Kielo on saanut nimensä ruumiinosasta ‒ se houkuttaa tuoksullaan pölyttäjiä, jotka joutuvat pettymään

Valkoinen ja voimakkaasti tuoksuva kielo on kautta aikain ollut puhtauden vertauskuva. Tarinan mukaan kielo kasvoi ranskalaisen Pyhän Leonhardin maahan pudonneista veripisaroista tämän taisteltua lohikäärmettä vastaan.

”Laaksojen lilja”, millä nimellä kielo monissa germaanisissa kielissä tunnetaan, sopii hienosti Suomen kansalliskukaksi. Elias Lönnrotin käyttöön ottama nimi viittaa kieleen.

Kielo oli muotisuunnittelija Christian Diorin suosikkikukka. Sen tuoksu löytyy lukuisista klassisista parfyymeistä.

Kielon tuoksussa on jotain väkevää, miltei eroottista. Kielon tuoksulle läheinen aromaattinen aldehydi nimeltä bourgeonal lisää siittiöiden aktiivisuutta.

Kielon kukissa ei ole mettä, vaan se houkuttelee pölyttäviä hyönteisiä pelkällä tuoksullaan. Petollinen kaunotar, ainakin hyönteisten näkökulmasta.

Kielon kukinta alkaa Etelä-Suomessa yleensä touko–kesäkuun vaihteessa. Kuva: Juho Rahkonen

Myrkyllisyytensä ansiosta kielolla ei juuri ole luonnollisia vihollisia. Sen versot kelpaavat ravinnoksi ainoastaan eräälle kovakuoriaislajille, kielokukolle. Tämä lehtikuoriaisten heimoon kuuluva hyönteinen on punainen kuin paloauto, ja sen kyllä helposti bongaa kiipeilemästä vihreän kielonlehden päällä.

Suomessa elää vieraslajina myös toinen, lähes samannäköinen kovakuoriainen, liljakukko. Lajit erottaa helpoimmin siitä, että kielokukolla on punaiset jalat, kun taas liljakukolla jalat ovat mustat.

Kielo kukkii vasta noin kymmenen vuoden kuluttua siemenen itämisestä. Tämän vuoksi kasvustossa vain osa versoista kukkii.

Kansalliskukkamme on eteläisessä Suomessa hyvin yleinen, mutta kasvuston kehittyminen vie aikansa.

Kielo valittiin yleisöäänestyksellä Suomen kansalliskukaksi 1967.

Iso kielokasvusto voi olla jopa parisataa vuotta vanha, ja se laajenee noin kymmenen senttimetrin vuosivauhdilla.

Kielo lisääntyy paitsi suvullisesti siementen avulla, myös suvuttomasti maavarresta kasvavina klooneina. Kloonauksessa syntyy uusia yksilöitä, jotka ovat geneettisesti ja perinnöllisesti täysin samanlaisia kuin alkuperäinen yksilö.

Maavarren kautta levittäytyessä kasvin ei tarvitse käyttää energiaa kukkien ja hedelmien kehittämiseen. Toisaalta kloonauksessa geneettinen monimuotoisuus ei pääse kehittymään.

Kielon siemenet kulkeutuvat uusille kasvupaikoille lintujen sekä pikkujyrsijöiden mukana.

Kielo on meillä vanhastaan tunnettu joulukasvina. Lämpötilaa säätelemällä se saadaan kukkimaan vaikka keskellä talvea. Kieloa on myös koristekasvina siirretty kukkapenkkien koristukseksi.

Lisäksi kieloa on käytetty perinteisiin juhannuksen taikamenoihin. Paimenet punoivat kaisloista liuhdan, koristivat sen kieloilla ja ripustivat lehmän sarviin. Kun lehmä osasi löytää tiensä tarhaan liuhta silmillään, se löysi sinne myöhemminkin.