• Tutkimus kertoo, mitä suomalaiset odottavat kiireisen arjen ruoalta

    Välipala vai ateria? Kiireisessä ja liikkuvassa arjessa ateriaa ei määritä enää välttämättä se, syödäänkö ruoka lämpimänä tai pöydän ääressä.
    Tilaajalle
    Täytettyjä leipiä voi tehdä myös kotona.
    Täytettyjä leipiä voi tehdä myös kotona.  Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Ruoka
    9.9.202622:00
    Jyrki Karkinen

    Tuoreen tutkimuksen perusteella ruoan käytännöllisyys, täyttävyys ja ravitsemuksellinen sisältö voivat olla kuluttajille merkityksellisempiä kuin perinteinen jako ateriaan ja välipalaan.

    Täytettyjä leipiä valmistavan Lantmännen Unibaken tutkimuksessa 63 prosenttia vastaajista kertoi voivansa valita kaupasta, kahvilasta tai ravintolasta ostetun täytetyn leivän lämpimän aterian sijaan esimerkiksi auto- tai junamatkalla.

    Kyselyyn osallistui tuhat suomalaista, jotka olivat ostaneet täytettyjä leipiä kodin ulkopuolelta viimeisen kolmen kuukauden aikana.

    Vastaajista 35 prosenttia syö täytettyjä leipiä myös ennalta suunniteltuina aterioina, kuten lounaana. Lisäksi 14 prosenttia kertoo niiden olevan itselleen tyypillisin lounasvaihtoehto.

    ”Tulokset kertovat arjen ruokailun muutoksesta. Kiireessä olennaiseksi nousee se, pitääkö ruoka nälän, onko se ravintoarvoiltaan hyväksyttävä ja sopiiko se omaan päivään”, sanoo yhtiön liiketoiminnan kehityksestä vastaava Ida Jouhki.

    Tutkimuksessa 52 prosenttia vastaajista arvioi, että täytetty leipä voi olla yhtä tasapainoinen, terveellinen ja ravitseva vaihtoehto kuin lämmin ateria. Kolmannes pitää sitä kunnon ateriana, ei vain välipalana.

    Monissa Euroopan maissa, kuten Iso-Britanniassa ja Tanskassa, täytetyt leivät ovat jo vakiintunut osa lounaskulttuuria. Suomessa niitä on perinteisesti syöty aamiaisella ja välipaloina.

    Lantmännen Unibaken tunnettuja brändejä Suomessa ovat muun muassa Vaasan ja Myllyn Paras.

    Artikkelin aiheet
    ruokailu
    välipala
    lounas
    täytetty leipä
    Lantmännen Unibake
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle