
Pertunmaan kunnanhallitus kokoontui vuoden 2024 lopulla hautajaistunnelmissa. Jouluaattoon oli kahdeksan päivää. Runsaan kahden viikon kuluttua kuntaa ei enää olisi olemassa.
Viimeisessä kokouksessa hallituksen asialistalla oli enää joitakin käytännön kysymyksiä. Kunnan omistamien sähköyhtiön osakkeiden myynti, mahdollisuus lunastaa puhelimia ja tietotekniikkaa, saatavien poistaminen tileistä ja miten joulunaikaa kunnantalolla vietettäisiin.
Kokouksen puheenjohtajana toiminut kunnanhallituksen puheenjohtaja Jari Liukkonen ei muista, että kukaan paikalla olija olisi itkemällä itkenyt.
”Mutta kun meille vuonna 2024 valtiovarainministeriössä tehtiin selväksi, että Pertunmaa ei jatkaisi itsenäisenä kuntana, niin olihan se kova paikka.”

Mäntyharjun kunnanjohtaja Juho Järvenpää oli ennättänyt olla kolme päivää tehtävässään, kun valtiovarainministeriön kirje erityisestä kuntajakoselvityksestä saapui. Se ei tullut hänelle yllätyksenä.
Jo vuonna 2023 valmistuneessa arviointimenettelyssä todettiin, että naapurikunta Pertunmaalla ei olisi taloudellisia edellytyksiä jatkaa itsenäisenä.
Kunnan oli pitänyt ottaa toistuvaa syömävelkaa palveluiden rahoittamiseksi.
Säästöjä oli kuitenkin etsitty kuumeisesti. Pertunmaan kunta oli luopunut jopa kesätorin järjestämisestä ja antanut vastuun kyläyhdistyksille.
Kunnassa oli alkanut myös voimakas omaisuuden myyminen: voimayhtiön osakkeita, metsää ja kunnalle testamentattu asunto Vantaan Myyrmäessä.
”Lopulta Pertunmaan investointisuunnitelmassa oli jäljellä enää yksi 50 000 euron arvoinen laituri ja sekin piti rakentaa perintörahoilla”, Järvenpää kertoo.
Kunnan talouden korjaamisesta oli tullut mahdotonta. Niinpä tammikuun 1. päivänä vuonna 2025 Pertunmaa liitettiin Mäntyharjuun, josta se oli 99 vuotta aikaisemmin itsenäistynyt.

Se oli viimeisin Suomessa tehty kuntaliitos. Mutta ei taatusti viimeinen.
Moni asiantuntija Kuntaliiton toimitusjohtajaa Minna Karhusta myöten on ennakoinut, että kuntien määrä vähenee.
Toukokuun lopussa kaikkien ministeriöiden kansliapäälliköt esittivät yhteisessä julkilausumassaan kuntien määrän vähentämistä. Heidän mielestään siihen pitäisi ryhtyä jo ensi hallituskaudella.
Kuntaliitokset olivat kiivaimmillaan vuosina 2005–2013. Sen jälkeen ne taukosivat pitkäksi aikaa.
Viime vuosina ne ovat kuitenkin nousseet asialistalle Pertunmaan lisäksi ainakin neljässä kunnassa.

Valtiovarainministeriön harkinnanvaraiseen arviointimenettelyyn – kriisikunniksi – ovat joutuneet Ähtärin kaupunki sekä Multian ja Virolahden kunnat. Kemin kaupunki etenee oman vapaaehtoisen kuntajakoselvityksensä kanssa.
Ähtärissä kaupungin matkailuyhtiöiden ongelmat sotkivat kunnan talouden. Kuntaliitosselvitys on jo osoittautunut erittäin vaikeaksi; kaupunki aikoo suostua siihen vain pakottamalla.
Multia ja Virolahti painivat liian sitkeiksi käyneiden alijäämien kanssa. Molempien kohdalla kuntaliitokset ovat olleet esillä. Virolahdella kunnanvaltuusto on jo kertaalleen kieltäytynyt liitoksesta Haminan kanssa.
Kemissä kuntaliitosta puidaan osin samasta syystä kuin Pertunmaalla. Myös siellä sote-uudistus on käynyt kunnalle liian kalliiksi.
Pitkään valmistellulla ja vuonna 2023 voimaan astuneella sote-uudistuksella haluttiin varmistaa kansalaisille tasavertaiset sosiaali- ja terveydenhuollonpalvelut eri puolilla maata. Nähtiin, että kuntien välillä oli suuria eroja hoidon ja palveluiden saatavuudessa. Puhuttiin leveämmistä hartioista.
Jo valmisteluvaiheessa tunnistettiin, että uudistus kohtelisi kuntia eri tavoin. Kuntatalousvaikutusten lievittämiseksi valtionosuusjärjestelmään rakennettiin kaksi välinettä, muutosrajoitin ja siirtymätasaus.
Muutosrajoitin alkoi toimia, jos hyvinvointialueelle siirtyvät tulot ja menot eivät käyneet laskelmissa yksiin. Koska uudistuksen haluttiin olevan valtiolle kustannusneutraali, hyvinvointialueille siirtyvät rahat tulivat kunnilta.

Niinpä kuntien sote-menoista otettiin vuoden 2022 lopulla pysäytyskuva. Sen perusteella määriteltiin, minkä verran rahaa kunta käyttää sote-palveluiden järjestämiseen. Saman verran rahaa pitäisi siirtyä hyvinvointialueelle tuloina ja menoina.
Jos alueelle olisi esimerkiksi siirtynyt 100 000 euroa menoja ja 60 000 euroa tuloja, kunta olisi jäänyt 40 000 euroa voitolle. Tällöin käyttöön tulisi muutosrajoitin, joka leikkaisi kunnan valtionosuutta. Jos kunnalta siirtyvät tulot ylittäisivät menot, menetys hyvitettäisiin nostamalla valtionosuutta.
Siirtymätasauksen taas oli tarkoitus varmistaa, että kunnan talous ei muutu liikaa uudistuksessa tehdyn 12,64 prosenttiyksikön veronkevennyksen vuoksi. Sama kevennys tehtiin kaikissa kunnissa.
Valtionosuuksien tärkeimmäksi maksuperusteeksi vaihtui alle 16-vuotiaiden kuntalaisten määrä.
Ratkaisevaa oli valtionosuuksien maksuperusteiden muuttuminen. Valtionosuudet ovat valtion kunnille maksamaa rahaa, jolla tasataan peruspalveluiden järjestämisen kustannuseroja.
Aiemmin sosiaali- ja terveyspalvelut olivat kuntien suurin menoerä. Ennen sote-uudistusta valtionosuuksiin vaikutti eniten yli 75-vuotiaiden kuntalaisten lukumäärä.
Kun kunnilta poistui ikääntyneille asukkaille suunnattujen palveluiden järjestämisvastuu, jäljelle jäivät sivistyspalvelut ja niistä erityisesti perusopetus ja varhaiskasvatus.
Samalla valtionosuuksien tärkeimmäksi maksuperusteeksi vaihtui alle 16-vuotiaiden kuntalaisten määrä.

Ensimmäisenä kaatui Pertunmaa.
Kunnan talous oli ollut tiukoilla jo ennen hyvinvointialueita. Etelä-Savon sote-kuntayhtymän Essoten menot olivat kasvaneet pitkään, ja se oli maksanut paljon Pertunmalle ja monelle muulle alueen kunnalle. Hyvinvointialueilla päättäjät eivät enää pystyneet hallitsemaan kuntiensa taloutta.
Valtionosuusuudistus romahdutti Pertunmaan tulot.
”Kun kunnan piti alkaa maksaa valtiolle, oli selvä peli, että ei tämä näin toimi.”
Osuudet olivat liikkuneet koko 2010-luvun viiden ja kuuden miljoonan euron halmeilla. Ensimmäisenä sote-uudistuksen voimassaolovuonna ne kuitenkin romahtivat 102 prosenttia. Se tarkoitti, että Pertunmaan pitikin maksaa valtionosuutta valtiolle. Lähes 370 000 euroa vuodessa.
”Kun kunnan piti alkaa maksaa valtiolle, oli selvä peli, että ei tämä näin toimi”, kunnanhallituksen entinen puheenjohtaja Jari Liukkonen sanoo.
Lopulta valtiovarainministeriö karhusi Pertunmaalta maksamattomia valtionosuuksia jopa ulosottoviranomaisten kautta.
Liukkoselle jäi kuva, että tilanne oli yllättänyt uudistuksesta vastanneet johtavat poliitikot ja valtion virkamiehetkin. Ennen soten voimaantuloa kuntaan oli kuulunut viestiä, että menot tulisivat uudistuksen seurauksena pienenemään.
”Kyllähän ne tavallaan pienenivätkin, mutta samalla lähtivät tulot”, Liukkonen sanoo.

Vuonna 2025 myös Kemin kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti käynnistää valmistelun valtiovarainministeriölle luovutettavasta esityksestä, jotta se käynnistäisi erityisen kuntajakoselvityksen.
Ministeriölle esitetään kuntajakoselvitystä Kemin, Keminmaan ja Simon kuntien kanssa. Aloite on kaupungin oma, mutta pakon sanelema.
Kemissä tiedettiin jo ennen hyvinvointialueiden aloittamista, että kaupunki kuuluisi uudistuksen häviäjiin. Asiaan valmistauduttiin vuonna 2022 toteutuneella 4,7 miljoonan euron säästöohjelmalla.
Kaupunki irtisanoi työntekijöitään. Kouluverkkoa karsittiin, työllistymispalveluista säästettiin, Kemin Energia ja Vesi -yhtiöstä myytiin 60 prosenttia Ouluun.
Sopeutusten ansiosta kaupungin käyttötalous vahvistui kaikilla mittareilla. Tilanne näytti hyvältä. Sitten tulivat laskelmat hyvinvointialueille siirtyvistä rahasummista. Niitä tuli monta, ja jokainen näytti edellistä huonommalta, kertoo Kemin kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen.

Silti lopulliset summat yllättivät kaikki. Ensimmäisenä uudistuksen jälkeisenä vuonna Kemiin maksetut valtionosuudet romahtivat 55 miljoonasta eurosta noin yhteen miljoonaan. Seuraavana vuonna valtionosuus kääntyi jo miinusmerkkiseksi. Keminkin täytyy maksaa valtiolle valtionosuutta.
”Valtiovarainministeriö lähettää meille laskun. Tänä vuonna maksettava summa on ollut noin 200 000 euroa kuukaudessa”, Ruotsalainen sanoo.
Muuta järjellistä ulospääsyä ei ole kuin kuntaliitos.
Kemi on kyllä kartoittanut vaihtoehtonsa. Marraskuussa 2025 Ruotsalainen esitti niitä kaupunginhallitukselle.
Veroprosenttia voitaisiin nostaa, palveluita leikata entisestään, valmistella kuntaliitos – tai antaa tilanteen räjähtää käsiin ja pakottaa valtiovarainministeriö puuttumaan peliin.
Kaksi ensin mainittua ovat kaupunginjohtajan mielestä lähinnä teoreettisia.

Kemin tuloveroprosentti on 9,6 ja sellaisenaan yli kaksi prosenttiyksikköä yli kuntien keskiarvon. Jo nyt se ylittää kriisikunnan veroprosentille asetetun rajan. Veroja pitäisi korottaa vielä kolmella prosenttiyksiköllä.
”Onko sitä paitsi kuntalaisten tehtävä korjata järjestelmän ongelmia omalla lompakollaan?” Ruotsalainen kysyy.
Vaadittavat menoleikkaukset olisivat nekin huimia.
”Onko kuntalaisten tehtävä korjata järjestelmän ongelmia omalla lompakollaan?”
Vaikka kaupunki luopuisi kaikista harkinnanvaraisista palveluistaan, siis lukiosta, uimahallista, liikunta-, kulttuuri- ja vapaa-ajanpalveluista, ”se ei riittäisi alkuunkaan.” Näin asia kaupunginhallitukselle ilmaistiin.
Jos kuntaliitokseen ei ryhdytä, jäljelle jää viimeinen vaihtoehto: alijäämä kasvaisi, kunnan talous heikkenisi ja lopulta Kemistä tulisi kriisikunta.
”Jos mitään ei tehdä, tullaan tilanteeseen, jossa VM:n on otettava ohjat. Mutta asiat kannattaa tehdä ennen kuin on aivan pakko”, Ruotsalainen sanoo.

Liitoksessa Keminmaan, Simon ja Kemin taloudet yhdistettäisiin, mutta sitä kuntaliitos ei muuttaisi, että taloutta määrittäisi edelleen soten siirtolaskelma.
Uuden kunnan kohdalla entisten osien talousluvut pantaisiin yhteen ja uudet valtionosuudet ja siirtoerät määräytyisivät sen perusteella.
Jos kuntaliitos ei kerran ratkaisevasti muuta tilannetta, miksi siihen pitäisi ryhtyä?
Ruotsalaisen mielestä tähän kysymykseen sisältyy taustaoletus, että kyse olisi yksittäisen kunnan ongelmien ratkomisesta. Siksi koko kysymys on hänen mielestään väärä.
”Tuossa ajatellaan, että kunnat ovat kuplia, jotka voivat pärjätä itsenäisesti. Mutta jos niin olisi, saman tien voisimme ehdottaa koko valtionosuusjärjestelmän lakkauttamista. Sillä saisi 4,1 miljardin euron säästöt julkiseen talouteen”, Ruotsalainen sanoo puoliksi vakavissaan.
Kyse ei kuitenkaan ole hänen mukaansa siitä, että Kemin solmut yritettäisiin aukoa kuntaliitoksen avulla. Ennemmin tavoitteena on rakentaa Perämeren pohjukkaan talousalue, jolla on kolmea yksittäistä kuntaa paremmat edellytykset kasvaa ja kehittyä.
Ruotsalaisen mukaan kyseessä on strateginen kuntaliitos, jolla halutaan vastata niihin haasteisiin, ”jotka meitä kaikkia tulevat väistämättä vastaan, haluttiin sitä tai ei.”

Kuntaliitos ei tee autuaaksi. Mäntyharjun kunnanjohtaja Juho Järvenpää on saanut siitä ensikäden tietoa liitoskunnan ylimpänä viranhaltijana.
Heti Mäntyharjun ja Pertunmaan liitoksen jälkeen kunta oli kaksi miljoonaa euroa alijäämäinen ja uutta, rakenteellista alijäämää siirtyi yli miljoona euroa.
”Vaikka koko Pertunmaan kaikki hallinto olisi lakkautettu, olisi saatu vain noin puolen miljoonan euron säästöt.”
Taloutta piti alkaa sopeuttaa. Vuonna 2025 toteutettuun säästöohjelmaan kuuluivat koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut ja veroprosentin korotus.
Nyt leikataan purkamalla Mäntyharjun vanha kunnantalo, nuorisotalo ja kansalaisopisto.
Järvenpään mukaan kunnalla on vielä pitkä matka siihen, että talouden tasapaino vakiintuu. Tilanne oli kuitenkin alusta asti tiedossa.

Liitoksen sujuvoittamiseksi Mäntyharjulle myönnettiin 5,5 miljoonan euron yhdistymisavustus, jolla esimerkiksi vanhoja velkoja on voinut lyhentää. Summa on Järvenpään mukaan liian pieni esimerkiksi pysyvien sijoitustuottojen takaajaksi.
”Kuntaliitoksissa suurin synergiaetu saavutetaan hallinnon yhdistämisellä. Mutta vaikka koko Pertunmaan kaikki hallinto olisi lakkautettu liitoksen jälkeen, sillä olisi saatu vain noin puolen miljoonan euron säästöt”, Järvenpää sanoo.
Kuntien todelliset menot syntyvät siitä, että lain mukaan niiden täytyy järjestää asukkaille tietyt palvelut. Se maksaa.
Uusia talousvaikeuksia on vaikeaa välttää niin kauan kuin rahoituksen ongelmat pysyvät ennallaan.