• Eukonkannon MM-kilpailujen uusi sarja ei ole houkutellut vielä yhtään osallistujaa

    Perinteinen mittelö käydään Sonkajärvellä heinäkuun alussa.
    Eukonkannon MM-kilpailun pääsarjaan mahtuu 70 paria.
    Eukonkannon MM-kilpailun pääsarjaan mahtuu 70 paria. Kuva: Suvi Elo
    Koti|Urheilu
    1.3.202523:00
    Laura Kuivalahti

    Tänä vuonna eukonkannon MM-kilpailuissa järjestetään ensimmäistä kertaa oma sarja naisille. Toistaiseksi yhtään naisparia ei ole ilmoittautunut kilpailuun. Jos osallistujia ei saada, naisten sarjaa ei voida järjestää.

    Sen sijaan MM-kilpailun pääsarjan kisapaikoista jo puolet on varattu. Lauantaina 5. heinäkuuta käytävään pääkilpailuun mahtuu 70 paria.

    Tähän mennessä osallistujia on ilmoittautunut yli kymmenestä maasta.

    ”Toivotaan, että viime vuoden ennätys eli 21 eri kansallisuutta saada ylitettyä tänä vuonna. Ja toivotaan myös, että naisten sarja saa kilpailijoita liikenteeseen, koska ensimmäiset mestarit tullaan muistamaan aina”, sanoo Eukonkanto oy:n hallituksen puheenjohtaja Joni Juntunen tiedotteessa.

    Eukonkannon MM-kilpailut järjestetään Sonkajärvellä. Tapahtuman esiintyjiksi ovat varmistuneet perjantai-illalle Ilja Teppo, Komiat ja Rutakko Allstars sekä lauantaille Illansuu, CatCat ja Stig.

    Eukonkanto on kehitetty Sonkajärvellä. Ensimmäiset SM-kisat järjestettiin 1992 ja MM-kisat 1996.

    Lisää aiheesta
    • Erik Kühn ja Fae vauhdissa Jonköpingin Euroopan mestaruuskilpailussa syksyllä 2022.

      Eläimet ja kasvit | Nautapaimennuksen EM-kisat ensimmäistä kertaa Suomeen: Parhaan tittelistä mitellään viikonloppuna Mikkelissä

    • Seiväshyppääjä, Euroopan mestari Wilma Murto palautti Suomen ulkoratojen MM-mitalikantaan viime vuonna.

      Urheilu | Suomalainen yleisurheilu saattaa saada parin viikon kuluttua jotain, mitä ei ole tullut lähes 30 vuoteen – "Hallikausi on näyttänyt oikein hyvältä"

    Artikkelin aiheet
    eukonkannon mm-kilpailut
    Sonkajärvi
    naisten sarja
    kilpailu
    urheilu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin