• Mummolan tuttuja makuja: Raparperikakku tehdään nyt keikausversiona

    Keikauskakussa on jotakin retroa. Keväällä se tehdään raparperista, ja pieni määrä raparperihilloa tekee kakusta erityisen mehevän.
    Keikauskakku on hauska lisä kodin juhlapöytää.
    Keikauskakku on hauska lisä kodin juhlapöytää. Kuva: Tiina Rantanen
    Koti|Resepti
    8.5.202606:00
    Tiina Rantanen

    Mummon raparperikeikauskakku

    12 annosta

    Ainekset

    Vuokaan

    • 75 g voita
    • 6–8 raparperinvartta
    • 2 dl fariinisokeria

    Taikina

    • 5 kananmunaa
    • 2½ dl sokeria
    • 2½ tl vaniljasokeria
    • 5 dl vehnäjauhoja
    • 2 tl leivinjauhetta
    • 150 g voita
    • 1 dl raparperisosetta tai hilloa (halutessa)
    • 1 tl kardemummaa

    Valmistusohje

    1. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
    2. Sulata 75 g voita ja sekoita fariinisokeriin. Vuoraa vuoka (⌀ 24 cm) leivinpaperilla ja voitele reunat hyvin. Levitä voi-sokeriseos pohjalle. Pilko raparperit ja levitä päälle.
    3. Sulata taikinan voi ja anna jäähtyä.
    4. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen vaahtoon.
    5. Kaada sulatettu voi ohuena nauhana taikinaan sekoittaen. Lisää halutessasi raparperisosetta tai hilloa.
    6. Kaada taikina vuokaan raparperien päälle.
    7. Paista uunin keskitasolla noin 50 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla, mutta älä paista liikaa.
    8. Anna kakun jäähtyä 15 minuuttia ennen kumoamista.
    9. Tarjoa haaleana tai jäähtyneenä vaniljakastikkeen kanssa.

    Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.

    Artikkelin aiheet
    raparperikakku
    keikauskakku
    leivonta
    raparperi
    resepti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta