• Ihanan kermaiset silakkarullat: Herkullisia myös kylmänä leivän päällä

    Sinappisessa silakkavuoassa fileet maustetaan ja kääritään rullalle vuokaan. Rullien päälle kaadetaan kermainen kastike.
    Hurmaa perhe sinappisella silakkavuoalla, jonka salainen ainesosa on mätitahna. Jos rullia jää, niin ne maistuvat hyviltä ruisleivän päällä.
    Hurmaa perhe sinappisella silakkavuoalla, jonka salainen ainesosa on mätitahna. Jos rullia jää, niin ne maistuvat hyviltä ruisleivän päällä. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Resepti
    9.5.202506:00
    Kati Pohja

    Silakat maistuvat herkullisilta lämpiminä, mutta myös kylminä, jolloin ne sopivat erityisen hyvin ruisleivän päällä syötäväksi.

    Sinappinen silakkavuoka

    4 annosta

    Ainekset

    • noin 600 g silakkafileitä
    • 1 tl sitruunapippuria
    • ¼ tl suolaa
    • 5 tillinvartta
    • 2 dl ruokakermaa
    • ½ tuubia (190 g) mätitahnaa
    • 1 rkl sinappia
    • ½ limen menu

    Valmistusohje

    1. Lado silakkafileet työlaudalle nahkapuoli alaspäin. Mausta suolalla ja sitruunapippurilla. Saksi päälle reilusti tilliä. Kääri fileet rullalle ja nosta pystyyn noin 2 litran vetoiseen uunivuokaan.
    2. Sekoita kerma, mätitahna, sinappi, limen mehu. Kaada seos tasaisesti silakoiden päälle. Siirtele silakoita esimerkiksi haarukalla niin, että kastike asettuu tasaisesti kalojen väliin.
    3. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.
    4. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja kasvisten kanssa.
    5. Vinkki: Jos rullia jää yli, niin ne maistuvat hyviltä ruisleivän päällä.

    Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.

    Artikkelin aiheet
    silakkarullat
    silakkavuoka
    resepti
    ruoka
    silakka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta