

Keskiviikkona ensi-iltansa saanut elokuva Kaunis rietas onnellinen kertoo Kaija Koon eli Kaija Kokkolan vaiherikkaasta elämästä sekä hänen haastavasta tiestään pop-tähdeksi.
Kun Oona Airolaa kysyttiin Kaija Koon rooliin, hän vastasi aluksi kieltävästi – eihän hän tai kukaan muukaan pystyisi näyttelemään uskottavasti ikonista laulajatähteä. Tavattuaan Kaija Koon ensimmäistä kertaa hän löysi laulajasta uuden puolen.
“Ajattelin aluksi, ettei minusta löydy soluakaan sitä Kaija Koota, minkä tiesin hänen artistibrändinsä kautta. Kun tapasin Kaijan, tajusin että tässähän on kyse ihan eri ihmisestä”, Oona Airola toteaa.
Airola kuvailee Kaijaa äärimmäisen herkäksi ihmiseksi, joka on aina kiinnostunut muista ihmisistä.
“Otin herkkyydestä kaiken irti, koska se ei tule kovin hyvin esille artisti-Kaijassa. Sain vapauden näytellä samaan aikaan räväkkää korkkarit kattoon -Kaijaa ja pahoin hukassa olevaa ihmistä.”
Saimme juosta vapaana ja tehdä mitä lystätä. Ainoa uhka oli meri, mutta jossain vaiheessa opimme uimaan
Elokuva ei esittele pelkästään uran kiiltopuolta, vaan esille nousevat Kaija Koon elämän traagisemmat vaiheet, kuten isän kuolema ja myrskyisä avioliitto ex-puolison Markku Impiön kanssa. Elokuva tarkastelee myös läheisen alkoholismia, itsensä löytämistä, voimaantumista sekä naisen asemaa musiikkibisneksessä.
Airola samaistui tarinassa esiintyvän taiteilijan maailmaan ja siihen, miten se määrittelee koko elämää.
“Näytteleminenkään ei ole ihan normaalia työtä. Sen ymmärtää viimeistään tässä kohtaa, kun yrittää aikuistua ja elää tavallista elämää kuin muutkin ikäisensä.”
Airolan mielestä esiintyjän ammatti on kaikessa kauneudessaan ja rikkaudessaan myös brutaalia, koska työpaikalle ei voi viedä omia asioita.
”Mitä tahansa omissa kulisseissasi tapahtuu, sinun on mentävä niiden läpi ja palveltava maksavaa yleisöä.”
Airolaa ja Kaija Koota yhdistää myös rakkaus hevosiin. Airola sai 11-vuotiaana kymmenvuotiaan suomenhevosen Vapuntähden. Myös hänen isosiskollaan oli oma hevonen.
Hevosilla on keskeinen rooli elokuvan tarinassa. Ratsastuskohtaukset toteutettiin Husön Ratsastuskeskuksessa Itä-Helsingin Östersundomissa. Airolan vastanäyttelijänä oli 12-vuotias suomenhevonen Tiuhti. Vauhdikkaimmassa kohtauksessa Airolan piti laukata täysiä kamera-auton perässä.
“Kohtaus piti kuvata moneen kertaan. Ratsastaessa täytyi olla todella valppaana, koska vieraan hevosen reaktioista ei tiedä, jos vaikka kivi olisi singonnut muutaman metrin päässä olevasta autosta ja osunut hevoseen. Onneksi se hevonen oli aivan ihana ja rauhallinen”,
Ikuiseksi heppatytöksi tunnustautuva näyttelijä Airola varttui viisilapsisessa taiteilijaperheessä Kokkolan Ykspihlajan satamakaupunginosassa. Eläväinen ja kylämäinen yhteisö merimieskuppiloineen ja värikkäine puutaloineen tarjosi virikkeellisen ja turvallisen kasvualustan.
Hänen lapsuudenkotinsa on 1800-luvun lopulla rakennettu hirsitalo.

Airola varttui boheemissa ympäristössä. Kotitalon ovet olivat avoinna, ja vieraita kävi kaikkialta maailmasta. Merimiehiä ja taiteilijoita yöpyi nurkissa. Pihamaalla vilisti lampaita ja vuohia. Naapurissa oli Marokko-baari, josta sai karkkia.
“Oli ihan omanlaista kasvaa tuollaisessa ympäristössä. Ei siellä ollut samanlaisia uhkia kuin lapsilla on tänä päivänä. Lapsia ei toisaalta voisi enää kasvattaa samalla tavalla kuin meidät. Saimme juosta vapaana ja tehdä mitä lystätä. Ainoa uhka oli meri, mutta jossain vaiheessa opimme uimaan”, Airola muistelee.
Airola peri kotoaan työnteon arvostamisen. Hän muutti Helsinkiin vuonna 2009. Hän työskenteli leipomossa ennen Teatterikorkeakouluun pääsyä.
Airola ei ole koskaan sopeutunut täysin Helsinkiin. Hän sanoo olevansa ääniyliherkkä, joten kaupungin melu kuormittaa häntä.
Työt pitävät Airolan pääkaupungissa. Hänellä saattaa olla kolmekin eri työtä päivän aikana eri puolella Helsinkiä.
Hän kokee kaipuuta kotiseudulleen Kokkolaan ja mummolan maisemiin Typpön kylälle Rautioon.
“Juuret ovat niin vahvat, että toisinaan pyrin luomaan Helsinkiin mikrotodellisuuksia maaseudusta. Vetäydyn syrjempään ja teen pitkiä kävelylenkkejä luonnossa. Kuljen sellaisina aikoina, jolloin muita ihmisiä ei ole liikkeellä”, Airola sanoo.
Airola kaipaa kotiseutunsa murteita ja kiireetöntä elämänmenoa.
“Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ollaan aika eteläeurooppalaisia. Pidän eräänlaisesta pehmeydestä, että asioita kahtotaan rauhassa ja ne eivät ole päivän päälle. Toisaalta siellä ollaan äärimmäisen toimeliaita, mutta hommat tehdään ilman paineita”, Airola puntaroi.

Airolan taiteilijaperheen lapsuudenkorin takapihalla on toiminut vuosikymmeniä Ykspihlajan kesäteatteri, jossa Airola ja hänen sisaruksensa ovat näytelleet pienestä pitäen.
Maaliskuussa Airola palaa lapsuudenkodin pihateatteriin ja esiintyy käsikirjoittamassaan Palju-näytelmässä yhdessä Pyry Äikään kanssa. Kaksikko esittää avioparia, jonka suhde ajautuu kriisiin maakunta- ja pääkaupunkielämän välillä. Ulkoilmaesitys näytellään kokonaan kylpytynnyristä käsin.
Tarina liippaa Airolan omaa elämää. Hän asuu kerrostalossa mutta haaveilee vanhasta hirsitalosta, jollaisessa hän kasvoi ja sai nukuttua paremmin.
Airola toteaa, että hänen lapsuutensa elämänmuoto isoine pihoineen ja hirsitaloineen on pääkaupunkiseudulla vain eliitin saavutettavissa. Tuleva asuinpaikka tai kakkosasunto voisi sijaita sivummassakin.
“Talon pitäisi olla meren lähellä ja mieluiten länsipuolella Suomea, että tuuli puhaltaisi oikeasta suunnasta. Vaikka viihdyn hyvin mökillä Keski-Suomessa, niin happi tuntuu loppuvan, jos joudun olemaa pitkään poissa meren lähettyviltä”, Airola naurahtaa lopuksi.
Kokkolassa vuonna 1988 syntynyt näyttelijä ja laulaja.
Valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2015. Opiskellut kansanmusiikkia ja pop-jazz-laulua Konservatoriossa.
Nousi tunnetuksi elokuvasta Hymyilevä mies (2016). Näyttelee Ylen uudessa L/over – ikuisesti minun –sarjassa. Näyttelee Kaija Koota Kaunis rietas ja onnellinen -elokuvassa.
Perheeseen kuuluu yksi lapsi.
Isä on muusikko Tuomas Airola ja äiti toimittaja Outi Airola. Hänen sisaruksiaan ovat muusikko Arppa (Aaro Airola), näyttelijä Anna Airola, toimittaja Laura Airola ja sirkustaiteilija Sara Airola.