• Aurinkopaneelien riski piilee tässä yleisessä virheessä ‒ Vakuutus ei välttämättä kata kustannuksia lainkaan

    Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet.
    Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti. Kuvituskuva.
    Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti. Kuvituskuva. Kuva: Rami Marjamäki
    Koti|Sähkö ja lämmitys
    23.7.202622:00
    Aida Salminen

    Erityisesti aurinkopaneelien asennusvirheet ja puutteellinen huolto voi johtaa kalliisiin vaurioihin, kerrotaan Pohjola-vakuutuksen tiedotteessa.

    Yhtä tärkeää kuin ammattitaitoinen asennus on se, että katto on hyväkuntoinen. Katon rakenteiden on kestettävä paneelien kiinnitykset, uudet läpiviennit ja lisääntynyt kuorma.

    ”Aurinkopaneelien aiheuttamat vahingot eivät ole teoreettinen riski. Olemme nähneet tapauksia, joissa huolimaton asennus on johtanut mittaviin rakenteellisiin vaurioihin”, kertoo Pohjola Vakuutuksen omaisuuden ja toiminnan korvauspalveluiden johtaja Markus Uimonen.

    Vahinkoja syntyy tyypillisesti kattoon tai itse paneelijärjestelmään. Pahimmillaan seurauksena voi olla laaja palovahinko, jossa koko rakennus menetetään.

    Monelle karuin yllätys liittyy korvauksiin. Jos vahingon todetaan johtuneen asennusvirheestä, vakuutus ei välttämättä kata kustannuksia lainkaan.

    Aurinkopaneelit ovat sähköjärjestelmä, ja siksi niihin liittyy aina myös paloturvallisuusriskejä. Virheelliset liitännät, kaapelointivirheet tai väärät komponentit voivat aiheuttaa ylikuumenemista ja tulipalon vaaran.

    Myös huoltamattomat invertterit eli laitteet, jotka muuntavat tasasähkön vaihtosähköksi, sekä kytkimet voivat ajan myötä muodostua riskitekijöiksi.

    Suomen olosuhteet lisäävät riskejä entisestään. Myrskyt, raskas lumi ja ukkonen kuluttavat järjestelmiä, ja irtoavat paneelit tai kaatuvat puut voivat aiheuttaa lisävahinkoja.

    Aurinkopaneelit vaativat säännöllistä tarkastusta ja huoltoa.

    ”Oikein asennettuna ja huollettuna aurinkopaneelit ovat turvallinen ja järkevä ratkaisu. Riskit syntyvät silloin, kun oikaistaan väärässä paikassa”, Uimonen tiivistää.

    Lisää aiheesta
    • Aurinkopaneelit lisäävät maatilojen paloriskiä. Asianmukaisesta asennuksesta on huolehdittava tilalla.

      Maatalousyrittäjät | Aurinkopaneelit ovat kasvava sähköpaloriski maatiloille – asennuksissa paljon puutteita, eikä asentajalla ole aina edes asennuslupaa

    • Monella osastolla käytetään pienoismalleja kuvaamaan maatalouden ja aurinkovoiman yhteen sovittamista.

      Energia | Lakimuutos räjäytti kysynnän – moni tila haluaa nyt yhdistää maatalouden ja aurinkovoiman Ranskassa

      Tilaajalle
    • Vuokrasopimus aurinkopaneelikentästä kannattaa laatia tarkkaan tulevaisuus ennakoiden.

      Energia | Aurinkopaneelifirmojen konkurssit iskevät maanomistajiin Ruotsissa

    Artikkelin aiheet
    aurinkopaneeli
    vakuutus
    asennusvirhe
    paloturvallisuus
    huolto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pesän koko on 50 x 70 cm, ja paloaika noin viisi tuntia. Pakarisen mukaan puhalluksen säätö on tarkkaa hommaa, sillä lämpötilaan vaikuttaa puun laatu.

    Koneviesti | Puukäyttöinen kamiina on tehokas lämmitysmuoto konehalliin – tarvittavat luvat kannattaa tarkistaa oman kunnan viranomaisilta

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Itävalta sanoo hyvästit öljylämmitykselle

  • Infrapunalämmitin täytyy pitää puhtaana pölystä.

    Koneviesti | Aneto-infrapunalämmitin tarjoaa miellyttävää lämmitystehoa

    Tilaajalle