

Ilmajoen Tuomikylässä suunnitteluhortonomi, puutarhuri Anna Wahlbergin kotipuutarhassa kevään ensimmäiset kukkijat houkuttelevat huhtikuun lopussa kimalaisia puoleensa.
Idänsinililjat (Scilla siberica) peittävät sinisenä mattona pensaiden alustoja ja keltavuokko (Anemone ranunculoides) kiinnittää huomion lepotilasta vasta heräilevien perennojen keskellä. Tarhaimikkä (Pulmonaria ’Blue Ensing’) kukkii sekin kirkkaan sinen sävyssä puutarhan reunalla.
Kevään ensikukkijoista pystykiurunkannus (Corydalis solida) menestyy multavalle entiselle peltomaalle rakennetussa puutarhassa myös mainiosti. Se on levittäytynyt laajalle, mutta ei haitaksi, koska se tekee kevään edetessä tilaa muille kukkijoille maanpäällisten osien näivettyessä.
”Pystykiurunkannus katoaa kukinnan jälkeen näkyvistä, varastoituaan ravintoa mukulaansa. Se leviää voimakkaasti muurahaisten kuljettamana”, kertoo Anna Walhberg.
Kulottuneen heinikon seasta erottuu heleänä vaaleanvihreiden lehtien keskeltä kukintoverso, jossa pienet kellertävät kukat muodostavat mykeröitä. Herkän näköisestä kukinnosta ei arvaisi, että kyseessä on jättimäiset, jopa 80 senttiä leveät lehdet myöhemmin kevään edetessä kasvattava japaninruttojuuri (Petasites japonicus).
”Se kasvattaa sormenpaksuista juurakkoa ja leviää sen kautta tehokkaasti kasvutilaa vallaten.”
Ruttojuuret ovat malliesimerkki kasvista, jolle on paikkansa maanpeittokasvina, mutta paikka on osoitettava sille joka kesä hartiavoimin työtä tehden.
”Ei tällaisia voimakkaasti leviäviä kasveja vastaan ole yleensä kuin kaksi tehokasta keinoa: torjunta-aineet ja ylös kaivaminen”, Wahlberg toteaa talikolla juurakkoa ylös kammeten.

Kasvien kasvupaikkaa voi koettaa rajata juurimatoin tai vastaavin maanalaisin aidantein, mutta elämä keksii keinonsa levittäytyä.
”Etenkään siemenin leviäviä kasveja eivät reunukset pidättele.”
Kukintojen poistaminen ennen siementämistä on ainut keino rajata siementen leviämistä.
”Etenkään siemenin leviäviä kasveja eivät reunukset pidättele.”
Wahlberg viettää puutarhassaan paljon aikaa tummakurjenpolven (Geranium phaeum) kanssa, tahtomattaan.
”Kasvatin sen siemenestä. Kasvissa on komeannäköinen nuokkuva tummanpunainen kukka. Siitä se lähti leviämään siemenlevitteisesti, ja nyt on 20 neliötä tummakurjenpolvea. Siinä on yksi järkyttävä leviäjä!”
Osa kasvisuvuista on muita tehokkaampia leviäjiä. Kurjenpolvet kuuluvat sellaisiin.
”On aina syytä selvittää ennen hankintaa, millaisen kasvin on puutarhaan valitsemassa.”
Maahumala (Glechoma hederacea) herättää puutarhaharrastajissa suuria tunteita. Kasvi leviää tehokkaasti pintarönsyillä ja saattaa vallata koko puutarhan. Matalakasvuisena sen leviämistä ei ruohonleikkuukaan hidasta.
”Monet karttavat maahumalaa, mutta oman kokemuksen mukaan se pysyy hallinnassa, kunhan sitä ei lannoita. Lannoittaminen saa ylipäänsä monien kasvien, erityisesti luonnosta peräisin olevien, kasvun villiintymään”, Wahlberg muistuttaa.
Wahlberg ei lannoita puutarhaansa lainkaan. Elinvoimaa kasvit saavat mullan uusimisesta.
”Kompostoin puutarhajätteen, myös penkkien uudistuksen yhteydessä nostamani maan. Kompostointi tuhoaa mullasta rikkakasvien siemenet.”
Pensaista viitapihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolia) on ollut suosittu, hyvin menestyvä kasvi. Se on kuitenkin kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji ja tulee hävittää. Syväjuurinen pensas valtaa elintilaa voimakkaasti maavarsien avulla.
”Perinteisistä puutarhakasveista myös tuoksuvatukka on kova leviämään. Paikkaansa vaihtaa myös nykyään suosittu karhunvatukka. Sen vahvaa kasvustoa on hankala saada kaivettua pois.”
Tuoksuvatukkaa (Rubus odoratus) suositellaan kestävänä pensaana monelle ongelmapaikallekin. Varmasta selviytyjästä puutarhaharrastaja saattaa saada sitkeän vastustajan.
”Pystykiurunkannus leviää voimakkaasti muurahaisten kuljettamana.”
Kasvit eivät puutarhasuunnitelmassa välttämättä pysy. Osa monivuotisista kasveista vaihtaa paikkaa.
”Hedelmäpuut, kuten kestävä siniluumu Sinikka, ovat lopulta melko lyhytikäisiä. Ne kasvattavat uusia, hedelmiä tuottavia runkoja versoista, mutta puun kasvupaikka siirtyy.”
Puutarhoissa on Wahlbergin mukaan yleistynyt dynaaminen istutusmalli. Paikallisesti pihassa parhaiten menestyvien kasvien annetaan levitä. Tiukkojen laji- ja paikkavalintojen sijaan se tuo vapautta puutarhanhoitoon.
”Istutus ei ole tarkasti rajattu, vaan kasvit täyttävät vierestä kuolleen kasvin vapauttamaa tilaa. Menestyvän puutarhan rakentaminen on usein juuri sitä, että istutat ja kokeilet, mikä omassa puutarhassa viihtyy.”