• Eläinlääkäriin uppoava summa yllättää lemmikinomistajia eniten

    Kotitalouksien eläinlääkäri- ja muihin lemmikkipalveluihin käyttämä kulutusmeno on kaksinkertaistunut 10 vuodessa.
    Sastamalassa sijaitsevan eläinklinikka Viksun klinikkaeläinhoitajat Henrietta Hievanen (vas.) ja Anni Vallila tutkivat Hugo-beaglea vuonna 2022 otetussa kuvassa.
    Sastamalassa sijaitsevan eläinklinikka Viksun klinikkaeläinhoitajat Henrietta Hievanen (vas.) ja Anni Vallila tutkivat Hugo-beaglea vuonna 2022 otetussa kuvassa. Kuva: Rami Marjamäki
    Koti|Lemmikit
    30.10.202520:01
    Anni-Sofia Hoppi

    Eläinlääkärikustannukset tulevat monelle lemmikinomistajalle yllätyksenä. Tämä selviää kahden eri vakuutusyhtiön tekemistä kyselytutkimuksista.

    Agria Eläinvakuutuksen viime joulukuussa toteuttaman kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa sekä koirien että kissojen omistajista ovat yllättyneet korkeista eläinlääkärikuluista.

    Vakuutusmaksujen suuruus on yllättänyt 27 prosenttia koiranomistajista ja 12 prosenttia kissanomistajista.

    Lähi-Tapiolan keväällä tekemän kyselyn tulos on samansuuntainen: kaksi kolmasosaa lemmikinomistajista on yllättynyt jonkun lemmikkiin liittyvän kustannuksen suuruudesta.

    Yli puolet kyselyyn vastanneista kertoi yllättyneensä eläinlääkäripalvelujen kustannusten suuruudesta. Toiseksi suurin yllätys oli lääkekulut. Myös vakuutusten ja ruokien hinta on tullut noin kuudesosalle yllätyksenä.

    ”Useita tuhansia euroja maksavassa leikkauksessa asiakkaan hyöty voi jäädä vain muutamaan euroon.”

    Elina Kotilainen

    Kilpailu- ja kuluttajaviraston viime marraskuussa tekemän selvityksen mukaan kotitalouksien eläinlääkäri- ja muihin lemmikkipalveluihin käyttämä kulutusmeno on kaksinkertaistunut 10 vuodessa.

    Yleisen kustannusten nousun ja eläinlääketieteen kehityksen lisäksi hintojen nousuun ovat vaikuttaneet eläinlääkärialan ketjuuntuminen ja kilpailun puute.

    Hoitokustannusten nousu näkyy myös vakuutuspuolella. Kun korvausmenot kasvavat, myös paine vakuutusmaksujen nostoon ja ehtojen rajaamiseen kasvaa.

    Lähi-Tapiolan korvausasiantuntija Anu Kostamo kertoo tiedotteessa, että eläinlääkärikustannusten nousu näkyy myös eläinvakuutuksista maksetuissa korvauksissa.

    Mitä suurempi riski on vakuutusyhtiölle, sitä enemmän lemmikkieläimen vakuutus maksaa. Vakuutusmaksun suuruuteen vaikuttavat muun muassa koiran ikä, rotu, vakuutuksen laajuus ja asuinpaikkakunta.

    Vakuutusyhtiö Pohjantähden mukaan lemmikkieläinten vakuuttaminen ei ole enää välttämättä lainkaan järkevää.

    ”Onhan se vähän erikoista tässä roolissa sanoa näin”, Pohjantähden liiketoimintajohtaja Elina Kotilainen sanoo tiedotteessa.

    Moni ottaa vakuutuksen saadakseen turvaa esimerkiksi mahdollisen lemmikkieläimen leikkauksen varalle. Todellisuudessa asiakas voi joutua maksamaan lähes kaiken itse.

    ”Useita tuhansia euroja maksavassa leikkauksessa asiakkaan hyöty voi jäädä vain muutamaan euroon, jos vakuutusmäärä on pieni, omavastuu korkea ja siihen päälle maksetaan jopa yli tuhannen euron vakuutusmaksu vuosittain”, avaa Kotilainen.

    Lisää aiheesta
    • Kuntien järjestämisvastuuseen kuuluvat vuoden alusta vain tietyt välttämättömät eläinlääkäripalvelut. Lemmikkieläimille niitä ovat esimerkiksi rokotukset ja suun terveydenhuollon perustoimenpiteet.

      Lemmikit | Kuntien eläinlääkäripalvelut muuttuvat vuoden vaihteessa – osa tarjoaa lemmikeille vain välttämätöntä hoitoa

      Tilaajalle
    • Viikonloppuisin lähimpään päivystävään eläinlääkäriin voi olla etenkin maaseudulla pitkä matka.

      Lemmikit | Älä tule paha lasku... Miten kaikki lemmikin yllättävät vaivat osuvat aina viikonlopulle?

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän