

Kun Elina Harjunpää havahtui hereille keisarileikkauksen jälkeen, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, missä vauva on. Sitten mieleen hiipi toinen ajatus: milloin pääsen pelaamaan nettikasinoa.
”Toivoin, että ongelmat olisivat pyyhkiytyneet pois synnytyksen myötä, mutta vuokrat olivat edelleen maksamatta. Mietin, koska pääsen pelaamaan ja voittamaan, jotta saan maksettua vuokravelat.”
Elina Harjunpään rahapeliriippuvuus oli edennyt siihen pisteeseen, että peleihin upposivat kaikki tulot.
Äiti ja vauva pääsivät sairaalasta kotiin, jossa odottivat vauvan isä sekä Harjunpään 14-vuotias tytär. Vauva-arkea varjosti pakonomainen pelaaminen. Harjunpää ei pystynyt olemaan henkisesti läsnä lapsilleen.
Harjunpään rahapeliriippuvuuden juuret juontavat jo hänen omaan lapsuuteensa.
”Äitini pelasi kenoa ja laittoi pikkurahaa pelikoneisiin. Voittojen jälkeen hän osti minulle kivoja lahjoja”, hän muistelee huhtikuisena aamuna reilut kolme vuotta kuopuksen syntymän jälkeen.
”Äitini pelasi kenoa ja laittoi pikkurahaa pelikoneisiin. Voittojen jälkeen hän osti minulle kivoja lahjoja.”

Ennen äitiyslomaa Harjunpää oli jäänyt sairauslomalle lähihoitajan työstä masennuksen vuoksi.
”Keskimmäinen lapsi yritti itsemurhaa 12-vuotiaana vuosia jatkuneen koulukiusaamisen vuoksi. Perheeseemme kohdistui uhkauksia, kun puutuimme kiusaamiseen. Siitä tuli rikosasia.”
Viimeinen pisara hänen mukaansa oli se, kun puolisokin joutui sairauslomalle. Nämä syyt vaikuttivat osaltaan siihen, että hän sairastui rahapeliriippuvuuteen.
Harjunpää laittoi itselleen estoja pelisivustoille, mutta netistä ilmestyi aina uusia nettikasinoja, joihin oli vapaa pääsy.
”Katsoin Youtube-videoista vinkkejä, mistä voisi voittaa. Oikeasti kaikki pelifirmat ovat huijareita, sillä niille vain menettää rahansa. Pelifirmat ovat tilanteissa ainoita hyötyjiä.”
Valtaosa suomalaisista pelaa rahapelejä kuitenkin kohtuudella. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisi helmikuussa rahapelaamisen riskirajat, joiden tarkoitus on antaa osviittaa, kuuluuko itse niihin, joilla pelaaminen on hallinnassa.
”Voit pitää rahapelaamista suhteellisen riskittömänä, jos käytät pelaamiseen enintään 2 prosenttia kuukauden nettotuloista, jos pelaat enintään neljänä päivänä kuukaudessa ja jos pelaat kuukaudessa korkeintaan kahta eri pelityyppiä”, sanoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n rahapelihaittayksikön päällikkö Riitta Matilainen.
Kaikkein edellä mainittujen ehtojen tulee täyttyä, jotta riskirajat eivät ylity.
Myös EHYT ry oli mukana rahapelaamisen riskirajojen tutkimus- ja kehittämistyössä. Matilaisen mukaan riskirajat saattavat tuntua Suomen oloissa melko matalilta, koska meillä on totuttu rahapelaamaan paljon.
”Käytännössä ei ole vielä haitallista pelaamista, jos lottoaa kerran viikossa. Suomalaiset pelaavat maailman mittakaavassa edelleen todella paljon, koska meidät on opetettu rahapelaamiseen jo 1930–40-luvuilta lähtien.”
Riitta Matilainen ei suhtaudu rahapelaamiseen lähtökohtaisesti kielteisesti, sillä suurin osa pelaa ongelmitta.
”Esimerkiksi kimppapelaamisen voi liittyä sosiaalisuutta ja yhteisöllisyyttä. Kyseessä on veteen piirretty viiva, milloin pelaaminen kääntyy haitalliseksi.”
Älä siirrä rahaa rahapeliongelmaiselle, jotta et rahoittaisi pelaamista. Jos hän tarvitsee aineellista apua, voit vaikka ostaa hänelle ruokaa.
Hae apua itsellesi, jotta voit rehellisesti puhua omista ajatuksista ja tunteista.
Hae apua myös parisuhteelle pariterapiasta.
Auttavia järjestöjä: Tiltti, Peluuri, A-klinikkasäätiö, Pelirajaton.
Peliongelma tunnistetaan huonosti terveydenhuollossa. Esimerkiksi ikätarkastuksissa tai työterveyshuollossa ei välttämättä osata kysyä rahapelaamisesta. Asiasta kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Maria Heiskanen.
”Voi olla, että ihminen käy masennuksen tai ahdistuksen takia hoidossa, mutta ensikäynnillä ei selviä, että henkiset vaikeudet johtuvat rahapeliongelmasta. Silloin hoidetaan oiretta eikä syytä. Kun tiedetään, miten niukoiksi palvelut ovat tulleet ja että tarkastuksissa täytyy puhua esimerkiksi päihteistä tai väkivallasta, rahapelit jäävät monesti muiden asioiden jalkoihin.”
Lapsilta ja nuorilta ei kysytä myöskään kouluterveydenhuollon ikätarkastuksissa, ovatko he pelanneet rahapelejä. Heiskasen mielestä sen pitäisi ehdottomasti kuulua tarkastuksiin.
”Terveydenhuollossa ammattilaisilla on toki pitkä lista asioita, joita hän kysyä. Ehkä rahapeliongelmasta ei kysytä siksi, koska sen ei ajatella olevan niin vakava ongelma tai ammattilainen ei tiedä, minne voisi ohjata ihmisen.”
Rahapeliongelman lisäksi ihmisellä saattaa olla päihde- ja mielenterveysongelmia, jotka voivat olla joko pelaamisen syy tai seuraus.
Joillain hyvinvointialueilla peliriippuvuutta ja mielenterveysongelmia hoidetaan eri yksiköissä – samoin kuin vaikkapa alkoholiongelmaa ja masennusta hoidetaan eri paikoissa. Jos pelaamisesta on seurannut vaikkapa masennusta, apua jälkimmäiseen ei saa välttämättä samasta paikasta, jossa hoidetaan pelaamista.
”Ei ole fiksua, että hoidetaan erikseen mielenterveys- ja riippuvuussairauksia. Asiakkaan kannalta olisi järkevää, että hoito olisi kokonaisvaltaista.”
Osassa hyvinvointialueita rahapeliriippuvuutta ja mielenterveysongelmia hoidetaan samassa paikassa, päihde- ja mielenterveyspalveluissa.
Rahapeliongelmaa kokevat ihmiset hakevat usein apua talous- ja velkaneuvonnasta, joka on valtion ylläpitämä, Oikeuspalveluviraston alainen palvelu. Sairaus vaikuttaa elämään kuitenkin laajemmin kuin rahan kautta. Esimerkiksi perhe saattaa tarvita apua lastensuojelusta.
”Talous- ja velkaneuvojat ovat varmasti hyvin asiantuntevia ihmisiä. Mutta koska palvelujärjestelmä on niin siiloutunutta, välttämättä velkaneuvojat eivät koe tehtäväkseen ihmisen kannattelua.”
”Voi olla, että ihminen käy masennuksen tai ahdistuksen takia hoidossa, mutta ensikäynnillä ei selviä, että henkiset vaikeudet johtuvat rahapeliongelmasta.”

Heinäkuusta 2027 alkaen Suomen markkinoille tulee kymmeniä uusia rahapeliyhtiöitä. Tämän muutoksen mahdollistaa uusi rahapelilaki. Yhtiöt voivat hakea jo lisenssejä eli toimilupia Poliisihallitukselta.
Laki mahdollistaa korkean riskin nettikasinopelien ja vedonlyönnin tarjonnan ja markkinoinnin kasvun Suomessa. Veikkaus Oy:lle jää yksinoikeus lottoihin, raaputusarpoihin, rahapeliautomaatteihin ja kasinopeleihin.
Rahapelijärjestelmän uudistus oli vuoden 2025 kolmanneksi lobatuin hanke, selviää Valtiotalouden tarkastusviraston tiedotteesta. Lobbauksella tarkoitetaan edunvalvontaa tai vaikuttajaviestintää, jolla pyritään vaikuttamaan yhteiskunnallisiin päätöksiin.
Heiskanen sanoo, että muun muassa mediayhtiöt osallistuivat vaikuttamiseen tarkoituksenaan saada mainostuloja pelifirmoilta.
”Rahapelijärjestelmän muuttamisen taustalla on ollut osittain myös se, että rahapeliyhtiöt tuovat Suomeen rahaa esimerkiksi yrityksille ja urheiluseuroille”, Heiskanen sanoo.
Rahapelijärjestelmän uudistamisen virallinen tavoite on ehkäistä ja vähentää rahapelihaittoja. Esimerkiksi pelaaminen vaatii vahvan tunnistautumisen täysi-ikäisyyden varmistamiseksi, ja alaikäisille mainostaminen on kielletty muun muassa urheilutapahtumissa.
Oikeuskansleri totesi lausunnossaan luonnoksesta hallituksen esitykseksi (2025), että esitys ei vaikuta silti vähentävän rahapeleistä koituvia terveydellisiä ja yhteiskunnallisia haittoja. Haitat kohdistuisivat erityisesti heikoimmassa oleviin ihmisiin sekä nuoriin aikuisiin.
Rahapeliriippuvuuden kokonaiskustannuksia yhteiskunnalle ei ole laskettu. Vastaavasti alkoholin käytöstä löytyy useita laskelmia.
Alkoholin käyttöön liittyvät välilliset kustannukset olivat vuonna 2012 vähintään noin miljardi euroa vuonna 2012, selviää sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuarkistosta Julkarista. Välillisillä kustannuksilla tarkoitetaan esimerkiksi ennenaikaista kuolemaa, työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä tai sairauspoissaolojen työpanosmenetyksiä.
Heiskasen mukaan rahapeliriippuvuus on niin alidiagnosoitu sairaus, että vielä ei ole ollut mahdollista laskea kustannuksia rahapelaamiseen liittyvistä terveydenhuollon asioinneista.

Ensimmäinen askel Elina Harjunpään toipumiseen oli se, kun hän sai näpyteltyä puolisolleen pitkän viestin, jossa kertoi maksamattomista vuokrista ja laskuista nettikasinoiden vuoksi.
”Mietin, että joko kerron puolisolle tai tapan itseni. Oli niin häpeällistä, että aikuinen ihminen pelaa kaiken. Olisimme olleet pian kodittomia, jos olisin jatkanut.”
Harjunpää laskee menettäneensä useita kymmeniä tuhansia euroja rahapeliyhtiöille.
Hän hakeutui Minnesota-hoitoon, jonka moni tuntee päihderiippuvuuksien hoitona. Koska vauva oli vasta parin kuukauden ikäinen, hän päätyi etähoitoon.
Minnesota-hoitoa Harjunpää kuvailee kokonaisvaltaiseksi. Siinä kohdataan ja hyväksytään sairaus sekä otetaan vastuu omasta toiminnasta ja toipumisesta. Vertaistuki on tärkeässä roolissa. Harjunpää uskoo käyvänsä loppuelämän vertaistukiryhmässä.
”Hoidon aloittamisen jälkeen en enää ole pelannut.”
Julkisessa terveydenhuollossa ei rahapeliongelmasta hänen mukaansa koskaan kysytty.
”Neuvolassa kysyttiin päihteiden käytöstä mutta ei pelaamisesta. Ei se kysymys varmaan olisi pelaamista saanut lopettamaan, mutta ainakin se olisi herättänyt varmasti ajattelemaan asiaa syvemmin.”
”Raha-asioiden järjestyminen ei poista riippuvuussairautta.”

Harjunpää korostaa, että raha-asioiden järjestyminen ei poista riippuvuussairautta. Hänellä kesti pitkään, ennen kuin hän pääsi eroon valehtelusta läheisilleen.
Nykyisin Harjunpää nauttii arjesta, johon kuuluu töissä käymistä ja laskujen maksaminen ajallaan. Hän ei ole enää kuopuksen isän kanssa vaan asuu yksin lapsen kanssa. Perheessä on vuoroviikkojärjestely.
Elina muistaa yhä kolmen vuoden takaisen kevään. Silloin hän kuuli lintujen laulua. Tällaiset pienet asiat olivat peliriippuvuuden sumentaman todellisuuden vuoksi jääneet huomaamatta. Hän alkoi myös nauttia lapsen kanssa leikkimisestä.
”Meillä arki on juhlaa. Ensimmäiset pari vuotta ostin joka perjantai kukkia itselleni. Ne olivat konkreettinen muistutus siitä, että raha ei mennyt enää peleihin.”
2,5 miljoona suomalaista pelaa rahapelejä.
325 000 suomalaista on riskitason pelaajia, joille tulee elämään yksittäisiä haittoja pelaamisesta.
Vähintään kohtalaisen riskin tasolla pelaa 15–74-vuotiaista 151 000.
Rahapeliriippuvaisten itsemurhariski on noin 15-kertainen verrattuna väestöön keskimäärin.
Rahapeliyhtiöiden tuotoista 47 prosenttia tulee ongelmatasolla tai kohtaisen riskin tasolla pelaavilta.
Lähteet: Duodecim-lehti, THL ja Julkari