Tellervo Haarni ja hänen tyttärensä Minna Lehtinen tutkailevat varastosta löytyneitä Vendin 90-luvun muumiboksereita. Kuva: Sanne Katainen
Jarrusukan äiti selvisi konkurssista ja sitkeistä ennakkoluuloista, jotka kohdistuivat avioeron kokeneeseen naisjohtajaan
Pälkäneläisen sukkatehtaan johtajana Tellervo Haarni kehitti kaikille suomalaisille tutuksi tulleita menestystuotteita. Jatkuva onnistumisen halu puski häntä eteenpäin työuralla.TilaajallePälkäne
Omien poikien juoksuleikit toivat Tellervo Haarnille ajatuksen sukista, joiden pohjiin painetaan vauhtia hidastavia kuvioita. Kuva: Sanne KatainenLasten paksut, ruskea-keltaraitaiset froteesukkahousut olivat pälkäneläisen Veikka-Neuleen ensimmäinen menestystuote 1970-luvulla. Seurakseen ne saivat urheilusukkia, jarrusukkia ja muumikuosisia trikoovaatteita. Uutuuksien kehittäjä oli aikansa erikoisuus: sukkatehtaan naisjohtaja.
Tellervo Haarni pääsi nuorena vastuuseen pälkäneläisen sukkatehtaan käytännön asioiden hoitamisesta. Kahden pienen tyttären eronnut äiti sai pitkään osakseen ennakkoluuloja.
”Kysyttiin suoraan, että mikä on asemasi yrityksessä, oletko vaimo, tytär vai perijä. Kuulin myös, että ethän sinä voi tästä mitään ymmärtää, kun kyseessä oli niinkin tekninen ala kuin sukkatehdas”, muistelee Vendi oy:n entinen toimitusjohtaja.
Hän istuu tyttärensä ja aiemman työtoverinsa Minna Lehtisen kodin olohuoneessa Pälkäneellä. Pöydällä on uunituore muistelmateos. Kaksi oikein, yksi nurin -niminen kirja kertoo Tellervo Haarnin yrittäjätarinan huippuhetkineen ja karikoineen.
Ryhdikästä, huolella kammattua Haarnia on vaikea uskoa pian 80-vuotiaaksi. Pilke silmäkulmassa kertoo, että elämänjano on kaikkea muuta kuin laimentunut. Seuraava tavoite on valkolakki aikuislukiosta.
”Varmaan perusluonteeni johti minut yrittäjäksi. Sellainen suunnaton uteliaisuus, joka ajoi asioiden selvittämiseen”, Haarni toteaa.
Aivan ensiksi oli sodan jälkeinen koti pientilalla Pälkäneen syrjäkylällä, jossa vanhempien tulot muodostuivat maitotilistä ja isän talvisista metsätöistä. Järvisen seitsenhenkisen perheen lapset oppivat työntekoon nuorina.
”Meillä oli välittävä koti. Puutetta ei ollut, muttei juuri rahaakaan, asuimme ahtaasti. En saanut isältä lupaa jatkaa koulunkäyntiä ja muutin nuorena pois kotoa.”
Seuraava tavoite on valkolakki aikuislukiosta.
15-vuotiaana Haarni lähti töihin Heleniuksen silkkipainoon Aitooseen. Muutama vuosi sen jälkeen avautui työpaikka Yhtyneiden paperitehtaiden omistaman Paperituotteen tehtaassa Valkeakoskella.
Työlle ahne nuori nainen sai myös tehdä ekstratöitä. Häntä pyydettiin tekemään tehtaan patruunan Juuso Waldenin herrainkerholle ruokaa. Patruuna mieltyi erityisesti Haarnin ruskeaan kastikkeeseen, ja siitä seurasi huulenheitto, että ”kastikkeen pitää olla Tellervon tekemää”.
Tie yrittäjänä alkoi 19-vuotiaana maanviljelijä Kauko Leinon kanssa solmitusta avioliitosta, josta syntyi kaksi tytärtä 60-luvun loppupuoliskolla. Vuosia Tellervo Haarni kiersi torikauppiaana Valkeakoskella ja Tampereella myymässä Leinon tilalla viljelemiään vihanneksia.
Avioliiton vaikeuksien myötä elämälle tuli uusi suunta.
”Olosuhteet ajoivat minut töihin Pälkäneelle perustetulle sukkatehtaalle. Sukanteosta en ymmärtänyt tuon taivaallista, mutta onnistumisen halu puski minua eteenpäin.”
Muutamassa vuodessa hän oli edennyt sukantekijästä tehtaan käytännön työn ja tuotekehityksen johtajaksi. Vuosikymmenen lopulla hän avioitui yrityksen perustaneen Yrjö Leeven kanssa.
Veikka-Neuleesta, sittemmin Vendi oy:stä, tuli Tellervo Haarnin elämäntyö. Asemansa ja arvostuksensa eteen naispomo joutui tekemään maalaispitäjän ilmapiirissä lujasti töitä.
”Mutta feministikorttia minun ei ole koskaan tarvinnut vilauttaa.”
Myöhemmin Tellervo sai poikansa kavereilta lempinimen Iso-T. Perinteiseen hämäläiseen tyyliin nimitys sisälsi kevyen pottuilun lisäksi lämpöä ja arvostusta.
Pälkäneellä valmistettiin juuri niitä valkoisia urheilusukkia, joita Lenita Airisto vihasi.
Sukkatehtaan ensimmäinen menestystuote olivat sukkahousut, joita tehtiin kahden värin poikkiraidallisina.
”Raitasukkahousut olivat froteelenkkien trimmaamisen takia työläät tehdä, mutta niitä myytiin tosi paljon. Ongelmana oli aluksi, että monilla tytöillä oli niin pieni jalka, että sukkaosa valui. Keksin, että neulotaan kumilanka nilkkaan, niin housujen sukkaosakin pysyy paikallaan.”
Keksimiset eivät jääneet siihen. Tehtaan luottomies Virtasen Mikko kehitti koneita niin paljon, että Pälkäneellä päästiin valmistamaan valkoista urheilusukkaa naisille, miehille ja lapsille.
”Juuri sitä sukkaa, jota Lenita Airisto niin vihasi”, Haarni nauraa.
”Koko työelämäni olen joutunut tekemään osaamiseni äärirajoilla ja ylikin.” Kuva: Sanne KatainenHyvä sopimus urheilusukista tehtiin Äkäslompolossa toimivan matkamuistomyymälä Mailan putiikin kanssa, joka oli pitkään yksi suurimmista jälleenmyyjistä. Ylläs-nimikkeellä sukkia myytiin 80-luvulla kymmeniätuhansia pareja. Etikettiä lukuun ottamatta ne olivat samoja Vendin sukkia kuin Suomessa laajalti myydyt.
”Kerran satuin Ylläksellä hiihtolenkillä istumaan laavulla, kun eräs rouva kertoi tulevansa varta vasten Ylläkselle ostamaan kaikille lapsilleen kestäviä Ylläs-sukkia, joita ei saa mistään muualta. Istuin siinä ihan hiljaa vaan.”
1980-luvun alkupuolella kahden vikkelän pikkupojan äitinä Haarni mietti, miten kodin lattioilla rallittavat pojat saisi pysymään pystyssä.
Niinpä Japanissa teetettiin painokone, jolla sukkien pohjaan alettiin painaa liukuesteitä. Samantapaisia sukkia oli tehty jo Ruotsissa, mutta ei tällä tavalla koneistettuna.
Jarrusukista tuli käsite suomalaisten lapsiperheiden keskuudessa. Ne ja muumikuosit olivat menestys, joka kantoi lama-ajan läpi. Kuva: Sanne KatainenOmasta tarpeesta syntynyt jarrusukka elää ja voi hyvin tänäkin päivänä. Suomalainen tekstiiliteollisuus ei niinkään.
Vendin viimeinen kukoistus alkoi 90-luvulla Tove Janssonin edustajien kanssa neuvotellusta sopimuksesta. Pälkäneläisyritys sai yksinoikeuden painaa trikoovaatteisiin muumihahmoja.
”Tove ei olisi halunnut nähdä luomiaan hahmoja muualla kuin kirjoissaan. Neuvottelu kesti pitkään. Nykyäänhän muumeja on kaikkialla, eilen näin kaupassa Muumi-teetä.”
Pitkän uransa kiemuroista Tellervo Haarni kertoo elävästi muistelmateoksessaan, jonka ovat haastattelujen pohjalta kirjoittaneet Ari Turunen ja Marjo Mustonen.
Vendin loppukahinat Tellervo ja yrityksessä merkittävässä roolissa ollut tytär Minna Lehtinen kävivät brittien kanssa epäonnistuneen yhteistyön seurauksena 2000-luvun puolivälissä.
Vendi oy:n tarina Pälkäneellä päättyi konkurssiin, mutta Tellervon yrittäjyys eri muodoissa on jatkunut.
”Todella yrittäjähenkinen ihminen ei lamaannu, vaan keksii paremman idean ja perustaa uuden yrityksen”, hän sanoo.
”Olen uskaltanut olla nöyrä ja ottanut oppia itseäni fiksummilta. Kukaan ei täällä yksin pärjää, eikä kaikki viisaus asu yhdessä päässä.”
Vendin konkurssin jälkeisinä yrittäjävuosinaan Tellervo Haarni sai poikansa ystäviltä lempinimen Iso-T. Kuva: Sanne KatainenTellervo Haarni
Syntyi pienviljelijäperheeseen Pälkäneellä 1947 (omaa sukua Järvinen).
Vuosikymmenien työura Veikka-Neuleen, myöhemmin Vendi oy:n johtajana Pälkäneellä.
Vendi työllisti enimmillään yli 200 henkeä. Pälkäneen lisäksi toimintaa oli Luopioisissa, Vehmersalmella, Kangasalla ja Virossa.
Vendin 2005 tapahtuneen konkurssin jälkeen toimi yrittäjänä eri aloilla.
Muistelmateos Kaksi oikein, yksi nurin – Tellervo Haarnin tarina (2025).
- Osaston luetuimmat
