Limettibrita valmistetaan valmiiksi maustetusta rahkasta ja sen sitruksista makua korostetaan lime curdilla. Voit mainiosti vaihtaa limettitahnan sitruunatahnaan.
Britakakku saa uutta makua rahkasta ja lime curdista. Kuva: Tiina Rantanen
200 g limetti-valkosuklaarahkaa (tai sitruunarahkaa)
1 dl lime curdia (tai lemon curdia)
Marenki
3 valkuaista
1 dl sokeria
(hasselpähkinärouhetta tai mantelilastuja)
Valmistusohje
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Vuoraa piirakkavuoka (Ø 24 cm) leivinpaperilla.
Vaahdota huoneenlämpöinen voi, sokeri ja raastettu limetinkuori. Lisää joukkoon keltuaiset ja kananmuna yksi kerrallaan, hyvin vatkaten.
Yhdistä toisessa kulhossa kuivat aineet ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon ja sitrusmehun kanssa. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Valmista täyte. Sekoita täytteen ainekset ja levitä taikinan päälle.
Mittaa kulhoon valkuaiset ja sokeri. Vatkaa sähkövatkaimella kunnes valkuaisvaahto on paksua ja kiiltävää.
Pursota tai levitä marenki pohjan päälle. Ripottele pinnalle pähkinärouhetta tai mantelilastuja. Marenki kohoaa hieman uunissa.
Paista britaa uunissa noin 45 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja marenki saa kauniin värin.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisitilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myösFacebookissa.