

Yksiöt eivät tällä hetkellä mene kaupaksi edes kasvukeskuksissa, ja se näkyy vuokra-asuntojen tarjonnassa. Osa myyjistä laittaa asunnon vuokralle markkinoiden käännettä odotellessaan.
Riihimäkeläinen Aliisa Nousiainen, 19, yllättyi toukokuun lopussa siitä, miten nopeasti hän sai vastauksia kyselyihinsä vuokrayksiöstä Tampereen keskusta-alueella.
Saatuaan vahvistuksen, että oli päässyt varasijalta opiskelemaan logopediaa Tampereen yliopistoon, hän alkoi katsella yksiöitä Oikotieltä.
”Haluan omaan rauhaan ja luotan siihen, että löydän sopivan yksiön.”
”Yksi vuokranantaja tarjosi näyttöä heti seuraavalle päivälle, ja sain sovittua samalle päivälle kaksi muutakin asuntonäyttöä”, Nousiainen kertoo.
Elokuussa 2025 valtaosa opintotukea saavista opiskelijoista siirrettiin yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisän piiriin. Tuen pieneneminen ei ole juuri kasvattanut yhteisasumisen suosiota, kertoo Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT).
Aliisa Nousiainen ei edes harkitse solukämppää.
”Haluan omaan rauhaan ja luotan siihen, että löydän sopivan yksiön.”
Nousiainen etsii asuntoa Kalevasta tai Tammelasta. Ne ovat hänen tietojensa mukaan kivoja, rauhallisia asuinalueita, ja niistä pääsee yliopistolle kävellen tai pyörällä. Säästyy rahaa, kun ei tarvitse turvautua julkiseen liikenteeseen.
Vuokran kipurajana Nousiainen pitää 700:aa euroa.
Kriteerinä on, että asuntoon mahtuu sängyn ja pöydän lisäksi sohva sekä piano, jotta hän voi jatkaa soittoharrastustaan. Vuokran kipurajana hän pitää 700:aa euroa.
Aliisa Nousiainen on laskenut saavansa opintorahaa ja asumislisää yhteensä noin 500 euroa kuussa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 2025, piti tarkoituksella välivuoden ja säästi rahaa sukanvarteen.
”Sain silloin heti töitä kaupan kassana ja jatkan kokoaikatyössä vielä tämän kesäkuun. Muuttamaan haluaisin päästä heinäkuussa.”
Välivuoden aikana kirkastui myös toiveammatti. Valmistuttuaan aikanaan filosofian maisteriksi pääaineena logopedia Nousiainen voi hakea laillistetun puheterapeutin pätevyyttä. Puheterapeuteista on kova pula.

Toukokuun viimeisenä perjantaina Oikotie-sivustolla tarjottiin Tampereella vuokralle 826:ta kerrostaloyksiötä. Siinä riittää valinnanvaraa. Myynnissä oli 625 yksiötä.
S-Pankin ekonomisti Janne Ronkanen tarkistaa tilastoista, että Tampereella vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat laskivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kolme prosenttia vuoden takaisesta, selvästi vähemmän kuin pääkaupunkiseudulla.
Vanhojen asuntojen hinnat jatkavat laskuaan jo neljättä vuotta. Kovimmin kysynnän ja hintojen lasku on koetellut juuri yksiöitä.
Pienen ensiasunnon ostajalla olisi nyt ostajan markkinat. Toisaalta opiskelijan, jolla ei ole tuloja eikä säästöjä, on vaikea saada asuntolainaa.
Lainan myöntäminen perustuu maksukykyyn, ja jos henkilöllä ei ole tuloja, maksukykyä ei voida todentaa eikä siten myöskään myöntää lainaa, S-Pankista todetaan.
Kuluttajien asunnonostoaikeet ovat mittaushistorian alimmalla tasolla.
Siitä ei tietenkään ole takeita, ollaanko jo lähellä asuntomarkkinoiden hintapohjia.
”Se riippuu Suomen talouden ja kuluttajien luottamuksen kehittymisestä. Lähikuukaudet ovat monella tavoin mielenkiintoisia”, Janne Ronkanen sanoo.
Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien asunnonostoaikeet painuivat toukokuussa vuonna 1998 alkaneen mittaushistorian alimmalle tasolle.
”Keskimäärin 9 prosenttia kuluttajista suunnittelee asunnon ostoa seuraavien 12 kuukauden aikana. Pitkän aikavälin keskiarvo on 13 prosentin tienoilla”, Ronkanen kertoo.
Huhtikuussa vanhojen asunto-osakkeiden kauppamäärät olivat lähes 15 prosenttia vuoden takaista matalammalla tasolla.
Hurjimmillaan Suomessa valmistui yli 45 000 asuntoa vuodessa. Kolme viime vuotta vuosittainen määrä on jäänyt alle 20 000 asunnon, ja tänä vuonna se laskee entisestään.
”Nyt ollaan todella matalissa lukemissa”, Ronkanen sanoo. ”Hetkeen ei varmastikaan tule asuntopulaa, mutta viiden vuoden päästä tilanne voi kasvukeskuksissa olla jo toinen.”