• Kananmuna pienentää dementian riskiä – tämän verran niitä pitää syödä

    Alzheimerin taudin riski väheni tutkimuksessa sitä selvemmin, mitä suurempi oli munien kulutus.
    Tilaajalle
    Kananmunan hyödyistä aivotoiminnalle löytyi taas uusia todisteita.
    Kananmunan hyödyistä aivotoiminnalle löytyi taas uusia todisteita. Kuva: Carolina Husu
    Koti|Hyvinvointi
    31.5.202622:00
    Heikki Arvilommi

    Kananmunan historia ravinnossa tarjoaa hyvän esimerkin siitä, miten käsitykset ruoka-aineen terveellisyydestä muuttuvat.

    Sata vuotta sitten muna oli ravitsevaa halpaa perusruokaa. Sitten viime vuosisadan puolessa välissä alkoi kolesterolipelko. Keltuaisessa kolesterolia on runsaasti, joten vähitellen munat julistettiin vaarallisina pannaan.

    2000-luvulla kananmunan maine terveellisenä tärkeiden ravinteiden lähteenä on alkanut palautua. Tämä näkyy myös tuoreessa tutkimuksessa, jonka mukaan kananmunan kohtuullinen syönti pienentää reippaasti riskiä sairastua Alzheimerin tautiin.

    Loma Lindan yliopistossa Kaliforniassa päätettiin tutkia, voisiko kananmunien syönti vaikuttaa yleisimmän muistisairauden, Alzheimerin taudin, riskiin.

    Pontimena toimi muun muassa kuopiolaisten havainto, jossa kananmunan runsaasti sisältämä fosfatidylkoliini vähensi dementiaa.

    Munat sisältävät runsaasti koliinia, joka on tärkeää aivosynapsien toiminnalle.

    Kaliforniassa käytettiin hyväksi laajaa Adventistien terveystutkimusta. Se tarjosi tiedot noin 40 000:n yli 65-vuotiaan amerikkalaisen ruokavaliosta. Munien syönti luokiteltiin seuraavasti: ei koskaan, vähemmän kuin yksi viikossa, ja viisi tai enemmän viikossa.

    Noin 15 vuoden seurannassa osallistujista lähes 3 000 sairastui Alzheimerin tautiin. Tiedot taudeista saatiin Medicare-sairausvakuutuksen tilastoista.

    Yksikin muna viikossa vähensi Alzheimerin taudin riskiä 17 prosenttia.
    Yksikin muna viikossa vähensi Alzheimerin taudin riskiä 17 prosenttia. Kuva: Timo Filpus

    Seurannassa paljastui, että taudin riski laski sitä selvemmin, mitä suurempi oli munien kulutus. Verrattuna kokonaan munia välttäviin Alzheimerin riski oli runsaasti munia nauttineilla 27 prosenttia pienempi. Yksikin muna viikossa vähensi riskiä 17 prosenttia.

    Tuloksissa taitaa olla järkeä, sillä munat sisältävät runsaasti koliinia, joka on tärkeää muistille ja aivosynapsien toiminnalle. Lisäksi munissa on luteiinia, tryptofaania, omega-3-rasvahappoja ja B12-vitamiinia, jotka kaikki ovat hyväksi aivoille.

    Nämä tulokset koskevat eläkeiässä olevia. Jos sama hyöty todetaan myös työikäisten nauttimilla kananmunilla, voidaan hyvällä syyllä palata takavuosien iskulauseeseen ”munalla töihin”. Muna auttaisi muistamaan käydä töissä ja löytää työpaikalle.

    Lähde: The Journal of Nutrition
    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.
    Artikkelin aiheet
    kananmuna
    Alzheimerin tauti
    dementia
    ravitsemus
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa