhekielisiin ilmauksiin.

    Upseeri ”laskee ilmat pihalle” kahdesta poliisista. Oikeusavustaja kehottaisi sivu suunsa puhuvaa syytettyä ”tukkimaan turpansa”. Rikoksessa avustaneelle naiselle ”lätkäistään rangaistus”.

    Tyylikömmähdyksiä suurempi ongelma on se, että kirjassa kuvatut veriteot ovat niin hirvittäviä, että niitä on vaikea lukea.

    Varsinkin viimeisillään raskaana olevan Martan ja seitsenvuotiaan Rauhan murhat karmaisevat raakuudellaan. Molemmissa tekijänä on lapsen isä.

    Toisaalta kirjassa myös toinen Martta, joka surmaa ja surmauttaa liudan omia lapsiaan.

    Sata vuotta sitten samoin kuin nykyäänkin alkoholi esitti merkittävää roolia suomalaisissa henkirikoksissa.

    Kirjassa kerrotuissa tapauksissa on usein kyse vakaasta surmaamistarkoituksesta, jossa tavoitteena on taloudellinen tai muu hyöty, vaikka mitätönkin. Ryyppyporukoiden kahinoinnit jäävät sivuosaan.

    Yhdessä puukonheilautuksessa surmansa saa tulevan olympiavoittajan Pauli Nevalan isä.

    Kirveen lisäksi myös leimakirves heiluu herkästi.

    Teräviä kyniä saa tästä penaalista hakemalla hakea. Tappajat tekevät alkeellisia virheitä. Samoin tekevät poliisit, jotka eivät huomaa ilmiselviä todisteita tai lörpöttelevät tietojaan varomattomasti.

    Veritekoihin syyllistyivät myös naiset, esimerkiksi kauhavalainen Liisa, joka tarttui kirveeseen ja hankkiutui pahoinpitelevästä puolisostaan kerralla eroon.

    Esiin nousee kyläyhteisöjen sekä tiedotusvälineiden rooli. Aina ei malteta antaa oikeuden tehdä ratkaisuaan, vaan leimakirves heiluu herkästi.

    Joskus tappajan todetaan olevan täyttä ymmärrystä vailla. Kiinnostava on esimerkiksi lapsena päänsä lyöneen luutnantti Otto Joen tapaus. Myöhemmin Joki ylennettiin majuriksi.

    Murhamiesten tarinoita seurataan kirjassa loppuun asti. Lukija saa muistutuksen, että jatkosodan aikana rikollisia päästettiin vankilasta kantamaan kortensa sotaponnisteluihin työvelvollisina.

    Niko Jutila: Paha Pohjanmaa. Lakeuksien henkirikoshistoria. 348 sivua. Avain 2026
    Niko Jutila: Paha Pohjanmaa. Lakeuksien henkirikoshistoria. 348 sivua. Avain 2026 Kuva: Avain
    Lisää aiheesta
    • Poliisi takavarikoi epäillyn ja hänen metsäalalla toimivan yrityksensä omaisuutta vakuustakavarikkoon yli 250 000 euron edestä. Kuvituskuva.

      Rikokset | Ilkka-Pohjalainen: Poliisi epäilee tunnettua ete­lä­poh­ja­lai­sta met­säa­lan toimijaa ym­pä­ris­tö­ri­kok­ses­ta – takavarikkoon omaisuutta yli 250 000 euron edestä

    • Fran (Eve Myles, vas.) valaa Riaan (Gabrielle Creevy) itseluottamusta.

      Radio ja TV | Köyhä nainen löytää kammottavan ystävän brittiläisessä trillerisarjassa

      Tilaajalle
    • Juristi ja professori Matti Tolvanen harrastaa kalastusta verkko- ja katiskapyynnillä. Ahven on hänestä maukkain kala.

      Kalastus | Näistä vakavista kalastusrikoksista pitäisi joutua vankilaan, sanoo Matti Tolvanen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Niko Jutila
    Paha Pohjanmaa
    rikokset
    Pohjanmaa
    1900-luvun historia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki