• Suomessa on 2,5 miljoonaa ylipainoista – professori paljastaa syyn

    Myös nuorten lihavuus on yleistynyt.
    Ruokavaliolla on suuri vaikutus energiansaantiin.
    Ruokavaliolla on suuri vaikutus energiansaantiin. Kuva: Markku Vuorikari
    Koti|Hyvinvointi
    2.1.202310:30
    Janiko Kemppi

    Suomessa on vähintään 2,5 miljoonaa ylipainoista aikuista, ja useampi kuin joka neljäs aikuinen on lihava. Myös nuorten lihavuus on kolminkertaistunut 1980-luvulta. Asiasta kerrotaan lihavuuden kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä tutkivan Oulun yliopiston tiedotteessa.

    Yliopiston Pohjois-Suomen syntymäkohortteihin perustuvat tutkimukset ovat tuoneet yhä selvemmin esiin lihavuuden merkityksen sairauksien riskitekijänä. Tutkimustulokset ovat osoittaneet kakkostyypin diabeteksen merkkejä jo 16-vuotiailla.

    Oulun yliopiston sisätautien professori Janne Hukkanen kertoo, että väestön lihomisessa on kyse ennen kaikkea yhteiskunnallisen tason ongelmasta.

    ”Suomessa ja yleisemmin länsimaissa on lihavuusepidemia, koska ruokaympäristö on viimeisten vuosikymmenten aikana alkanut houkutella liialliseen energiansaantiin”, Hukkanen kertoo.

    Oulun yliopisto työskentelee lihavuuden ehkäisyyn ja hoitoon liittyvien teemojen parissa sekä tuottaa tutkittua tietoa terveellisen painonhallinnan ja laihduttamisen tueksi.

    MT kertoi viime viikolla, miten laihdutuslääkkeiden käyttö on lisääntynyt Suomessa merkittävästi viime vuosina. Uudenmaan sairaanhoitopiirin lihavuuskeskuksen ylilääkäri Kirsi Pietiläinen totesi myös lihavien ihmisten määrän lisääntyneen, mikä on taas vaikuttanut laihdutuslääkkeiden käytön lisääntymiseen.

    Lisää aiheesta
    • Tupakoinnin tiedetään olevan merkkittävä altistaja valtimoiden kovettumataudille.

      Hyvinvointi | Sepelvaltimotaudin juuret ovat nuoruudessa − ennaltaehkäisyyn kannattaa panostaa varhain

    • Saunomisen aikana on syytä ottaa rauhallisesti, vaikka liikunnan ja saunan yhdistäminen on todettu lisäävät sydämen hyvinvointia.

      Koti | Lääkärin palsta: Tuore tutkimus vahvistaa, että sauna ja liikunta kannattaa yhdistää – näin löylyttelyllä voi torjua sydänsairauksia

    • Koti | Lääkärin palsta: Miten liikunta vähentää suolisyöpää?

    • Normaalipainoisten ei Laura Sares-Jäsken mukaan kannattaisi laihduttaa, vaan keksittyä terveelisiin elämäntapoihin.

      Laihduttamisella voi olla monia terveyshaittoja pitkällä aikavälillä – yksi niistä on lihominen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa